Miko Paassilta UKKO.fi:n markkinointijohtajaksi – vahvistaa kasvuyhtiön brändi- ja digiosaamista
Miko Paassilta on nimitetty UKKO.fi:n markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi elokuun alusta alkaen. Pitkän uran telekommunikaatioalalla tehnyt Paassilta vahvistaa UKKO.fi brändi- ja digiosaamista. Paassilta siirtyy tehtävään OnePlussalta, jossa hän työskenteli markkinointijohtajan tehtävässä.

Miko Paassilta tuo UKKO.fi:lle pitkän kokemuksen tuloksellisesta markkinoinnin johtamisesta, vahvaa osaamista digitaalisesta markkinoinnista ja brändinhallinnasta.
- Mikon tausta, osaaminen ja tyyli tehdä töitä sopii loistavasti meille. UKKO.fi on markkinajohtaja ja haluamme kasvaa edelleen vahvasti, tässä Miko on keskeisessä roolissa, kertoo UKKO-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.
- Tulen pitkän telekommunikaatiouran jälkeen uudelle toimialalle, ja tämä on upea tilaisuus päästä kehittämään markkinoiden parasta palvelua pienyrittäjille. UKKO.fi on erittäin kiinnostavassa kasvuvaiheessa ja vahvasti kiinni työn murroksessa, jossa työn tekemisen mallit tulevat muuttumaan valtavasti, kertoo UKKO.fi markkinointijohtaja Miko Paassilta.
UKKO.fi:n tarjoamat palvelut ovat vahvasti kiinni työn murroksessa ja yrityksen kasvustrategia pohjaa teknologian kehittämiseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen. UKKO.fi:n kasvun taustalla on jatkuva panostus pienyrittäjien arjen helpottamiseen, vankka osaaminen helpon ja tehokkaan taloushallinnon tuottamisesta ja yrittäjyydestä. Vuoden aikana UKKO.fi on laajentanut palvelu- ja tuotevalikoimaansa, kattamalla nyt ainoana toimijana Suomessa eri yritystoiminnan muodot aina kevytyrittäjyydestä toiminimi- ja osakeyhtiömuotoihin.
- Yhä kilpaillummassa markkinassa on myös markkinajohtajan uusiuduttava jatkuvasti, lisättävä asiakasymmärrystä ja rakennettava pitkäjänteisesti brändiä, korostaa Miko Paassilta.
Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Miko Paassilta, markkinointijohtaja UKKO.fi
puh: 044 306 1981
Email: miko.paassilta@ukko.fi
Lauri Timgren, UKKO-konserninjohtaja
puh: 050 341 1960
Email: lauri.timgren@ukko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Netta SiljanenViestintästrategi
Puh:040 588 4777netta.siljanen@ukko.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi
UKKO.fi ja Helsinki Seagulls aloittavat yhteistyön Korisliiga kaudella 2023-202422.9.2023 11:28:17 EEST | Tiedote
Koko Stadin korisjengi Helsinki Seagulls ja yrittäjyys- ja laskutuspalvelu UKKO.fi ovat solmineet yhteistyön koskien kautta 2023-24. Yhteistyön myötä UKKO.fi tulee näkymään vahvasti joukkueen matkassa ja Kisahallin kotiotteluissa, ja lisäksi haluamme olla tukena joukkueen ympärillä olevien pienyrittäjien arjen helpottamisessa.
UKKO.fi: Mitä tapahtuisi, jos yrittäjyys loppuisi huomenna?5.9.2023 09:14:59 EEST | Tiedote
Yrittäjän päivää juhlistetaan tänään 5.syyskuuta. Päivän kunniaksi UKKO.fi haluaa herättää keskustelua yrittäjyyden vaikutuksesta yhteiskuntaamme ja tuoda esiin yrittäjien tekemän työn merkityksen niin maanlaajuisesti kuin yksittäisten yrittäjien tarinoiden kautta.
Kevytyrittäjyys kasvattaa suosiotaan kesätöiden teossa - yhteiset pelisäännöt takaavat reilun palkkauksen ja turvallisuuden30.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret ja opiskelijat valitsevat yhä useammin kevytyrittäjyyden kesä- ja kausityönteon vaihtoehdoksi. UKKO.fi käyttäjissä kausiyrittäjyys painottuu 18-25-vuotiaisiin kevytyrittäjiin. Kevytyrittäjyys tarjoaa hyvän mahdollisuuden itsensä työllistämiseen ja lisäansioiden ansaitsemiseen omalla osaamisellaan. Yksityishenkilöt voivat palkata kevytyrittäjän avuksi vaikkapa kodin- ja mökin kunnostus- ja ylläpitotöihin.
UKKO.fi on julkaissut ensimmäisen yrityskohtaisen työehtosopimuksensa – mukana alan parhaat perhevapaat8.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
UKKO.fi on julkaissut yrityksen historian ensimmäisen oman yrityskohtaisen työehtosopimuksensa. Oman työehtosopimuksen tavoitteena on ollut tietysti tarjota alan parhaat työehdot työntekijöille, mutta myös toimia edelläkävijänä tasa-arvoisemman työelämän puolestapuhujana. Tästä syystä UKKO.fi tarjoaakin jatkossa palkallisen vanhempainvapaan sekä synnyttäville että ei-synnyttäville vanhemmille kolmen kuukauden ajalta.
UKKO.fi vahvistaa hallituksensa FinTech- ja brändiosaamista – Laura Tarkka ja Perttu Kröger aloittavat hallituksessa14.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
UKKO.fi:n hallitus saa kaksi uutta jäsentä, kun Laura Tarkka ja Perttu Kröger aloittavat hallituksen jäseninä huhtikuussa 2023. Tarkka ja Kröger vahvistavat hallituksen kansainvälistä markkinointi- ja palvelukokonaisuuksien kehittämisosaamista ja tuovat mukanaan monipuolista FinTech-osaamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme