Uutuuskappale “Frisson Trigger” on sävelletty varmistamaan kylmät väreet

Äänielämysbrändi Sonos on yhdessä yhdysvaltalaisen tuottaja-lauluntekijä Eric J. Dubowskyn kanssa perehtynyt musiikin kuuntelusta syntyviin fyysisiin tunnereaktioihin, eli erilaisten ääniraitojen aiheuttamiin niin sanottuihin kylmiin väreisiin. Kyseessä on psykofysiologinen reaktio, miellyttävä tunne, johon liittyy muun muassa ihon pistelyä, vilunväristyksiä ja pupillien laajenemista.
Grammy-palkittu Dubowsky on tehnyt “Frisson Trigger” -nimisen kappaleen, joka on suunniteltu nimenomaan maksimoimaan jännitystä ja tuntemuksia. Kappaleeseen on tarkoituksella lisätty musiikillisia valintoja, kuten odottamattomia harmonioita ja melodian vaihteluita, joiden on tieteellisesti todistettu aiheuttavan fyysisiä reaktioita kehossa.
“Haluan saada ihmiset emotionaalisesti kosketuksiin musiikin kanssa. Perehdyin tutkimuksiin musiikin kuuntelun aiheuttamista fyysisistä tunnereaktioista, jonka perusteella lisäsin Frisson Trigger -kappaleeseen mahdollisimman monia sitä edistäviä musiikillisia elementtejä. Olemme havainneet, että kuuntelijoiden hermoreaktiot ovat huipussaan kappaleen eri kohdissa, joten kokemus on aina täysin henkilökohtainen”, Eric J. Dubowsky kertoo.
Sonos on tunnettu laadukkaista kodin äänentoistolaitteista, jotka mahdollistavat immersiivisen, kuuntelijan ympäröivän äänielämyksen. Sonosin tavoitteena on luoda kuuntelijoille intiimejä kokemuksia ja saada musiikki kuulostamaan juuri siltä kuin artisti haluaisi sen kuulostavan.
"Me Sonosilla inspiroidumme innovaatioista, jotka voivat muuttaa ihmisten tapoja kuunnella ja auttaa heitä tuntemaan entistä vahvempia tunteita rakastamiensa artistien ja kappaleiden parissa. Lanseerasimme keväällä uuden Era 300 -kaiuttimen, joka on Sonosin ensimmäinen tilaääntä varten rakennettu älykaiutin. Se edustaa äänentoiston uutta aikakautta ja ympäröi kuuntelijan musiikilla ennennäkemättömällä tavalla”, kertoo Sonosin äänielämyksistä vastaava musiikkituottaja ja multi-instrumentalisti Giles Martin.
Frisson Trigger -kappale on ladattavissa Apple Music -palvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, tuotelainat ja haastattelupyynnöt:
Jenni Pöyry
Mellakka
jenni.poyry@mellakka.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sonos (Nasdaq: SONO) on maailman johtava äänielämyksiin erikoistunut yhtiö. Sonosia pidetään monihuoneisen langattoman kotiteatteriäänen kehittäjänä. Sonosin innovaatiot tarjoavat ihmisille parempia kuuntelukokemuksia ja helpon pääsyn lempisisältöihinsä. Vertaansa vailla oleva äänikokemus, tarkoin suunniteltu muotoiluestetiikka, helppokäyttöisyys ja avoin alusta takaavat sen, että Sonosin tuottama laaja-alainen äänisisältö on kaikkien ulottuvilla. Sonosin pääkonttori sijaitsee Santa Barbarassa, Kaliforniassa. Lue lisää: www.sonos.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sonos
Sonos esittelee kauttaaltaan uudistetun version suositusta kaiuttimesta – Move 2 tuottaa koko kehossa tuntuvaa stereoääntä6.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Kannettava Move 2 -kaiutin on laadukas voimanpesä, joka mahdollistaa Sonos-äänielämykset kaikkialla.
Yrityskäyttöön tarkoitettu Sonos Pro -ohjelmistopalvelu mahdollistaa äänentoiston helpon hallinnan toimitiloissa18.4.2023 16:02:00 EEST | Tiedote
Sonosin uusi ohjelmistopalvelu on suunnattu yrityksille, jotka haluavat laadukkaan, helppokäyttöisen ja kokonaisvaltaisen äänijärjestelmän toimitiloihinsa.
Sonos tuo markkinoille uudet Era 300- ja Era 100 -älykaiuttimet – rakennettu tulevaisuuden kuuntelulle7.3.2023 16:00:00 EET | Tiedote
Muotoilultaan ainutlaatuinen Sonos Era 300 mahdollistaa vaikuttavat tilaäänikokemukset. Sonos Era 100 on suositun Sonos One -kaiuttimen päivitetty versio.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme