Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Kuluttajien kohonneet asuntolainakulut heijastuvat myös yritysten liiketoimintaan

30.8.2023 09:59:05 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Jaa
Helsingin seudun yritysten suhdannenäkymistä ovat heikentyneet viime keväästä: 41 prosenttia vastaajista arvioi suhdanteiden heikkenevän paljon tai jonkin verran, parempia näkymiä odottaa vain 19 prosenttia vastaajista. Kaksi viidesosaa vastaajista ilmoitti kuluttajien kohonneiden asuntolainakustannusten heikentävän oman liiketoimintansa edellytyksiä. Seudun väestönkasvu palautui pandemiaa edeltävälle tasolle vuonna 2022, jolloin asukasmäärä kasvoi 19 000 henkeä. Kuluvan vuoden alkupuolella väestönkasvu kiihtyi edelleen ennätyksellisen vilkkaan maahanmuuton ansiosta.

Helsingin seudun kauppakamari selvittää Suhdannepulssissa yritysten arvioita suhdannetilanteesta kolmen kuukauden päähän. Suhdannepulssi toteutetaan kyselynä, jossa yritykset arvioivat suhdanteita arvoasteikolla 1–5. Suhdannepulssin yhteydessä julkaistaan erikoisteema, tällä kertaa Helsingin seudun väestökatsaus. 

Helsingin seudun yritysten näkymät syksyä kohti näyttävät huonommalta kuin viime keväänä. Yritysten arviot kolmen kuukauden päähän ovat seuraavat: liikevaihdon kehitys (2,9), kannattavuus (2,7), työllisyyden kehitys (2,9) ja suhdannenäkymät kokonaisuudessaan (2,7). Toimialoista vaikeimmalta näyttää rakennusalalla (2,6), kuljetuksessa ja varastoinnissa (2,7) ja kaupan alalla (2,7). 

”Suhdannenäkymät kokonaisuudessaan ovat heikentyneet viime keväästä. Huolestuttavaa on yritysten aikaisempaa hieman synkemmät arviot työllisyyden kehityksestä, mikä saattaa lisätä kuluttajien varovaisuutta investoida asuntoihin, käyttää palveluita ja ostaa kulutushyödykkeitä”, Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen arvioi.

Yrityksiltä kysyttiin sitä, miten kuluttajien kohonneet asuntolainakustannukset heijastuvat liiketoimintaan. Peräti kaksi viidesosaa arvioi tilanteen heikentävän yrityksensä liiketoimintamahdollisuuksia. Puolet vastaajista ei nähnyt kuluttajien korkokustannuksilla olevan mitään vaikutuksia. 

”Kohonneet korkokustannukset vaikuttavat myös yrityksiin välillisesti, vaikka oman liiketoiminnan ydin ei olisikaan kuluttajille suunnatuissa palveluissa. Yksi tekijä on asumisen hinnan nousu, mikä vaikeuttaa entisestään työvoiman saatavuutta ja liikkuvuutta Helsingin seudulla”, arvioi Lahtinen 

Väestönkasvu ennätyksellistä maahanmuuton ansiosta: kuntien välillä isoja eroja  

Helsingin seudun alueiden välillä on suuria eroja väestökehityksen trendeissä. Pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien (Espoo, Helsinki, Vantaa) väestönkasvu hidastui tuntuvasti pandemian aikana, ja vastaavasti KUUMA-seudun kasvu kiihtyi. Suunta kääntyi vuonna 2022, jolloin Espoon ja Helsingin väestönkasvu kiihtyi voimakkaasti ja myös Vantaan trendi kääntyi nousuun, kun puolestaan KUUMA-seudulla kasvu hiipui. Toisin kuin suurimmassa osassa muuta Suomea, Helsingin seudulla työikäinen väestö kasvaa edelleen.  

”Väestönkasvu keskittyy taas suurin kaupunkeihin, Helsinkiin, Vantaalle sekä Espooseen, jossa väestönmuutos oli poikkeuksellista, lähes 3 prosenttia viimeksi kuluneen vuoden aikana”, Lahtinen toteaa.

Uudenmaan maakunnan nettomaahanmuutto nousi vuonna 2022 ennätykselliselle tasolle, yli 16 000 henkeen. Virosta muuttaneita oli 2010-luvun alkupuolella useana vuonna lähes puolet nettomuutosta, mutta viime vuosina huomattavasti vähemmän. Venäjältä muuttaneiden määrä moninkertaistui aikaisemmasta viime vuonna kuten myös ukrainalaisten määrä. 

”Maahanmuutosta on hyvä muistaa, että Aasiasta saapuneiden osuus oli jo lähes puolet nettomaahanmuutosta. Sieltä suurimmat muuttovirrat tulivat viime vuonna Intiasta ja Filippiineiltä. Aasiassa on jatkossakin osaamista, jota Suomen yritykset tarvitsevat”, sanoo Lahtinen.          

Elokuun ja huhtikuun Suhdannepulssit löytyvät kokonaisuudessaan Helsingin seudun kauppakamarin nettisivuilta.

Katso Suhdannepulssin julkistamistilaisuuden lähetys tästä. Tilaisuudessa tuloksia esittelivät Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen, Kaupunkitutkimus TA:n tutkija Seppo Laakso ja Eilakaislan toimitusjohtaja Antti Soro. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seutu on maan suurin ja kansainvälisin yritystoiminnan keskittymä, jossa sijaitsee 32 prosenttia maan työpaikoista ja tuotetaan 37 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Seudun yritystoiminta on erikoistunut informaatioaloihin, tukkukauppaan ja logistiikkaan sekä liike-elämän ja rahoituksen palveluihin. Helsingin seudun kauppakamari vauhdittaa yritysten ja Helsingin seudun menestystä. Kauppakamari on Pohjoismaiden suurin kauppakamari, jolla on yli 7 000 jäsentä.

Suhdannepulssi kuvaa Helsingin seudun yritysten arvioita suhdanteiden nykytilasta ja näkymistä kolmen kuukauden päähän. Suhdannepulssi julkaistaan kolme kertaa vuodessa. Suhdannepulssiin vastaajina oli 292 yritysten toimitusjohtajaa ja ylintä johtoa eri toimialoilta ja erikokoisista yrityksistä. Suhdannepulssin tiedot kerättiin Helsingin seudun yrityksistä elokuussa 2023. Suhdannepulssin yhteydessä julkaistiin Helsingin seudun väestökatsaus, jonka tuotti Kaupunkitutkimus TA.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Muistutuskutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?16.9.2026 13:08:10 EEST | Kutsu

Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).

Kutsu medialle: Miten poliitikot huomioivat Uudenmaan päätöksissään?9.9.2026 13:15:00 EEST | Kutsu

Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja yli puolet maan TKI-investoinneista. Kun Uusimaa menestyy, se kantaa koko Suomea verotuloina, työpaikkoina ja kansainvälisenä kilpailukykynä. Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarit kutsuvat toimittajat kuuntelemaan paneelikeskustelua, jonka aiheena on Uudenmaan merkitys. Keskustelemassa ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (RKP), kolmas varapuheenjohtaja Simo Grönroos (PS), kansanedustaja Atte Harjanne (vihr.), kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja kansanedustaja Nasima Razmyar (SDP).

Ajatusjohtajuus vaikuttaa liiketoimintapäättäjien kumppanivalintoihin – ”Yrityksen ajatusjohtajuutta ei voi jättää yksin henkilöstön varaan”31.8.2026 08:41:35 EEST | Tiedote

Merkittävä osa liiketoimintapäättäjistä hyödyntää yritysten asiantuntijasisältöjä päätöksenteon tukena, ja jopa neljä viidestä kertoo ajatusjohtajuuden vaikuttavan kumppanivalintoihin, käy ilmi Ajatusjohtajuuden tila 2026 -tutkimuksesta. Vapa Median ja Iro Researchin toteuttama tutkimus perustuu 150 suomalaisen suuryrityksen C-tason johtajan haastatteluihin. Ajatusjohtajuudesta on tullut tärkeä yritysten kilpailutekijä. Viestintäasiantuntijat Ida Hakola ja Jasmiina Parta tarkastelevat ilmiötä uudessa kirjassaan Ajatusjohtajuus – Kohti yrityksen kasvollista vaikutusvaltaa. Kirjoittajien mukaan yritysten on yhä vaikeampi rakentaa luottamusta pelkän yritysbrändin varaan. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit haluavat nähdä, keitä yrityksen takana on, mitä he ajattelevat ja millaiseen asiantuntemukseen yrityksen ratkaisut perustuvat. Tekoälyn aikakaudella geneerinen yritysviestintä menettää tehoaan samalla, kun kasvollinen asiantuntijuus korostuu.

Helsingin seudun yritykset eivät innostu pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä – yhteistyön tiivistämistä erityisesti maankäyttöasioissa toivotaan21.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Kuntien yhteistyön tiivistäminen ilman hallinnollista yhdistymistä on yritysjohtajien suosituin yksittäinen vaihtoehto Helsingin seudun kuntarakenteen kehittämiseksi. Vaihtoehdon valitsi 30 prosenttia Helsingin seudun kauppakamarin kyselyyn vastanneista. Nykyistä mallia pitää yritysten kannalta riittävänä joka neljäs (25 %). Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistymisen valitsi vajaa viidennes (19 %) ja Helsingin ja Vantaan yhdistymisen kahdeksan prosenttia vastaajista, selviää Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä. Vastaajat saivat valita kuudesta vaihtoehdosta enintään kolme vaihtoehtoa.

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten suhdannenäkymät kääntyivät plussalle – ”Työvoiman kysyntä on vahvistumassa”18.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin seudun yritysten suhdannenäkymät seuraavalle kolmelle kuukaudelle ovat positiivisia ensimmäistä kertaa Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssin nelivuotisessa historiassa. Myös näkemykset liikevaihdosta ja kannattavuudesta ovat parantuneet selvästi maaliskuusta. "Usko kasvuun on palannut laajalti. Kyse ei ole yksittäisten toimialojen noususta, vaan odotukset ovat myönteiset lähes kaikilla toimialoilla", sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen. Vastaajien arviot työllisyydestä olivat odotettua paremmat: taso on pysynyt neutraalina. "Todennäköistä on, että työvoiman kysyntä vahvistuu Helsingin seudulla jo tämän vuoden puolella. Myös rakentamisen sekä kuljetuksen ja varastoinnin parantuvat näkymät lisäävät työvoiman kysyntää. Lomautusten väheneminen on myönteinen signaali työmarkkinoilta", sanoo Markku Lahtinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye