Vanginvartijaksi pätevöittävään koulutukseen voi hakea jatkossa kahdesti vuodessa − seuraava haku alkaa 7.8.
Rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen voi hakea 7.-31.8.2023 osoitteessa rskk.fi. Haku järjestetään tänä vuonna kahdesti ensimmäistä kertaa 35 vuoteen. Tämän vuoden hakijoista koulutetaan yhteensä 120 vartijaa. Kahden hakuajan ja lisääntyneen koulutettavien määrän taustalla on vankiloiden työvoimatarve ja kasvava vankipaikkamäärä.

Rikosseuraamusalan tutkintokoulutus pätevöittää vankilan valvonnan ja ohjauksen tehtäviin eli vankilan vartijaksi. Koulutukseen voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, joilla on vähintään toisen asteen tutkinto ja B-luokan ajo-oikeus. Lisäksi hakijan tulee terveydellisiltä ja muilta ominaisuuksiltaan olla soveltuva työskentelemään rikosseuraamusalalla. Valinta koulutukseen tehdään kuntokokeen ja soveltuvuuskokeen perusteella. Ennen lopullista valintaa tehdään Suojelupoliisin perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Elokuun hausta koulutukseen valittavien opiskelu alkaa tammikuussa 2024 ja kestää enintään 16 kuukautta. Suurin osa opinnoista on palkallista ja ohjattua harjoittelua vankilassa. Teoriaopinnot toteutetaan pääosin Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa (RSKK) Vantaan Tikkurilassa.
Viimeksi kaikille avoin haku järjestettiin kahdesti vuonna 1988. Tämän jälkeen vartijaksi pätevöittävään koulutukseen on voinut hakea vuosittain yhtenä hakuaikana, josta on valittu koulutukseen 32–80 opiskelijaa. Vuonna 2022 järjestettiin alkuvuoden avoimen haun lisäksi syksyllä Rikosseuraamuslaitoksen sisäinen haku vankiloissa ilman alan tutkintokoulutusta työskenteleville. Koulutukseen valittiin viime vuonna noin 110 opiskelijaa.
Rikosseuraamusalan tutkintokoulutuksen suorittaneet vartijat työllistyvät hyvin eri puolilla Suomea sijaitseviin 28 vankilaan. Vantaan vankilaa laajennetaan parhaillaan ja Vaalaan ja Ouluun rakennetaan uusia entistä monipaikkaisempia vankiloita, joten tarvetta päteville vartijoille on tulevina vuosina aiempaakin enemmän.
Jatkossa haku rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen on tarkoitus järjestää kahdesti vuodessa. Hakuajat ilmoitetaan ennen hakua sivustolla rskk.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu KieheläYksikönpäällikköRikosseuraamusalan koulutuskeskus RSKK
Puh:050 3452787hannu.kiehela@om.fiLinkit
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus RSKK
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus (RSKK) on ainoa vankiloiden valvonnan ja ohjauksen tehtäviin pätevöittävä ja alan koulutusta järjestävä oppilaitos Suomessa. RSKK on osa Rikosseuraamuslaitosta ja se sijaitsee Vantaan Tikkurilassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Det blir förbjudet att röka inne i fängelserna från och med den 4 september30.8.2023 11:00:12 EEST | Tiedote
Det blir förbjudet att röka inne i de finländska fängelserna från och med den 4 september 2023. Likaså blir det förbjudet för de intagna att inneha tobaksvaror i slutna fängelser. Reformen innebär att dömda och häktade endast får röka när de befinner sig ute på promenad.
Tupakointi vankiloiden sisätiloissa kielletään 4.9.202330.8.2023 11:00:12 EEST | Tiedote
Tupakointi vankiloiden sisätiloissa kielletään 4.9.2023. Myös tupakkatuotteiden hallussapito on jatkossa kielletty suljetuissa vankiloissa. Uudistuksen myötä vangit ja tutkintavangit voivat tupakoida ainoastaan ulkoilun aikana.
I fortsättningen kan man söka till utbildning som kvalificerar som fångvaktare två gånger per år − nästa ansökan startar den 7 augusti3.8.2023 08:59:02 EEST | Tiedote
Du kan söka till examensutbildning inom brottspåföljdssektorn från den 7 till 31 augusti 2023 på webbplatsen rskk.fi. I år är det för första gången på 35 år som man har två antagningar. Av dem som söker i år ska sammanlagt 120 utbildas till väktare. Bakom de två ansökningstiderna och det ökade antalet personer som utbildas ligger behovet av arbetskraft i fängelserna och det ökande antalet fångplatser.
Lyckad placering av bötesfångar och korttidsfångar i externa missbrukarvårdsenheter — modellen fortsätter efter projektslutet28.6.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Brottspåföljdsmyndigheten startade 2021 ett projekt kring bötesfångar och korttidsfångar. Syftet med projektet var att ta fram tjänster under fängelsetiden för denna klientgrupp och att placera dem i externa rehabiliteringsinrättningar inom missbrukarvården. Man ville också utreda hur extern placering kunde bidra till reducerat återfall i brott. Baserat på de positiva erfarenheterna kommer extern placering att bli ett ordinärt alternativ från och med juli 2023, efter att projektet har avslutats.
Sakko- ja lyhytaikaisvankien sijoittamisessa ulkopuolisiin päihdehoitolaitoksiin onnistuttu – toimintamalli jatkuu hankkeen päätyttyä28.6.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksessa on ollut käynnissä Sakko- ja lyhytaikaisvankihanke vuodesta 2021 lähtien. Hankkeen tavoitteena oli kehittää tälle asiakasryhmälle sopivia vankeusaikaisia palveluja ja sijoittaa näitä vankeja vankilan ulkopuolisiin päihdekuntoutuslaitoksiin sekä tutkia sijoitusten vaikuttavuutta uusintarikollisuuden vähentymisen näkökulmasta. Hyvien kokemusten myötä ulkopuolisia sijoituksia jatketaan Rikosseuraamuslaitoksessa normaalina toimintana heinäkuusta 2023 eteenpäin hankkeen päätyttyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme