Kalevi Sorsa -säätiö

Perintöveroraportti: Perinnöt ja lahjat keskittyvät jo valmiiksi suurituloisille

8.8.2023 08:00:00 EEST | Kalevi Sorsa -säätiö | Tiedote

Jaa

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaiseman raportin mukaan perinnöt ja lahjat keskittyvät jo valmiiksi suurituloisille etenkin Etelä-Suomeen. Vuosina 2017–2019 suurituloisimman tulokymmenyksen osuus perintöjen ja veronalaisten lahjojen arvosta oli 39 prosenttia. Raportti esittää myös 12 ratkaisua perintöveron ongelmien korjaamiseksi.

Pelkästään veropohjan tiivistäminen perintöverosuunnittelun hillitsemiseksi voisi tuoda satoja miljoonia lisää verotuloja vuodessa, sanoo raportin kirjoittaja Lauri Finér.  Kuva: Anna Kuokkanen
Pelkästään veropohjan tiivistäminen perintöverosuunnittelun hillitsemiseksi voisi tuoda satoja miljoonia lisää verotuloja vuodessa, sanoo raportin kirjoittaja Lauri Finér. Kuva: Anna Kuokkanen

Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa sovittiin perintöverotuksen niin kutsutun Ruotsin mallin selvittämisestä. Se tarkoittaisi perintö- ja lahjaverosta luopumista sekä sen korvaamista saadun omaisuuden luovutusvoiton laajemmalla verotuksella. Toisaalta tilastojen mukaan jo nyt noin 60 prosenttia perinnöistä on verovapaita, sillä ne jäävät arvoltaan alle perintöveron 20 000 euron alarajan.

- Raportin löydökset kertovat siitä, että hallituksen selvityksen kohteena olevat muutokset nostaisivat pieniä perintöjä saavien verotusta, kun perityn omaisuuden luovutuksesta maksettava pääomatulovero yleensä nousisi. Sen sijaan perintöverosta luopuminen hyödyttäisi ennen muuta varakkaimpia sukuja, sanoo raportin kirjoittanut veroasiantuntija ja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

Myöskään raportin tutkimuskatsaus ei anna tukea perintöverosta luopumiselle. Esimerkiksi OECD suosittaa perintöverotusta, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon näkökulmasta hyvä veromuoto.

- Suurin osa tutkijoista pitää perintö- ja lahjaveroa verraten hyvänä verona, josta on parhaimmillaan hyötyä kansantaloudelle, sillä se jopa lisää kannustimia työhön ja yrittämiseen Finér summaa.

Raportin mukaan perintöverossa on myös korjattavaa

Tilastojen lisäksi raportissa esitetään 12 ratkaisua, joilla perintö- ja lahjaveron maksamista helpotettaisiin ja siitä saataisiin tasapuolisempi veromuoto. Yhtenä ratkaisuna tarkastellaan tapoja pidentää perintöveron maksuaikaa, mikä on myös Orpon hallituksen tavoitteena.

- On kohtuutonta, että perintöveron voi joutua maksamaan ennen kuin omaisuuden saa hallintaansa. Lisäksi isompien metsien ja muun merkittävän omaisuuden arvostamisen tulisi perustua luotettavampiin arvioihin, jotta saman arvoisesta perinnöstä tai lahjasta maksettaisiin saman verran veroa. Ihmisten elämää hankalassa tilanteessa voisi myös helpottaa kokoamalla perintöihin liittyvät asiakirjat viranomaisten ylläpitämään digitaaliseen arkistoon, Finér ehdottaa.

Finérin mukaan raportti valottaa myös perintö- lahjaverosuunnittelua, jossa hyödynnetään muun muassa osakelahjoituksissa yritystoiminnan sukupolvenvaihdoshuojennusta. Verosuunnittelu hyödyttää eniten suurituloisia, mistä kertoo osaltaan se, että suurituloisimman kymmenyksen osuus veronalaisista lahjoista oli vuosina 2017–2019 peräti 59 prosenttia. 

- Varsin anteliaan yrityslahjojen verohuojennuksen käytön lisäksi varakkaimmat voivat välttää perintö- ja lahjaveroa muuttamalla matalan verotuksen maahan. Verosuunnittelusta hyötyvät tilastojen mukaan eniten suuria miljoonaperintöjä saavat. Hyvä uutinen on, että tällainen veropohjan vuoto voidaan tukkia lakimuutoksilla, Finér toteaa.

Raportissa arvioidaan, että perintö- ja lahjavero olisi toimiva keino vähentää taloudellista eriarvoisuutta ja vahvistaa julkista taloutta väestön ikääntyessä.

- Pelkästään veropohjan tiivistäminen perintöverosuunnittelun hillitsemiseksi voisi tuoda satoja miljoonia lisää verotuloja vuodessa. Saman verran voisi kertyä uudistamalla perintöveroasteikkoja progressiivisemmiksi niin, että miljoonaperintöjen vero nousisi ja pienten perintöjen veroa laskettaisiin, Finér sanoo. 

Raportti Ihana kamala perintövero: 12 ehdotusta perintö- ja lahjaveron korjaamiseksi on osa Kalevi Sorsa-säätiön Eriarvoisuuden vähentäminen -hanketta. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Palkansaajasäätiöltä ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä. Tilastollinen katsaus perustuu Tilastokeskuksen vuosia 2017–2019 koskevaan tilastoon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Kalevi Sorsa -säätiö

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja. Säätiö tuottaa julkaisuja, tapahtumia ja puheenvuoroja julkiseen keskusteluun. Ajatuspajan tavoite on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja demokratiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Raportti: Tuet syynä maatalouden päästöjen nousuun, maataloustuet toimivat lähinnä toimeentuloturvana3.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa raportissa tarkastellaan Suomen maataloustukia erityisesti ympäristön näkökulmasta. Sen mukaan jopa 77 prosenttia vuosittaisesta noin 1,9 miljardin euron maatalouden tukipotista on haitallista ympäristölle. Raportissa esitetään 12 suositusta maatalouspolitiikan uudistamiseen. Turvepellot tulisi rajata ennen pitkää tukien ulkopuolelle ja maatalouden päästöille pitäisi asettaa hinta.

ENNAKKOTIETO JA KUTSU: Ovatko maatalouden miljardituet tehokkaita? Uusi raportti tarkastelee tukien vaikutuksia29.5.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 3.6. julkaistava Kalevi Sorsa -säätiön raportti tarkastelee Suomen maataloustukia erityisesti ympäristön näkökulmasta. Raportissa analysoidaan 17 keskeisintä maatalouden tukikokonaisuutta. Siinä tarkastellaan myös näiden 1,9 miljardin euron vuosittaisten tukien merkitystä maatalouden kannattavuudelle. Raportti sisältää 12 suositusta maatalouspolitiikan uudistamiseen seuraavalla hallituskaudella sekä käynnissä olevissa EU:n neuvotteluissa.

Ennustelaskelma: Suomi on jäämässä kauas korkeakoulutavoitteesta – koulutuksen tasa-arvon lisääminen voi oikaista suunnan14.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa analyysissä tarkastellaan koulutusasteen kehitystä sekä koulutustavoitteiden saavuttamisen edellyttämiä toimia. Suomi on jäämässä kauas Orpon hallituksen tavoitteesta nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus lähelle 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Nykykehityksellä korkeakoulutettujen osuus on ainoastaan 43 prosenttia vielä vuonna 2040. Skenaariolaskelmat osoittavat, että tavoitteisiin voidaan päästä vain lisäämällä koulutuksen tasa-arvoa.

Perintöveron korvaaminen myyntivoittoverolla kasvattaisi useimpien verotusta ja antaisi varakkaimmille pysyvän hyödyn16.3.2026 09:35:41 EET | Tiedote

Kokoomuksen ehdottama perintö- ja lahjaveron poisto sekä perityn omaisuuden myyntivoittojen korkeampi verotus johtaisi useimmilla perinnönsaajilla verojen nousuun. Sen sijaan varakkaimmat suvut saisivat pysyvän hyödyn, kun heidän omaisuuttaan lahjoitettaisiin perillisille välittömästi uudistuksen jälkeen. Uudistus uhkaisi perintö- ja lahjaveron yli miljardin euron vuosittaisia verotuottoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye