Kaksi hanketta Pirkanmaalta kansainväliseen ARIA-kilpailuun

Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) on EU CAP Networkin järjestämä koko EU:n laajuinen hankekilpailu, jonka tavoitteena on lisätä maaseudun kehittämisen ja maatalouden näkyvyyttä EU:ssa sekä esitellä parhaita käytäntöjä maaseutuyhteisöihin vaikuttavista innovatiivisista ratkaisuista. Tänä vuonna kilpailun teemana on osaamisen kehittäminen maataloudessa ja maaseudulla.
Brändiviljalla parempaa kannattavuutta
Luonnonvarakeskuksen vuosina 2015–2019 toteuttama ”Sastamalasta brändiviljaa kansainvälisille markkinoille ”Sastavilja” oli innovatiivinen yhteistyöhanke, joka kokosi lähes 40 sastamalalaista viljelijää, alan huippututkijoita ja jalostavan teollisuuden edustajia yhteen tuotteistamaan paikallisesti tuotettua kauraa kansainvälisille markkinoille. Hankkeessa pilotoitiin lajikepuhtaan ja laatudokumentoidun kauran ketjua pellolta pöytään ja kosmetiikan raaka-aineeksi. Uuden FarmTopOats-brändin ja markkinointitoimien avulla tuettiin viljan vientiä ja parannettiin viljelyn taloudellista kannattavuutta.
– Sastavilja oli uraauurtava holistinen kaurahanke, joka keskellä kuuminta kaurabuumia keskittyi lajike-erikoistuneeseen viljelyyn, teknisen- ja turvallisuuslaadun hallintaan tilatasolla, jäljitettävyyteen ja uusiutuvan energian käyttöön, kertoo hanketta vetänyt erikoistutkija Veli Hietaniemi Luonnonvarakeskuksesta.
– Kaura on kultaa, ja Sastavilja rakensi kansainvälisesti uskottavan FarmTopOats-tarinan pellolta pöytään ja puuteriin, hän iloitsee.
– Ainutlaatuista hankkeessa oli koko tuotekehitysketjun toimijoiden yhteistyö, joka avasi viljelijärenkaalle ovet myös kansainvälisille markkinoille ja elintarvikeviennille. Hanke syntyi paikallisten viljelijöiden aloitteesta, jotka halusivat parantaa tuotteensa hintaa, kertoo toiminnanjohtaja Petri Rinne Joutsenten reitti ry:stä.
Joutsenten reitti myönsi hankkeelle EU:n maaseuturahoituksen paikalliseen kehittämiseen varatusta Leader-rahoituksesta.
Sastavilja-hanke on ehdolla älykäs ja kilpailukykyinen maatalous -kategoriassa, jossa etsitään kilpailukykyistä, kestävää ja monipuolista maataloutta edistäviä sekä pitkän aikavälin ruokaturvaa varmistavia hankkeita. Lue lisää hankkeesta täällä.
Uusi koulutusmalli ilmastokestävään metsänhoitoon
Suomen metsäkeskuksen ”Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla” -hankkeessa koulutetaan metsänomistajille uusimpiin tutkimustuloksiin pohjautuvia, ympäristöystävällisempiä metsänhoidon menetelmiä monimuotoisesti muun muassa webinaareissa, työnäytöksissä ja maastokoulutuksissa sekä opintomatkoilla. Vuoteen 2024 kestävän koulutushankkeen osatoteuttajina ovat Luonnonvarakeskus, joka vastaa hankkeen tutkimuksellisista toimista ja Tredu Tampereen seudun ammattiopisto (Tampereen kaupunki), joka huolehtii tiedon jalkauttamisesta.
Suomen maankäyttösektorin suurimmat päästölähteet ovat turvemaapellot sekä ojitettujen turvemaametsien maaperä. Hankkeen päätavoitteena onkin uudistaa ja monipuolistaa suometsien käsittelyä siten, että ojitettujen turvemaiden hiilipäästöt ja vesistökuormitus vähenevät sekä lisätä ihmisten tietoa ja osaamista ilmastokestävästä suometsän hoidosta.
– Tuloksiakin on jo nähtävissä, esimerkiksi kunnostusojitusten määrä on kääntymässä laskuun ja vesitaloutta hoidetaan peitteisellä metsänkasvatuksella ja puuston tiheyttä säätelemällä. EU-osarahoitteisilla hankkeilla on tärkeä rooli myös metsätaloudessa uusien hoitomenetelmien kehittämisessä, testaamisessa ja käytäntöön jalkauttamisessa, kertoo elinkeinopäällikkö Ari Lähteenmäki Suomen metsäkeskuksesta.
Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Pirkanmaan ELY-keskus Euroopan maaseuturahastosta. Hanke on ehdolla ympäristönsuojelu-kategoriassa, jossa haetaan ympäristönsuojelua ja biologista monimuotoisuutta vahvistavia, ilmastonmuutosta torjuvia sekä vihreää elpymistä edistäviä hankkeita.
– Nämä kaksi Pirkanmaan hanketta ovat oivia esimerkkejä maaseuturahoituksella tuetuista kehittämishankkeista, joiden toiminnalla ja tuloksilla on uutuusarvoa, kertoo maaseudun kehittämisen asiantuntija, kehittämisvastaava Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
– Niin paikallisesti Leader-ryhmän kautta kuin ELY-keskuksen kautta rahoitettujen hankkeiden merkitystä korostaa se, että niiden tulokset ovat avoimesti saatavilla ja tietoja voidaan hyödyntää kansallisesti ja laajemminkin Euroopassa.
Lue lisää Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -hankkeesta täällä.
Mukana parhaat hankkeet koko EU:n alueelta
Agricultural & Rural Inspiration Awards 2023 -kilpailussa on kaikkiaan neljä kategoriaa, joihin jokaiseen EU:n jäsenmaat voivat lähettää kaksi ehdokasta. Suomen ehdokkaat on valittu ELY-keskusten tekemistä ehdotuksista. Kaikki kilpailukategoriat ja Suomen ehdokkaat esitellään Ruokaviraston maaseutuverkostoyksikön tiedotteessa.
Kilpailuun lähetettyjen ehdokkaiden joukosta valitaan syksyn aikana yhteensä 24 finalistia. Tuomaristo valitsee jokaisesta kategoriasta yhden voittajan. Lisäksi kaikkien hankkeiden kesken järjestetään yleisöäänestys, jossa valitaan paras maaseudun nuoria osallistanut hanke. Kilpailun voittajat valitaan joulukuussa 2023.
Lisätietoa ARIA-kilpailusta täällä
Lisätietoja
Veli Hietaniemi, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus
p. 0295326126, etunimi.sukunimi(at)luke.fi
Petri Rinne, toiminnanjohtaja. Joutsenten reitti ry
p. 040 555 3232, etunimi.sukunimi(at)joutsentenreitti.fi
Ari Lähteenmäki, elinkeinopäällikkö, Suomen metsäkeskus, läntinen palvelualue
p. 0400 333 759, etunimi.sukunimi(at)metsakeskus.fi
Anne Värilä, maaseudun kehittämisen asiantuntija, kehittämisvastaava, Pirkanmaan ELY-keskus
p. 0295 036 048, etunimi.sukunumi(at)ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme