Teknologiateollisuuden kysyntä heikkeni yhä – Liikevaihdon odotetaan kääntyvän laskuun
Suomen suurimman vientialan yritysten liikevaihdon kasvun arvioidaan pysähtyvän tai kääntyvän jopa laskuun loppuvuoden aikana, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Tuotannon määrä ei ole kasvanut Suomen koko valmistavassa teollisuudessa alkuvuoden aikana lainkaan.
− Ensimmäisen vuosipuoliskon tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuudessa huippu on nyt mitä todennäköisimmin saavutettu niin tilauksissa, tuotantomäärissä kuin henkilöstön määrässä. Vaikka lähes kaikki indikaattorit euroalueen teollisuudessa ovat menneet huonompaan suuntaan, ei kovin dramaattista pudotusta näillä näkymin ole näköpiirissä. Loppuvuoden suunta alkaa olla suomalaisessa teknologiateollisuudessa kuitenkin melko selvä tässä vaiheessa vuotta: alaspäin. Vielä jännitetään sitä, onko miinus pieni vai suuri, sanoo johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras.
Uusien tilausten arvo teknologiateollisuudessa oli huhti−kesäkuussa yhdeksän prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä ja viisi prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Vielä keväällä uusien tilausten arvo oli 12 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2022, joskin uusien tilausten arvo heikentyi jo alkuvuonna 2023. Koko tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kuusi prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa ja neljä prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 kesäkuussa.
Suurimmalla toimialalla eli kone- ja metallituoteteollisuudessa uusien tilausten arvo oli huhti–kesäkuussa neljä prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä. Edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna saatujen uusien tilausten arvo laski kaksi prosenttia. Neljännekselle kohdistui useampi puolustusteollisuuden merkittävä tilaus, joka nosti neljänneksen tilauskertymää. Jos toimialan kehitystä tarkastelee ilman puolustusteollisuutta, oli tilauskertymä pienessä laskussa.
Koko teknologiateollisuuden tarjouspyyntökyselyn saldoluku pysyi samalla tasolla kuin alkuvuodesta ja oli heinäkuussa -13. Negatiivinen saldoluku viittaa kysynnän heikkenemiseen.
− Kaikki jäsenyrityksiltä keräämämme tiedot kertovat, että kysyntätilanne markkinoilla on jatkanut heikkenemistään, mutta verraten maltillisesti. Ainakaan vielä ei ole laajemmin nähtävissä viitteitä rajusta käänteestä heikompaan. Kyselyistä käy kuitenkin ilmi, että tilanne eri yrityksissä vaihtelee aiempaa enemmän, osalla alkaa olla jo hyvinkin vaikeaa, Rautaporras toteaa.
Osaajatarve ja uuden henkilöstön rekrytoinnit säilyivät vahvoina
Teknologiateollisuusyritysten henkilöstömäärä laski toisella vuosineljänneksellä hieman alkuvuoden ennätyksestään. Henkilöstöä oli kesäkuun lopussa 335 000.
− Kokonaishenkilöstömäärän ei odoteta loppuvuoden aikana enää kasvavan heikkenevän suhdanteen takia. Toisaalta henkilöstömäärä ei todennäköisesti olennaisesti laskekaan, sillä monilla yrityksillä on edelleen kova kysyntä osaajista.
Lomautusjärjestelyiden piirissä oli henkilöstötiedustelun perusteella kesäkuun lopussa noin 6 000 työntekijää, kun heitä maaliskuun lopussa oli 8 000. Lomautettuja on siis yhä keskimääräistä vähemmän.
− Merkittävä uutinen on, että yritysten osaajatarve ja uuden henkilöstön rekrytoinnit ovat pysyneet kysynnän ja tuotannon heikkenemisestä huolimatta vahvoina. Alkuvuonna rekrytoitiin yhteensä 13 400 uutta työntekijää ja huhti−kesäkuussa 11 700. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikkaa vaihtaneita. Yrityksissä tehtiin myös uusi ennätys: toimialla oli noin 21 000 kesätyöntekijää, joka on suurin kesätyöläisten määrä koskaan teknologiayrityksissä, Rautaporras kertoo.
Osaajatarve vaikeuttaa yhä osaltaan yritysten kasvua. Suomen hallituksen on tehtävä ripeitä toimia Suomen osaamistason ja työllisyysasteen kohentamiseksi sekä työikäisen väestön määrän kasvattamiseksi, painottaa toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.
− Vaikka suhdannenäkymät ovat selkeästi jäähtymässä, ovat kaikki nämä toimet aivan välttämättömiä. Yrityksillä on edelleen halua työllistää, kasvaa ja tehdä korkean jalostusarvon tuotteita. Esimerkiksi vihreään siirtymään liittyvä teknologia on suhdanteista riippumatta kasvuala, jossa suomalainen teollisuus on hyvissä asemissa. Jotta yritykset onnistuvat, on työllistymisen esteitä poistettava, maahanmuuttoa lisättävä olennaisesti sekä suunnattava innovaatiopanostuksia yritysvetoisesti kasvualoille, hän sanoo.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Jaakko Hirvola, puh. 040 063 3751, Twitter: @JaakkoHirvola
Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220, Twitter: @PRautaporras
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 65 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 335 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry
Tervetuloa The Future of Energy -tilaisuuteen!7.9.2023 15:23:04 EEST | Kutsu
Millennium-palkittu Martin Green saapuu Suomeen lokakuun alussa. Australialainen professori Green tunnetaan innovaatioistaan, jotka ovat kehittäneet aurinkoenergian tuotantoa. Tervetuloa kuulemaan Greenia ja suomalaisia asiantuntijoita energian tulevaisuudesta. Tilaisuus on englanniksi.
Teknologiateollisuus: Työnantajat ovat avainasemassa rasisminvastaisessa työssä4.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuus ry pitää hallituksen yhdenvertaisuustiedonantoa hyvänä alkuna Suomen rasisminvastaisessa työssä. Jatkossa koko suomalaisen yhteiskunnan tulee tehdä hartiavoimin töitä monikulttuurisuuden edistämiseksi. Työelämän rooli tässä on erityisen tärkeä ja työnantajat avainasemassa.
Teknologiateollisuuden talousnäkymät to 10.8.2023 klo 11.0027.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuus ry julkistaa tuoreen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelun tulokset mediatilaisuudessa torstaina 10.8.2023 klo 11.00.
Teknologiateollisuus: Hallitusohjelma tukee käännettä kestävän kasvun tielle16.6.2023 18:22:04 EEST | Tiedote
Suomen talous on saatava käännettyä kestävän kasvun tielle. Julkistettu hallitusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden mielestä tähän haasteeseen, ja toimiala haluaa omalta osaltaan tukea muodostuvaa hallitusta tärkeiden tavoitteiden saavuttamisessa. Kasvua vauhdittaviin toimiin eli investointien ja viennin edistämiseen, TKI-rahoituksen kasvattamiseen ja osaamiseen sekä osaajien saatavuuteen on syytä paneutua ripeästi.
Teknologia-akatemiassa aiheena osaaminen ja uudet teknologiat – pelastaako ChatGPT meidät osaajapulalta?5.5.2023 11:05:34 EEST | Kutsu
Journalisteille 24.5. järjestettävän Teknologia-akatemian aiheena on osaaminen ja uudet teknologiat. Pelastaako tekoäly meidät osaajapulalta? Onko ChatGPT vasta alkusoittoa AI-kentällä? Mitä muita valttikortteja Suomella on uusien teknologioiden saralla kuin 6G? Miten valttikortit pelataan oikein?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme