DER Touristik-säätiö käynnistää varainkeruukampanjan Rodoksen jälleenrakennustyön tukemiseksi.
Apollon omistajayritys DER Touristik vastaa jokaisesta tehdystä lahjoituksesta ja lahjoittaa itse ylimääräiset 50 000 euroa.

Etelä-Rodoksen tuhoisat maastopalot ovat aiheuttaneet suuria vahinkoja saarella. Paikallinen väestö on kärsinyt pahoin, ja monet ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa. Lisäksi tuhansia lomailijoita jouduttiin evakuoimaan alueelta - myös DER Touristik Groupiin kuuluvan Apollon matkustajia.
DER Touristik Foundation käynnistää varainkeruukampanjan maastopaloista kärsineen väestön tukemiseksi, missä kerätyt varat lahjoitetaan suoraan saaren jälleenrakennustöihin. DER Touristik vastaa jokaisesta lahjoituksesta. Lisäksi Apollon omistajayritys sitoutuu lahjoittamaan vielä ylimääräiset 50 000 euroa.
- "Tällaisina aikoina meidän on pidettävä yhtä ja tarjottava tukemme kaikille Rodoksen maastopaloista kärsineille. Samalla haluamme kiittää suuresti saarella toimivia yhteistyökumppaneitamme, jotka auttoivat suuresti tulipaloista kärsineitä asiakkaitamme", sanoo Leif Vase Larsen, kansainvälisen DER Touristik Groupin toimitusjohtaja ja DER Touristik Foundationin varapuheenjohtaja.
Rodoksen tulipalot korostavat tehokkaan kriisinhallinnan ja valmiussuunnittelun merkitystä. Sekä Apollo että DER Touristik tekevät tiivistä yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa, ja niillä on konsernissa omat asiantuntijansa, jotka ovat erikoistuneet äärimmäisiin sääolosuhteisiin. DER Touristik -yhtiön turvallisuus- ja kriisinhallintajohtaja Melanie Gerhardt on parhaillaan Rodoksella arvioimassa tilannetta.
DER Touristik-säätiöstä
Apollon omistajayritys DER Touristik perusti DER Tourstik Foundationin vuonna 2014 vahvistamaan yhtiön vastuullista toimintaa. Nykyään säätiö rahoittaa yli 80 hanketta 26 maassa, joista suurin osa keskittyy paikallisen väestön köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen, luonnonsuojeluun ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Lisätietoja saatavilla osoitteessa www.dertouristik-foundation.com.
Yhteyshenkilöt
Anni KnuuttilaPR coordinator ApollomatkatDER Touristik Nordic AB Filial i Finland (Apollomatkat)
Puh:+358 40 1631 588anni.knuuttila@apollomatkat.fiTietoja julkaisijasta
Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Apollo Silver - nyt myös talvella!26.9.2023 09:00:00 EEST | Uutinen
Apollomatkat panostaa aikuiseen kohderyhmään. Apollo Silver –lomia on nyt saatavilla myös talven kohteisiin: Gran Canaria, Teneriffa ja Madeira.
Syksyn suosituimmat kaupunki- ja rantakohteet25.9.2023 15:05:12 EEST | Tiedote
Syyslomia on varattu ennätystahtiin. Suosituimmat lähdöt rantakohteisiin ovat jo täynnä. Kaupunkilomien suosiossa myös selvää kasvua.
Ras al Khaimah – uusi talvisuosikki28.8.2023 11:41:15 EEST | Uutinen
Kilometrien pituisia hiekkarantoja, majesteettisia vuorenhuippuja ja arkeologisia aarteita. Ras al Khaimah on uusi talvisuosikki, joka hurmaa luonnollisuudellaan.
Apollomatkat panostaa 55+ kohderyhmään14.8.2023 14:14:58 EEST | Tiedote
Matkoja aikuisille! Apollomatkat tuo markkinoille uuden Apollo Silver -konseptin. Lomaviikkoja, joilloin tarjolla on laaja valikoima erityisesti 55+ ikäryhmälle suunniteltuja aktiviteetteja.
Uutuus! Apollomatkojen ja HCRDn juoksumatka6.6.2023 19:25:23 EEST | Tiedote
Apollomatkat oli toukokuussa mukana sekä Helsinki City Running Dayssa että Naisten Kympillä yhteistyökumppanina. Juoksutapahtumien inspiroimana suunniteltiin myös uusi juoksumatka, jossa treenataan olympiajuoksijanakin tunnetun Harri Hännisen johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme