Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi 2023 on valittu Tuomo Rannankari
Laulaja, lauluntekijä, käsikirjoittaja ja juontaja Tuomo Rannankari on valittu Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi 2023. Tuomo Rannankari on valmistunut Jyväskylän yliopistosta luokanopettajaksi.

Vuoden alumnin valitsevat Jyväskylän yliopiston alumniyhdistys JYKYS ry ja Yliopistosäätiö alumniyhteisöltä saatujen ehdotusten joukosta. Tunnustuksena Vuoden alumni saa Jyväskylän yliopistosäätiön lahjoittaman, Kirsi Neuvosen tilaustyönä tekemän taideteoksen. Tunnustus luovutettiin Rannankarille uusien opiskelijoiden illassa Jyväskylän yliopiston juhlasalissa 5.9.2023.
Tuomo Rannankarin urassa kiteytyy erinomaisella tavalla Jyväskylän yliopiston 160-vuotisjuhlavuoden teesit: sivistys, empatia ja rohkeus.
Valintaraati arvosti erityisesti Rannankarin monipuolisuutta pedagogiikan ammattilaisena. Pitkään luokanopettajana toiminut Rannankari toteuttaa opettajuuttaan nykyään laulujen kautta. Lapsille suunnattujen laulujen sanoituksissa käsitellään ajankohtaisia teemoja, kuten käytöstapoja, tunnetaitoja ja ympäristön tilaa. Hän toimii myös Pikku Kakkosen juontajana ja luennoi lastenmusiikista.
Freelancerina toimivan Rannankarin ura osoittaa opettajan koulutuksen monipuolisuuden; pedagogista osaamista voi toteuttaa monissa eri ympäristöissä; koulu tai luokkahuone eivät ole ainoat.
Palkittu lastenmuusikko Rannankari oli myös perustamassa Seminaarinmäen mieslaulajia ja lauloi kuorossa yli 30 vuotta.
Lisätietoja:
Kanslianeuvos Juhani Lillberg, JYKYS ry:n puheenjohtaja, puh. 0400 690 709, juhani@lillberg.com
Alumnikoordinaattori Heli Mäki, 050 361 0979, heli.m.maki@jyu.fi
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uutuuskirja valottaa hyvinvoinnin käsitteen monimerkityksellisyyttä21.9.2023 05:00:00 EEST | Tiedote
Artikkelikokoelma “Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna” tarkastelee hyvinvoinnin käsitettä ja hyvinvoinnin tutkimuksen moniulotteisuutta ihmistieteiden tutkimuksen näkökulmasta. Kirjan lähtökohtana on monitieteisyys sekä eri alojen ja tutkimusperinteiden tavat ymmärtää ja määritellä hyvinvointi erilaisilla tutkimuskentillä.
Väitös 22.9.2023: Kansalaiset liittolaisina luonnon monimuotoisuuden suojelussa – keinoja, opastusta ja osallistumisen mahdollisuuksia tarvitaan (Tupala)20.9.2023 15:23:18 EEST | Tiedote
FM Anna-Kaisa Tupalan väitöskirja käsittelee kansalaisten roolia ekologisessa kompensaatiossa, joka on Suomessa uusi luonnonsuojelun työkalu.
Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla20.9.2023 13:11:42 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui uudessa Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa sijalle 186. Jo pelkkä listalle pääsy on saavutus, sillä mukaan on valittu ainoastaan 690 yliopistoa maanosan huipulta. Suomesta listalle ylsi 10 yliopistoa. Jyväskylän yliopisto sijoittui kuudenneksi suomalaisten yliopistojen joukossa.
Uni vähentää nuoren urheilijan kokemaa stressiä20.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan unella on merkittävä rooli harjoittelusta palautumisen lisäksi myös nuoren urheilijan kokeman stressin hallinnassa. Jo yksi ylimääräinen tunti unta voi laskea koetun stressin tasoa merkittävästi.
Väitös: Musiikkiterapia voi vahvistaa varhaisnuorten tunnetaitojen kehittymistä (Salokivi)20.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
FM Maija Salokiven väitöstutkimus antaa kattavan kuvan varhaisnuorten tunnetaitojen tukemisesta musiikkiterapian avulla. Tutkimuksessa määritellään, mitä tunnetaidot käytännössä tarkoittavat ja miten musiikkiterapeutit työskentelevät tunnetaitojen edistämiseksi mielenterveysongelmista kärsivien varhaisnuorten kanssa. Tämän lisäksi kuvataan tunnetaitojen arviointivälineen kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme