Uutuuskirja Pohjois-Korean prinsessa on ainutlaatuinen henkilökuva diktaattori Kim Jong Unin vaikutusvaltaisesta sisaresta

Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong Unin sisar Kim Yo Jong (s. 1987) on maansa historian kenties vaikutusvaltaisin nainen. Kim Yo Jong on elänyt koko elämänsä yläluokkaista elämää, jota on ylläpidetty tavallisen kansan kustannuksella.
Kim Yo Jong on toiminut useissa tärkeissä viroissa Pohjois-Korean huipulla. Julkisuudessa hän on esiintynyt veljensä rinnalla ja antanut rääväsuisia lausuntoja, jotka ovat kohdistuneet länsimaihin, erityisesti Yhdysvaltoihin. Mikäli Kim Jong Un kuolee tai väistyy, Kim Yo Jongista tulee maansa ensimmäinen naishallitsija yli tuhanteen vuoteen.
Pohjois-Korean prinsessa kuvaa yksityiskohtaisesti Kim Yo Jongin poliittista nousua Pohjois-Korean valtion poliittisessa valtiokoneistossa ja tarkastelee hänen rooliaan kansakunnan ulkopolitiikan muokkaajana yhdessä veljensä Kim Jong Unin kanssa. Teos paljastaa, miten merkittävää roolia hän on näytellyt Kimien suvun dynastian ylläpitämisessä uudella vuosituhannella, sekä kotimaassaan että ulkomailla.
Laaja tausta-aineisto loikkareiden haastatteluista tiedusteluraportteihin
Pohjois-Korean erityisasiantuntija Sung-Yoon Lee on koonnut tähän kirjaan kaiken saatavilla olevan tiedon Kim Yo Jongin elämästä muun muassa haastattelemalla tämän kanssa kosketuksissa olleita loikkareita ja keräämällä yhteen tiedusteluraporttien tiedonsirpaleita.
Etelä-Koreassa syntynyt Sung-Yoon Lee on Korean tutkimuksen professori Tufts Universityssä Yhdysvalloissa, ja hän on kirjoittanut useita Koreaa koskevia artikkeleita mm. New York Timesiin, Wall Street Journaliin, Washington Postiin ja Los Angeles Timesiin. Sung-Yoon Lee on toiminut myös Yhdysvaltain hallinnon asiantuntijana.
Sung-Yoon Lee: Pohjois-Korean prinsessa – Diktaattorin sisar Kim Yo Jong
Alkuteos The Sister: The Rise of Kim Yo-Jong
Suomennos Timo Korppi
Lisätiedot ja arvostelukappaleet: viestintäpäällikkö Minttu Nikkilä, minttu@bazarkustannus.fi, 040 736 1313
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 70 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Miten lopettaa muiden myötäily? Uutuuskirja esittelee rohkeasti rehellisen vuorovaikutuksen mallin21.9.2023 09:21:39 EEST | Tiedote
Reija Könösen ja Sanna Laakkion tietokirja Rohkeasti rehellinen (Bazar) esittelee mallin, jonka avulla voit opetella viestimään itsestäsi rohkeasti ja läsnäolevasti. Hidasta elämää -kirjaperheeseen kuuluva teos on saatavilla painettuna, e- ja äänikirjana.
Kerttu Kotakorven uutuuskirja tarjoaa kuvitetun luontoretken suosikkimeteorologin seurassa15.9.2023 09:53:37 EEST | Tiedote
Minun luontoni (Bazar) on Kerttu Kotakorven kirjallinen luontoretki, jossa hän yhdistää luontokuviaan ja omia kokemuksiaan viimeisimpään tietoon siitä, kuinka luontomme on suurten muutosten keskellä.
Nukutko sinäkin huonosti? Uutuuskirja tarjoaa vertaistukea ja apua kaikille, jotka kärsivät unettomuudesta23.8.2023 12:40:00 EEST | Tiedote
Journalisti ja tietokirjailija Miranda Levyn juuri ilmestynyt Unettomuuspäiväkirja (Bazar) kertoo omakohtaisiin kokemuksiin ja tutkimustietoon pohjautuen, kuinka unettomuus voi suistaa elämän raiteiltaan ja miten nukkumisen taidon voi oppia uudelleen.
Kotimainen lastenkirjauutuus kertoo, miten herkkyys on voimavara17.8.2023 13:51:19 EEST | Tiedote
Johanna Elomaan lastenkirja Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit (Bazar) on valloittava satu siitä, miten jokainen voi löytää oman supervoimansa. 6–9-vuotiaille suunnatun tarinan avulla voi käsitellä herkkyyden vahvuuksia sekä haasteita, ihmisten erilaisuutta, erityispiirteitä ja asioita, jotka ovat lapsen mielestä pelottavia.
Uutuuskirja QAnon-liikkeestä tarjoaa hyytävän kuvauksen vaarallisen salaliittokultin noususta15.8.2023 12:12:00 EEST | Tiedote
QAnon-liikettä alusta alkaen seuranneen toimittajan Will Sommerin tietokirja QAnon – Salaliittokultin ytimessä kertoo siitä, mihin salaliittoteoria yhdistettynä populismiin ja sosiaaliseen mediaan voi johtaa. Teos on erityisen ajankohtainen nyt kun Yhdysvalloissa lähestyvät vuoden 2024 presidentinvaalit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme