Etätyö on lisääntynyt rakettimaisesti, eikä huuma hyydy – näillä aloilla eniten kasvua
14.9.2023 06:03:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Etätyö on selkeä kilpailuvaltti työnantajalle ja voi auttaa osaajapulan taklaamisessa. Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin data näyttää, miten etätyömahdollisuuden sisältävien työpaikkailmoitusten määrä on lähes nelinkertaistunut koronakriisiä edeltävästä ajasta.

-
Vielä vuonna 2018 etätyömahdollisuuden sisälsi vain noin 1,5 prosenttia Duunitorin työpaikkailmoituksista. Vuonna 2022 vastaava luku oli 6 prosenttia ja vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla lähes 7 prosenttia.
-
Etätyöpaikkojen määrä nousi jo ennen koronakriisiä, ja pandemia vauhditti kehitystä entisestään. Vuonna 2022 etätyömahdollisuuden sisälsi yli 44 000 työpaikkailmoitusta, kun vuonna 2018 niitä oli vajaat 6 000, vuonna 2019 yli 12 000, vuonna 2020 yli 18 000 ja vuonna 2021 yli 32 000.
-
Tänä vuonna työpaikkailmoitusten yleinen määrä on laskenut talouden epävarmuuden vuoksi, mutta etätyöhuuma ei hyydy: etätyöilmoitusten määrä näyttää nousevan määrällisesti samalle tasolle kuin viime vuonna.
-
Tällä hetkellä Duunitorilla on yli 1 700 avointa etätyöilmoitusta. Näet reaaliaikaisen määrän ja avoimet paikat linkistä.
-
Osassa näistä työtehtävistä työ tapahtuu kokonaan ja osassa osittain etänä eli hybridityönä.
-
Työpaikkoja on todellisuudessa enemmän kuin työpaikkailmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.
Aluekehitykseen erikoistunut konsulttitoimisto MDI analysoi Duunitorin etätyödataa osana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Paikkariippumaton arvonluonti (PAALI) -hanketta. Hankkeen loppuraportin voit lukea täältä.
Eri toimialoista etätyöpaikkailmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina eniten asiantuntijatöissä ja konsultoinnissa, myynnin ja kaupan alalla sekä julkisen sektorin ja järjestöjen töissä.
Etätyöpaikat painottuvat Uudellemaalle ja kaupunkeihin, mutta niissä on myös eniten avoimien työpaikkojen tarjontaa ylipäätään. Ulkomailla sijaitsevien etätyömahdollisuuksien määrä kasvoi merkittävästi koronakriisin ensimmäisinä vuosina, mutta on laskenut viime vuodesta alkaen.
Etätyö auttaa osaajien houkuttelussa
PAALI-hankkeen tuloksista sekä Duunitorin kävijädatasta ja tutkimuksista käy ilmi, että uutta työtä harkitsevat osaajat pitävät etätyömahdollisuutta tärkeänä. Samaan aikaan moni työnantaja tuskailee vaikeiden rekrytointien kanssa, mutta ei silti ole valmis joustamaan etätyökäytäntöjen suhteen.
”Kiinnostava havainto raportissa oli, että yllättävän harva työnantaja on hyödyntänyt työn paikkariippumattomuutta ratkaisuna työvoimapulaan. Osaajia haetaan edelleen kovin paikallisesti, vaikka työ sallisi pääasiallisen etätyöskentelyn”, kommentoi Duunitorin työnantajakuvakonsultti Antti Hyrkäs.
Hyrkäs on myös entinen työelämän tutkija, joka on väitellyt yrityskulttuurista.
”Etätyö on nyt mainio – ja melko vaivaton – valttikortti työnhakijoiden houkutteluun. Työnantaja, joka pystyy lupaamaan jotain konkreettista etätyöhön liittyen, saa selvää etumatkaa ehdokkaiden silmissä”, hän jatkaa.
Jos työtehtävässä on etätyömahdollisuus, siitä kannattaa siis ehdottomasti viestiä työnhakijoille työpaikkailmoituksessa ja muussa rekrytointimarkkinoinnissa.
Kyseessä ei ole nollasummapeli
Keskustelu etätyöstä käy kuumana koronakriisin jälkimainingeissa. Hyrkäs on havainnut siinä vahvaa vastakkainasettelua.
”Valitettavan usein etätyöstä ja läsnätyöstä puhutaan niin, että koitetaan perustella toisen paremmuutta. Tosiasiassa ne tukevat toisiaan: molemmissa pääsee lataamaan pattereita, joskin eri merkityksessä. Etätyössä saa rauhaa ja palautuu stressistä, kun taas läsnätyössä työyhteisö voimistuu ryhmänä. Olennaista on löytää sellainen tasapaino, jossa molempia tapahtuu riittävästi”, Hyrkäs sanoo.
”Työnantajien ja työntekijöiden näkemykset hyvästä tasapainosta ovat edelleen melko kaukana toisistaan. Suomen hyväksi täytyy kuitenkin todeta, että keskustelun polarisoituminen ei ole täällä yhtä voimakasta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa on nähty voimakkaita ukaaseja työnantajien puolelta.”
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä! Tutustu myös Duunitorin kaikille avoimeen työmarkkinapalveluun, joka kertoo esimerkiksi, mitkä alat kiinnostavat hakijoita ja millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti HyrkäsStrategia- ja työnantajakuvakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+35850 469 6071antti@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiKuvat
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt ennätyksellisen paljon tekijöitä – eniten haetaan sähköasentajia15.10.2026 05:02:00 EEST | Tiedote
Duunitorin data näyttää, miten datakeskusten rekrytoinnit ovat kasvaneet merkittävästi vuoden ajan ja etenkin tänä syksynä. Lue, millaisia ammattilaisia haetaan, missä työt sijaitsevat ja millaista palkkaa tehtävistä tarjotaan.
Jo lähes puolet työnhakijoista käyttää tekoälyä – asiantuntija: ”Voi parantaa hakijan neuvotteluasemaa”7.10.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Tekoäly ei ole enää vain työhakemusten kirjoittamisen apuri. Duunitorin tutkimuksen mukaan työnhakijat käyttävät sitä yhä monipuolisemmin myös esimerkiksi palkan puntarointiin. Asiantuntija vinkkaa, miten tekoälyä kannattaa hyödyntää. Lue myös, miten työnantajat suhtautuvat hakijoiden tekoälyn käyttöön.
Tuore tutkimus: tässä ovat Suomen parhaat kesätyöpaikat1.10.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitori tutki lähes 3 000 kesätyöntekijän kokemuksia työpaikoistaan. Katso, mitkä ovat tutkimuksen mukaan Suomen parhaat kesätyöpaikat vuonna 2026.
”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla” – nämä asiat karkottavat työnhakijat24.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreessa työnhakututkimuksessa vain kolmannes työnhakijoista arvioi viimeisimmän hakukokemuksensa hyväksi. Työnantajilla on ruusuisempi kuva todellisuudesta. Lue, mikä turhauttaa hakijoita, miksi he keskeyttävät hakemisen ja miksi huono hakijakokemus tulee kalliiksi.
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


