Väitös 2.9.2023: Tempolla ja sointuvaihdosten tiheydellä ei ole juurikaan vaikutusta huipputason jazzbasistien luovuuteen (Nurmi)
IngressiFM Mikko Nurmi tutki väitöskirjatyössään huipputason jazzbasistien luovuutta. Väittelijä käsitteli luovuutta kahden erittäin merkittävän jazzbasistin bassolinjoissa.

Nurmen tutkimuksen kohteena olleet muusikot olivat Paul Chambers (1935–1969) ja Ron Carter (s. 1937). Luovuutta mitattiin sävelkuvioiden toistumisena: mitä vähemmän bassolinjoissa esiintyi samojen sävelkuvioiden toistumista, sitä suurempaa luovuutta bassolinjojen katsottiin osoittavan.
Toiston vähäisyyttä pidetään jazzmuusikoiden parissa yhtenä hyvän muusikon tunnusmerkkinä, mistä syystä se on luonteva tapa mitata luovuutta jazzimprovisaatioissa.
Tutkimus antoi alustavaa näyttöä siitä, että esitettävän musiikin tempolla ja sointuvaihdosten tiheydellä on joko vähäinen tai käytännössä olematon vaikutus tutkimuksen kohteina olleiden huipputason jazzbasistien luovuuteen.
Tulosten mukaan bassolinjoissa esiintyi myös vain vähän sävelkuvioiden toistoa. Keskimäärin vain 33 % kaikista samassa bassolinjassa esiintyneistä neljän sävelen mittaisista sävelkuvioista esiintyi vähintään kaksi kertaa Chambersin bassolinjoissa. Carterin bassolinjojen osalta vastaava luku oli 16 %.
Myös sävelkuvioiden toisto eri bassolinjojen välillä oli vähäistä. Chambersin bassolinjojen osalta vain 17 % ja Carterin bassolinjojen osalta 11 % kaikista neljän sävelen mittaisista ja vähintään kaksi kertaa esiintyneistä sävelkuvioista esiintyi ainakin kahdessa eri bassolinjassa. Tulokset viittaavat siihen, että Chambersin ja Carterin soitto perustui tutkimuksen kohteena olleissa bassolinjoissa vain vähäisessä määrin opittujen sävelkuvioiden eli ns. likkien käyttöön.
Tutkimus lisää tietoa luovuuden erilaisista ilmenemismuodoista, olemassa olevan tiedon roolista musiikillisessa luovuudessa sekä ajallisten rajoitusten ja musiikillisen luovuuden välisestä suhteesta. Väitöksen tuloksia voidaan myös hyödyntää jazzmuusikoiden koulutuksessa.
FM Mikko Nurmen väitöskirja “Temporal constraints and creativity in bass lines of eminent jazz musicians” tarkastetaan lauantaina 2.9.2023 klo 12 yliopiston Musica-rakennuksen auditoriossa M103. Vastaväittäjänä toimii professori Erkki Huovinen (Royal College of Music in Stockholm, Ruotsi) ja kustoksena professori Petri Toiviainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 679, 289 s., Jyväskylä 2023, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9695-6 (PDF).
Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9695-6
Taustatietoja:
Mikko Nurmi valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2006. Väitöskirjatutkimusta ovat tukeneet Eino Jutikkalan rahasto (Suomalainen Tiedeakatemia), Oskar Öflunds Stiftelse sr, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Alfred Kordelinin säätiö.
Lisätietoja: Mikko Nurmi, mikko.m.nurmi@student.jyu.fi, 0505534084
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös 6.10.2023: Johtamismotivaatio on tärkeä voimavara kestävän johtajauran rakentumiselle (Auvinen)29.9.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
PsM Elina Auvisen psykologian laitoksen väitöskirjassa tutkitaan suomalaisten johtajien kestävien työurien rakentumista. Keskeinen kysymys oli, auttaako johtajan johtamismotivaatio rakentamaan kestävää työuraa nykyisessä työelämäkontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan johtotehtävissä toimimisen taustalla vaikuttaneita syitä ja johtamismotivaation kykyä toimia voimavarana johtajan työuupumusta vastaan.
Kuluttajan älypuhelintaidoilla vaikutusta palvelukokemukseen verkko- ja kivijalkakaupan välillä29.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen oppiaineen ja yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkimuksessa osoitettiin, että älypuhelinta ostoksien teossa hyödyntävät kuluttajat hyötyvät eniten verkko- ja kivijalkaliikkeen eli fyysisen myymälätilan yhdistelmästä. Nämä kuluttajat ovat myös muita uskollisempia kaupoille, jotka ovat yhdistäneet palvelussaan verkon ja kivijalan onnistuneesti.
Jyväskylän yliopisto mukana maailman parhaiden tutkimusyliopistojen listalla28.9.2023 08:25:01 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 401-500 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.
Uusi lääke enterovirustautien torjuntaan28.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Uudessa kansainvälisessä artikkelissa selvitetään miten enteroviruksiin erityisen hyvin tehoava, aiemmin syöpälääkkeenä käytetty molekyyli vemurafenib (WO2020070390A1) toimii eri tavoin virusinfektiossa, ja mihin sen teho perustuu. Tutkimusta johti professori ja virustutkija Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yöhön – käy ainakin näissä!27.9.2023 08:05:00 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.9. pamahtaa, loiskahtaa ja kuohuu kun Tutkijoiden yö pääsee vauhtiin Jyväskylän yliopistossa! Luvassa on paljon mielenkiintoista tiedetekemistä kaikenikäisille. Laajasta ohjelmatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin, mutta alkuun pääsee helposti ainakin näiden vinkkien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme