Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston hankintadata on julkaistu tutkihankintoja.fi-palvelussa

Jaa
Tampereen yliopiston vuoden 2022 hankintadata on julkaistu tutkihankintoja.fi-palvelussa ensimmäisenä koulutusorganisaationa Suomessa.
Tampereen yliopiston keskustakampus. Kuva: Reetta Oittinen / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston keskustakampus. Kuva: Reetta Oittinen / Tampereen yliopisto

Tutkihankintoja.fi-palvelun avulla kansalaiset ja yritykset saavat tietoja siitä, mihin julkisia varoja käytetään. Palvelun toteuttaja on Hansel Oy.

Tampereen yliopisto on julkaissut tutkihankintoja.fi-palvelussa vuoden 2022 ostolaskudatan eli maksettuihin laskuihin perustuvan maksuliikenteen. Palvelussa voi porautua ostotietoon yksittäisen laskun tasolle asti. Palvelusta näkee, keneltä tuotteita ja palveluja on hankittu, ja milloin nämä hankinnat on tehty. Datassa on mukana vain Y-tunnukselliset maksun saajat eli yritykset. Henkilötietoja ei julkaista. Tutkihankintoja.fi-palvelu on voimassa toistaiseksi ja siinä julkaistaan jatkossa edellisen vuoden ostolaskudata loppukeväästä.

Tutkihankintoja.fi-sivun taustalla oleva aineisto julkaistaan myös koneluettavassa muodossa kansallisessa avoimen datan portaalissa osoitteessa avoindata.fi.

– On hienoa, että pääsemme nyt isona hankintayksikkönä ja julkisen rahan käyttäjänä avaamaan hankintojen kokonaisuuden. Tämä tukee tärkeän arvomme eli avoimuuden sekä hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista. Olemme iloisia siitä, että hankintadatan julkaisu on otettu positiivisesti vastaan, sanoo hankinnan erityisasiatuntija Kim Nordling.

Tutustu Tampereen yliopiston hankintadataan tutkihankintoja.fi-palvelussa. Valitse "Muut organisaatiot" ja suodata aikaväliksi vuosi 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

hankinnan erityisasiantuntija Kim Nordling
kim.nordling@tuni.fi
050 479 5264


talousjohtaja Patrik Marjamaa
patrik.marjamaa@tuni.fi
050 401 1578

Kuvat

Tampereen yliopiston keskustakampus. Kuva: Reetta Oittinen / Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston keskustakampus. Kuva: Reetta Oittinen / Tampereen yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

290 000 viestiä vihapuheesta – tutkimus selvitti, millaista on keskustelu vihapuheesta somessa24.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote

Tutkijat ovat julkaisseet ensimmäisen vihapuhetta metatasolla käsittelevän, laajaan keskusteluaineistoon pohjautuvan tutkimusartikkelin. Tutkimuksen mukaan vihapuheen käsitteen avulla käydään kamppailua tiedosta, totuudesta ja yhteiskunnallisista valta-asetelmista. Keskusteluissa vihapuhetta normalisoitiin ja oikeutettiin samalla väheksyen sen vaikutuksia sekä yhteiskuntaan että vihapuheen kohteisiin.

Väitös: Koulun keskustelukulttuuri ja sosiaalinen pääoma vahvistavat ruotsinkielisten nuorten luottamusta poliittisiin kykyihinsä19.6.2025 10:21:48 EEST | Tiedote

Valtiotieteen maisteri Venla Hannuksela selvittää väitöskirjassaan, miksi ruotsinkieliseen vähemmistöön kuuluvat suomalaisnuoret luottavat kykyihinsä ymmärtää politiikkaa ja vaikuttaa siihen enemmän kuin suomenkieliset nuoret. Tutkimus tunnistaa kaksi selitystä: ruotsinkielisten koulujen avoimemman poliittisen keskusteluilmapiirin ja ruotsinkielisten vahvemman sosiaalisen yhteisön. Vaikka vähemmistöasema osaltaan selittää ruotsinkielisten tilannetta, koulujen poliittiseen keskusteluun ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen panostamalla voidaan vahvistaa kaikkien nuorten poliittisen osallistumisen edellytyksiä.

Doktorsavhandling: Skolans diskussionskultur och socialt kapital stärker svenskspråkiga ungdomars förtroende för sin politiska förmåga19.6.2025 10:20:10 EEST | Tiedote

Politices magister Venla Hannuksela undersöker i sin doktorsavhandling varför finländska ungdomar som tillhör den svenskspråkiga minoriteten har större tilltro till sin förmåga att förstå och påverka politik än finskspråkiga ungdomar. Forskningen identifierar två förklaringar: ett öppnare politiskt diskussionsklimat i svenskspråkiga skolor och starkare sociala gemenskaper bland svenskspråkiga. Även om minoritetsstatus delvis förklarar situationen för svenskspråkiga ungdomar, kan satsningar på politiska diskussioner i skolor och på att motverka ungas ensamhet stärka alla ungdomars möjligheter till politiskt deltagande.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye