Työeläkeyhtiö Elo

Muutos Elon johtoryhmässä

Jaa

Työeläkeyhtiö Elon sijoitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja Hanna Hiidenpalo on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä Elossa vuoden 2023 loppuun mennessä. Hiidenpalo on johtanut Elon sijoitustoimintaa Elon perustamisesta eli vuodesta 2014 alkaen. Hän lopettaa nykyisessä tehtävässään 30.9.2023 ja toimii neuvonantajana vuoden 2023 loppuun asti.

”Hanna Hiidenpalo on johtanut Elon sijoitustoimintaa päämäärätietoisesti turbulentissa toimintaympäristössä hyvin tuloksin. Hän jättää seuraajalleen osaavan ja sitoutuneen sijoitusorganisaation. Hänellä on ollut merkittävä rooli myös Elon uuden strategian rakentamisessa. Kiitämme Hannaa merkittävästä työpanoksesta ja toivotamme hänelle mitä parhainta menestystä jatkossa”, toimitusjohtaja Carl Pettersson sanoo.

”Kymmeneen vuoteen Elossa on mahtunut monta hyvää ja vaiherikasta vuotta. Viime vuosina olemme kehittäneet sijoitusprosessia vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin ja sijoitustoimintamme tulos on hyvä. Haluan kiittää esihenkilöäni ja kaikkia kollegoja hyvästä yhteistyöstä näiden vuosien aikana”, Hanna Hiidenpalo toteaa.

Elon väliaikaisena sijoitusjohtajana toimii 1.10.2023 alkaen johtaja Jonna Ryhänen. Ryhänen johtaa tällä hetkellä Elon sijoitusorganisaatiossa allokaatio ja vaihtoehtoiset sijoitukset -yksikköä. Uuden sijoitusjohtajan haku aloitetaan välittömästi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Carl Pettersson

haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Taina Erkkilä, p. 050 300 0409

Tietoja julkaisijasta

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 29 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Suomalaiset työntekijät ovat pomojaan valmiimpia uuden kokeiluun6.10.2025 07:49:10 EEST | Tiedote

Vain puolet työssäkäyvistä suomalaista sanoo, että heidän työyhteisössään kehitetään työtä yhdessä. Tieto perustuu 10 000 suomalaisen työntekijän vastaukseen. Tämä osuus pitäisi olla merkittävästi suurempi, arvioi asiantuntija. Suomi on iskukykyinen vain jos tekoäly ja uudet teknologiat otetaan työpaikoilla täysimääräisesti käyttöön – ja se tehdään henkilöstön kanssa yhdessä.

Nyförsäljningen av försäkringar var rekordstark och placeringsavkastningen positiv i den turbulenta omvärlden15.8.2025 08:57:00 EEST | Pressmeddelande

Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning utvecklades positivt i januari–juni trots den instabila omvärlden. Solvensnivån var alltjämt stabil och rörelsekostnaderna minskade ytterligare jämfört med motsvarande period året innan. – Nya försäkringar säljs i rekordtakt och för närvarande är Elo det mest populära arbetspensionsbolaget mätt i antalet försäkringar, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.

Vakuutusten uusmyynti ennätyksellisen vahva ja sijoitustuotto positiivinen turbulentissa ympäristössä15.8.2025 08:57:00 EEST | Tiedote

Työeläkeyhtiö Elon tammi-kesäkuun sijoitustuotto kehittyi positiiviseksi huolimatta toimintaympäristön epävakaudesta. Vakavaraisuusasema pysyi vakaana ja liikekulut alenivat edelleen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. – Uusien vakuutusten myynti on ennätysvauhdissa, ja tällä hetkellä Elo on vakuutusten kappalemäärissä suosituin työeläkeyhtiö, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye