Kauppakorkeakoulu Hanken maailman 46. sijalla
Kauppakorkeakoulu Hankenin maisteriohjelma on sijalla 46 Financial Timesin tämänvuotisessa Masters in Management -listalla. Tämä on Hankenin kaikkien aikojen paras tulos rankingissa. Financial Times listaa vuosittain maailman parhaat kauppakorkeakoulut, jotka tarjoavat kauppatieteen maisteriohjelmia.
– Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia siitä, että sijoituksemme rankinglistalla nousi näin monta pykälää viime vuodesta, jolloin olimme sijalla 62. Tämä on vahva osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä ja siitä, että Hankenin maisteriohjelma on korkeatasoinen myös kansainvälisessä vertailussa, sanoo rehtori Ingmar Björkman.
Maailmassa on noin 14 000 kauppakorkeakoulua. Näistä vain 100 pääsee Financial Timesin rankinglistalle. Listalla on kuusi pohjoismaista kauppakorkeakoulua. Listan kärjessä ovat HEC Paris, sveitsiläinen St. Gallenin yliopisto ja London Business School.
Rankingissa menestymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa alumnien uramenestys ja heidän tyytyväisyys koulutukseensa. Sijoitus rankingissa määräytyy suurimmaksi osaksi kyselytutkimuksen perusteella, joka tehdään kustakin yliopistosta kolme vuotta aiemmin maisterin tutkinnon suorittaneille alumneille, sekä yliopistojen toimittamien tilastojen perusteella.
Lue lisää rankingista Financial Timesin verkkosivuilta.
Yhteyshenkilöt
Ingmar BjörkmanRehtori, Kauppakorkeakoulu Hanken(Rector's assistant)
Puh:+358 50 564 3742ingmar.bjorkman@hanken.fiTietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta. Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Ny studie: Könskvoter ökar investerarnas förtroende för kvinnliga styrelsekandidater20.8.2025 09:09:13 EEST | Pressmeddelande
Ny forskning visar att aktieägarnas stöd för kvinnliga styrelsekandidater ökade efter att könskvoter infördes i Frankrike. Det här tyder på ett skifte i hur investerare uppfattar kvinnors kvalifikationer och ledarskapspotential.
Uusi tutkimus: Sukupuolikiintiöt vahvistavat sijoittajien luottamusta naispuolisiin hallitusehdokkaisiin20.8.2025 09:09:13 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että osakkeenomistajien tuki naispuolisille hallitusehdokkaille kasvoi sen jälkeen, kun sukupuolikiintiöt otettiin käyttöön Ranskassa. Tämä viittaa laajempaan muutokseen siinä, miten sijoittajat arvioivat naisten pätevyyttä ja johtamispotentiaalia.
New study: Gender quotas boost investor confidence in female board candidates20.8.2025 09:09:13 EEST | Press release
A new study reveals that shareholder support for female board candidates increased after gender quotas were introduced in France — pointing to a broader shift in how investors perceive women's qualifications and leadership potential.
Shadia Rask ny arbetslivsprofessor vid Hanken7.8.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Shadia Rask, entreprenör och kolumnist på YLE, har utsetts till arbetslivsprofessor vid Svenska handelshögskolan. Hon är knuten till institutionen för företagsledning och organisation och är verksam där till och med 31.7.2028.
Shadia Rask aloittaa Hankenilla työelämäprofessorina7.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yrittäjä ja YLEn kolumnisti Shadia Rask on nimitetty työelämäprofessoriksi Kauppakorkeakoulu Hankeniin. Hän työskentelee johtamisen ja organisaation laitoksella 31.7.2028 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme