Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Satu Näsärö PKO:n matkailukaupan toimialajohtajaksi

Jaa

Satu Näsärö on nimitetty Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) matkailukaupan toimialajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi.

PKO:n matkailu- ja ravitsemiskaupassa työskentelee 500 alan ammattilaista. Toimialajohtajana Näsärö vastaa PKO:n 38 ravintolan, 5 hotellin, Kolin hiihtokeskuksen, 3 kylpylän, Osuuskaupparockin sekä MaRan myyntiorganisaation toiminnasta.

– MaRa-toimialamme on kansainvälistymispolkunsa alkutaipaleella. Erittäin monipuolisen matkailualan kokemuksensa ansiosta Sadulla on hyvät edellytykset luotsata toiminta entistäkin kiivaampaan kannattavan kasvun nousukiitoon. Matkailu- ja ravitsemiskaupassa asiakkaiden kulutuskäyttäytyminen on muutoksessa. Paras tapa kehittää toimintaa on kuunnella asiakkaita ja henkilöstöä, mihin Sadulla on erinomaiset eväät. Satu siirtyy PKO:lle S-ryhmän sisäisellä siirrolla syksyn aikana, ja tarkka aloituspäivämäärä täsmentyy myöhemmin, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Näsäröllä on erittäin monipuolinen matkailualan työkokemus 1980-luvun lopulta lähtien. Hän työskennellyt niin Helsingissä, Rovaniemellä kuin Levilläkin useissa eri tehtävissä päällikkönä, hotellinjohtajana, matkailupalveluyrittäjänä ja aluejohtajana. Hän on työskennellyt mm. City Hotelli Oy:n, Arctic Light Hotel Oy:n, Osuuskauppa Arinan sekä Sokotel Oy:n palveluksessa. PKO:lle Näsärö siirtyy Sokotel Oy:stä, jossa hän on toiminut viimeisimpänä Helsingissä sijaitsevien Solo Sokos Hotel Tornin ja Original Sokos Hotel Vaakunan hotellinjohtajana.

– Kiitän luottamuksesta ja olen todella iloinen päästessäni luotsaamaan ja kehittämään PKO:n MaRa-toimialaa. Pohjois-Karjala on alueena minulle uusi, mutta ihastusta ovat jo nyt herättäneet modernit kulttuurielämykset, pohjoiskarjalaiset perinteet, jylhän kaunis luonto sekä meidän tarjoamat laadukkaat hotelli-, ravintola- ja hyvinvointipalvelut. Nykykarjalaista luksusta parhaimmillaan!, Satu Näsärö toteaa.

PKO:n johtoryhmän muodostavat jatkossa toimitusjohtaja Juha Kivelä, vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Satu Näsärö, kehitysjohtaja Saija Viiliäinen, talousjohtaja Antti Pölönen, henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen sekä viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä.

Kaikki johtoryhmän jäsenet raportoivat toimitusjohtaja Kivelälle.
Johtoryhmän keskeisenä tehtävänä on toteuttaa hallituksen tekemät päätökset. Johtoryhmä toimii toimitusjohtajan apuna PKO:n toiminnan suunnittelussa ja operatiivisessa johtamisessa sekä valmistelee hallituksessa käsiteltäviä asioita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 762 2060

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Saija Viiliäinen PKO:n kehitysjohtajaksi29.12.2022 12:04:37 EET | Tiedote

KTM Saija Viiliäinen on nimitetty Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) kehitysjohtajaksi ja palveluliiketoiminnoista vastaavaksi johtoryhmän jäseneksi 9.1.2023 alkaen. Viiliäinen vastaa uusien liiketoimintojen kehittämisestä, toimialojen erillisistä kehityshankkeista sekä S-parturi-kampaamoista, S-Kukasta, PKO Hautauspalvelusta ja PKO Lakipalvelun toiminnasta. Viiliäinen siirtyy PKO:lle Terveystalosta, jossa hän on toiminut vuodesta 2019 lähtien aluejohtajana vastaten Joensuun, Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden yksiköistä. Sitä ennen hän toimi Terveystalolla Joensuun ja Lieksan yksikön johtajana. Ennen Terveystaloa Viiliäinen työskenteli yli 16 vuotta Abloyllä toimien muun muassa liiketoiminnan kehityksessä ja Abloyn Baltian myyntiyhtiöiden johtajana. PKO:n johtoryhmän muodostavat 9.1.2023 lähtien toimitusjohtaja Juha Kivelä, vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen, talousjohtaja ja matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Antti Varis, kehitysjohtaja Saija Viiliäinen, henki

Ukko-Kolin rinteet avautuvat 3.12.202226.11.2022 09:55:58 EET | Tiedote

Ukko-Kolin rinteistä kaksi avautuu lauantaina 3.12. klo 10.00. Kauden avauksen merkeissä mäkeä lasketaan Lieksassa Ukko-Kolin rinteillä lauantaista tiistaihin 3.–6.12. klo 10–18. Ukko-Kolin rinteillä avataan päärinne Pielinen (nro 3), joka on 1 000 metriä pitkä ja vaikeustasoltaan punainen. Lisäksi avautuu alkeisrinne (nro 5b). Hisseistä avautuvat tuolihissi ja mattohissi. Muiden rinteiden lumetus etenee ja rinteitä pyritään avaamaan piakkoin lisää. Samalla kun rinteet aukeavat, liikennöintinsä Joensuusta Kolille ja takaisin aloittaa Ski & Spa -bussi. Ski & Spa -bussi liikennöi lauantaisin ja sunnuntaisin rinnekauden alusta rinnekauden loppuun. Kyyti on varattava ennakkoon viimeistään lähtöä edeltävänä päivänä puhelinnumerosta 020 741 4392. Matkan hinta yhteen suuntaan on 10 € ja menopaluu on 20 €. Uutuutena Ski&Spa bussi liikennöi tulevana talvena myös matkailukeskus Koli Freetimen kautta. Pitkän avausviikonlopun jälkeen rinteet ovat aluksi avoinna viikonloppuisin. Rinteet ovat 7.–18.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme