Väitös: Vastasyntyneiden syntymävauriot vähentyneet Suomessa

Suurin osa vastasyntyneiden syntymävaurioista on lieviä ja hyväennusteisia, mutta myös vakavampia ja pitkäaikaista haittaa aiheuttavia syntymävaurioita todetaan. Yleisimpiä syntymävaurioita ovat esimerkiksi solisluun murtumat, pinnalliset pään alueen verenpurkaumat ja olkahermopunoksen vauriot.
– Vastasyntyneen syntymävaurio voi aiheuttaa perheelle huolta, lapselle kipua tai esimerkiksi käden toiminnan ongelmia. Siksi aiheen tutkiminen onkin tärkeää, Kekki painottaa.
Maiju Kekki tutki väitöstyössään eri vauriotyyppien yleisyyden ja niille altistavien riskitekijöiden lisäksi vauriomäärissä ja riskitekijöissä tapahtuneita muutoksia.
Väitöstutkimuksen mukaan syntymävaurioiden kokonaismäärä puolittui tutkimusjakson aikana. Yksittäisistä vauriotyypeistä eniten vähenivät solisluun murtumat ja hartiapunoksen vauriot.
Vaurioiden väheneminen on yhteydessä todennäköisesti ainakin siihen, että isokokoisina syntyneiden lasten määrä on vähentynyt. Lapsen suuri syntymäpaino ja odottajan ennen raskautta todettu diabetes lisäsivät riskiä syntymävauriolle. Myös synnytyksissä, joissa lapsen hartioiden ulosautto oli ollut vaikea tai joissa oli tarvittu imukuppiavustusta, todettiin vaurioita useammin kuin tavallisissa alatiesynnytyksissä.
– On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki syntymävauriot eivät ole ennakoitavissa tai estettävissä. Syntymävaurioita todetaan myös ongelmattomasti sujuneiden synnytysten jälkeen.
Tutkimuksessa käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämien Syntyneiden lasten rekisterin ja Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin tietoja. Aineistossa olivat mukana kaikki Suomessa vuosina 1997–2017 elävänä syntyneet lapset ja heillä todetut syntymävauriot.
– Kattava ja luotettava rekisteriaineisto mahdollistaa tällaisten harvinaisten asioiden tutkimisen. Vastaavanlaista kansallista selvitystä vastasyntyneiden syntymävaurioista ei ole aiemmin tehty, Kekki kertoo.
Maiju Kekki on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta vuonna 2009. Hän työskentelee naistentautien ja synnytysten erikoislääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Väitöstilaisuus perjantaina 18. elokuuta
Lääketieteen lisensiaatti Maiju Kekin naistentautien ja synnytysten alaan kuuluva väitöskirja Neonatal birth injuries tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 18.8.2023 klo 12 alkaen, Arvo-rakennuksen Jarmo Visakorpi -salissa (Arvo Ylpön katu 34). Vastaväittäjänä toimii professori Kaarin Mäkikallio Turun yliopistosta. Kustoksena on professori Hannele Laivuori Tampereen yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteydenotot:
viestinta.tau@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Lapsuusiän negatiivisilla elämäntapahtumilla on yhteys aikuisiän fibromyalgiaan22.9.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Varinen selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgiapotilaiden liitännäissairauksia, kokemuksia terveydenhuollosta ja oireyhtymälle altistavia tekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että negatiiviset kokemukset, kuten koulukiusaaminen, ovat yhteydessä oireyhtymän puhkeamiseen. Terveydenhuollossa fibromyalgiapotilaat kohtaavat epävarmuutta.
Käytetyn tavaran vertaisverkkokauppa on entistä merkityksellisempää kuluttajille21.9.2023 13:20:38 EEST | Tiedote
Käytetty kelpaa nyt säästämisen ja ympäristön vuoksi. Ihmisten asenteet käytettyyn tavaraan ovat viidessä vuodessa muuttuneet myönteisimmiksi. Vertaisverkkokauppa on kiertotalouden muoto, jossa tavara siirtyy kuluttajalta toiselle.
Väitös: Liitännäisdoketakseliin liittyy elämänlaatuhaittoja paikallista eturauhassyöpää sairastavilla21.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Miikka Lehtonen tutki väitöskirjassaan, miten doketakselihoito vaikuttaa paikallista ja levinnyttä eturauhassyöpää sairastavien potilaiden elämänlaatuun. Lisäksi hän selvitti ilman hormonihoitoa annettavan sädehoidon vaikutusta elämänlaatuun sekä monisairauden ja fyysisen toimintakyvyn vaikutusta hoidon onnistumiseen. Lehtonen havaitsi, että paikallisen eturauhassyövän sädehoidon ja hormonihoidon liitännäisenä annettava doketakselihoito heikentää elämänlaatua lyhytaikaisesti, ja että monisairaus heikentää kokonaiselossaoloa paikallisen eturauhassyövän sädehoidon jälkeen.
Tampereen yliopisto saa Suomen ensimmäisen lasten syöpä- ja veritautien professuurin19.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusi professuuri sijoittuu lääketieteen ja terveysteknologian tiedekuntaan. Tehtävään valittiin Olli Lohi. Lastentautien tutkimussäätiön myöntämän professuurin rahoituksen mahdollistaa Helsingin Lastenklinikan osasto 10:n lapsipotilaiden tuki ry.
Väitös: Maallikkosaarnaajat tukivat ja ravistelivat kirkkoa yhteiskunnan murroksessa13.9.2023 14:27:35 EEST | Tiedote
Maallikkomiehet saivat kirkon valtuutuksella osallistua kristinuskon opettamiseen kansalaisyhteiskunnan syntyvuosina. FM Matleena Sopanen osoittaa väitöskirjassaan, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko arvioi ja arvotti saarnalupaa anoneita miehiä. Tutkinnon suorittaneet tarjosivat kirkolle ja kristillisille yhdistyksille arvokasta työvoimaa, mutta ajoittain saarnaajat myös haastoivat kirkon arvovallan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme