Elektroniikkaketju Power jatkaa kasvuaan Pohjoismaissa ja avaa uudelleen myymälöitä Ruotsissa
Power ottaa yhä suurempaa jalansijaa Pohjoismaiden elektroniikkamarkkinoilla. Juuri julkistetun sopimuksen mukaan Mediamarktin 29 myymälää Ruotsissa siirtyvät Power-brändin alle.
- Tämä on erittäin hyvä asia molempien yritysten sekä tavarantoimittajien, työntekijöiden ja asiakkaiden kannalta, Powerin toimitusjohtaja Ronny Blomseth sanoo.
Yrityskaupan odotetaan toteutuvan kesän aikana, ja sen myötä myymälät, toimistotilat, jakelujärjestelmät sekä kaikki asiakasvelvoitteet ja asiakastakuut siirtyvät Powerille. MediaMarktSaturn omistaa jatkossa 20 prosentin vähemmistöosuuden Ruotsin Power-ketjusta.
- Jatkamme vuosien varrella rakennettua hyvää työtä, ja olemme iloisia, että MediaMarkt on mukana omistajapuolella. Uskomme, että yritysten väliset synergiat varmistavat kilpailun lisääntymisen Ruotsin markkinoilla, mikä puolestaan hyödyttää asiakkaita, Blomseth toteaa.
Ruotsin strategian onnistuminen
Power on ollut osana Ruotsin elektroniikkamarkkinoita viimeiset viisi vuotta verkkokauppana, ja tulee nyt se täydentämään Ruotsiin omnichannel-strategiaansa.
- Powerilla on aina ollut selkeä tavoite päästä Ruotsin markkinoille. Yhdistyminen MediaMarktin Ruotsin toimintojen kanssa antaa meille tavoitellun läsnäolon. Saamme fyysiset myymälät, jotka ovat sekä kooltaan että sijainniltaan halutun kokoisia. Lisäksi saamme erittäin ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa, jotka ovat menestyksen avain, Blomseth toteaa.
MediaMarktilla on Ruotsissa 1 300 työntekijää, ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 5,3 miljardia Ruotsin kruunua. Yrityskaupan jälkeen Power toimii Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa, ja sillä on yhteensä 269 myymälän verkosto.
Vahvistaa kilpailukykyä
Vuoden 2023 aikana MediaMarktin myymälät Ruotsissa brändätään uudelleen ja niistä tulee osa Power International AS -konsernia.
MediaMarkt Euroopan suurimpana elektroniikkaketjuna uskoo, että yhdistyminen vahvistaa sen asemaa ja kilpailukykyä Ruotsissa.
- Olemme iloisia siitä, että olemme löytäneet Powerin kanssa ratkaisun, joka edistää molempien kasvua ja kannattavuutta. Yrityksillämme on sama tavoite: tarjoamme asiakkaillemme houkuttelevan ostokokemuksen kaikissa kanavissa. Odotamme innolla, että pääsemme seuraamaan tätä matkaa, MediaMarktSaturnin ja Ceconomyn toimitusjohtaja Karsten Wildberger kertoo.
Myös Suomessa toiminta kasvaa
Power kuuluu nykyään Pohjoismaiden suurimpiin ja kannattavimpiin elektroniikkaketjuihin, jolla on Suomessa yli 40 myymälää. Liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2016 lähtien, jolloin Power aloitti toimintansa Suomen markkinassa.
- Tämä on kaikin puolin hieno uutinen. Power on osoittanut useaan otteeseen, että pystymme haastamaan elektroniikkamarkkinoita, Power Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto iloitsee.
- Myös Suomessa Power-ketju jatkaa kasvuaan. Uudistamme parhaillamme Itiksen myymälää Suomen suurimmaksi Power+ -elämysmyymäläksi. Vastaavia uudistuksia on tulossa lähiaikoina myös muihin suuriin kaupunkeihin. Panostamme tulevaisuudessa myös entistä enemmän RePOWER-palveluumme eli käytettyjen elektroniikkalaitteiden kierrätykseen, Saviluoto toteaa.
Yhteyshenkilöt
Juha-Mikko SaviluotoToimitusjohtajaPower Finland Oy
Puh:+358400473378juha-mikko.saviluoto@power.fiKuvat
Power Finland Oy
Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa sekä Ruotsissa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä aina sama hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on yli 40 Power-myymälää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy
Power aloittaa muutosneuvottelut3.5.2024 15:05:02 EEST | Tiedote
Power Finland Oy aloittaa 7.5.2024 muutosneuvottelut, jotka koskettavat koko organisaatiota. Neuvottelujen piirissä on noin 880 henkilöä.
Powerin Kevätsiivous-kampanjassa extrahyvityksiä – yksi käytetyn elektroniikan kierrättäjä voittaa robotti-imurin16.4.2024 11:12:41 EEST | Tiedote
83 % suomalaisista säilöö käytettyä elektroniikkaa kotona, vaikka kierrättämällä voisi hankkia lisäbudjettia ja tilaa niin mieleen kuin kodin kaapistoihin. Power kannustaa kevätsiivoukseen extrahyvityskampanjalla ja arpomalla kierrättäjien kesken robotti-imurin.
Tämä ilmakiharrin-hiustenkuivaaja trendaa nyt TikTokissa – varasto myytiin loppuun25.1.2024 10:16:26 EET | Tiedote
TikTok-suosio on siivittänyt Powerin myymän hiustenkuivaajan myynnin hurjaan nousuun. Käyttäjät ovat haltioissaan tuotteen ominaisuuksista. Hittituotetta saadaan varastoon lisää helmikuussa.
Saitko joululahjaksi elektroniikkaa? Laita vanhat laitteet kiertoon ja balansoi budjettia jopa satasilla27.12.2023 10:10:00 EET | Tiedote
Kun joululahjapaketista paljastuu elektroniikkaa, vanha laite kannattaa laittaa kiertoon. RePOWER antaa reilun hyvityksen toimivasta laitteesta ja kierrätykseen päätyvästäkin tuotteesta pienen palkkion.
Pidä nämä vinkit mielessä joulun elektroniikkalahjaostoksilla4.12.2023 13:11:00 EET | Tiedote
Kodinelektroniikkaa löytyy tänä vuonna monen joululahjatoivelistalta. Erityisesti lahjaksi ostaessa on hyvä ottaa huomioon vinkit, joilla sekä lahjan saaja että antaja välttyvät ikäviltä yllätyksiltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme