Kainuun työttömyys pieneni heinäkuussa kolmanneksi eniten koko maassa

Kainuussa oli heinäkuun lopussa 2 847 työtöntä työnhakijaa, mikä on 69 henkeä vähemmän (-2 %) kuin vuotta aiemmin. Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen oli ELY-keskusalueista kolmanneksi suurinta, koko maassa työttömyys lisääntyi 2 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 9,3 %, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli ELY-keskusalueista neljänneksi pienin ja matalammalla kuin kertaakaan heinäkuussa Työnvälitystilaston ensimmäisen tiedon eli vuoden 2006 jälkeen. Koko maassa työttömyysaste oli 10,5 %, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömiä oli kuun lopussa 614, mikä on 8 % vähemmän (-53) kuin vuotta aiemmin. Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömyys nousi 3 % (+15). Pitkäaikaistyöttömiä oli 22 % työttömistä, vuotta aiemmin osuus oli 23 %.
Työpaikkojen määrä laskenut selkeästi
Työvoiman kysyntä on ollut alkuvuonna vilkasta mutta viimeiset kaksi kuukautta paikkamäärä on pudonnut merkittävästi. Heinäkuussa uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin 34 % vähemmän (-307) kuin vuotta aiemmin, yhteensä 596. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (151), palvelu- ja myyntityöntekijöille (148) sekä ryhmälle muut työntekijät (88).
Tekijöistä on edelleen pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia sekä teollisuustuotteiden kokoonpanijoita. Haastavaa oli löytää myös muun muassa suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, laskennan ja varastoinnin toimistotyöntekijöitä sekä konepaja- ja valimotyöntekijöitä, asentajia ja korjaajia.
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 26. syyskuuta 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
johtaja Pauli Piilma, 0295 023 106
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Valtion aluehallinnon uudistuksessa 2026 ELY-keskusten tehtäviä uusille virastoille13.3.2025 16:00:03 EET | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle tänään 13.3.2025. Uudistuksessa ELY-keskukset, aluehallintovirastot ja Valvira lakkaavat ja tilalle perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta sekä valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.
Maatilakyselyn tulokset kertovat tarpeista investointeihin ja omistajanvaihdoksiin26.2.2025 13:46:40 EET | Tiedote
Kainuulaisilla maatiloilla on kiinnostusta investointeihin, selviää maatilakyselystä. Valtaosa investointihalukkaista on ajoittamassa investointinsa 3–5 vuoden sisään. Omistajanvaihdos on suunnitelmassa tai toiveissa joka kolmannella vastanneella tilalla kymmenen vuoden sisään.
Kainuun työttömien määrä kasvoi 15 % tammikuussa25.2.2025 08:00:03 EET | Tiedote
Kainuussa oli tammikuun lopussa vajaat 3 700 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 12,2 % oli alueista yhdeksänneksi matalin. Palveluissa olevien määrä putosi lähes kolmasosan. Pitkäaikaistyöttömyys ja työvoiman kysyntä ovat heikentyneet jo pitkään matalasuhdanteen vaikutuksesta.
Puolangan Ukonkankaan tuulivoimahankkeen täydennetty YVA-selostus nähtäville12.2.2025 09:52:01 EET | Tiedote
Winda Energy Oy suunnittelee Puolangan kunnan länsiosaan Ukonkankaan alueelle tuulivoimaloiden aluetta. Ukonkankaan YVA-selostus on ollut nähtävillä ensimmäisen kerran 17.4.-17.5.2024. Kuulemisen aikana saadun palautteen perusteella Kainuun ELY-keskus on pyytänyt 12.6.2024 hanketoimijalta täydennystä Ukonkankaan YVA-selostukseen. Täydennyspyyntö koskee YVA-selostuksen linnustoselvitystä. Winda Energy Oy on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle täydennetyn YVA-selostuksen Ukonkankaan tuulivoimahankkeesta.
Pk-yritysbarometri: Noususuhdanne alkaa näkyä myös kainuulaisissa yrityksissä - kainuulaiset pk-yritykset toiveikkaina talouden suhteen11.2.2025 09:06:35 EET | Tiedote
Pk-yritysbarometri 1/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrittäjien odotukset yleisen suhdanteen osalta ovat selkeästi positiiviset. Myös odotukset yritysten kannattavuudesta, investointien arvosta ja innovaatioiden kehityksestä osoittavat elpymisen merkkejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme