Kantasoluluovuttajien päivää vietetään 16.9. – Joka viidennelle potilaalle ei löydy täydellistä luovuttajaa
15.9.2023 08:15:00 EEST | SPR Veripalvelu | Tiedote
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy kudostyypiltään täysin sopiva, terve luovuttaja lähisukulaisista. Loput kolme neljännestä tarvitsevat tuntemattoman rekisteriluovuttajan apua.

Lauantaina 16.9.2023 vietetään kansainvälistä kantasoluluovuttajien päivää. Suomen Kantasolurekisteriin kuuluu noin 65 000 jäsentä ja kantasolurekistereissä maailmanlaajuisesti on jäseniä yli 40 miljoonaa.
Tästä huolimatta joka viidennelle kantasolusiirtoa tarvitsevalle potilaalle Suomessa ei löydy optimaalista rekisteriluovuttajaa.
Tälläkin hetkellä potilaita odottaa, josko Kantasolurekisteriin liittyisi heille sopiva luovuttaja. Useimmiten aikaa ei kuitenkaan ole, vaan sopivan luovuttajan puuttuessa joudutaan tyytymään kudostyypiltään vain osittain sopivaan kantasolusiirteeseen, jolloin riskit ovat suuremmat.
Kantasolurekisteristä myös poistuu koko ajan jäseniä ikääntymisen ja erilaisten sairauksien vuoksi, joten uusia tarvitaan tilalle, kertoo Kantasolurekisterin erikoislääkäri Tiina Linjama.
- Vielä on matkaa pisteeseen, jossa uusien jäsenten mukana rekisteriin ei tulisi uusia kudostyyppejä. Yleisiäkin kudostyyppejä tarvitaan aina, sillä ne ovat yleisiä myös potilailla, Linjama kertoo.
Ensin kartoitetaan luovuttajaa lähipiiristä
Noin joka neljäs potilas saa kantasolusiirteen lähisukulaiseltaan.
Juuso Juutinen luovutti kantasoluja nyt 4-vuotiaalle Edvin-pojalleen, joka syntyi vakavan immuunipuutossairauden kanssa.
- Tuntui tosi hyvältä, että sain auttaa. Kantasolusiirto oli ainoa tapa pelastaa Edvinin henki, Juutinen sanoo.
Juutinen kannustaa kaikkia perusterveitä 18–35-vuotiaita liittymään Kantasolurekisteriin.
- Sinulta ei lähde mitään pysyvästi pois, mutta saat antaa tosi paljon. En tiedä onko olemassa mitään suurempaa tehtävää tai kunniaa.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Linjama
erikoislääkäri
Suomen Kantasolurekisteri
+358-50-3903486
tiina.linjama@veripalvelu.fi
Linkit
Suomen Kantasolurekisteri rekrytoi terveitä vapaaehtoisia kantasoluluovuttajia vakavasti sairaiden potilaiden auttamiseksi. Rekisteriin voi liittyä perusterve 18-35 -vuotias. Vuonna 2022 Kantasolurekisteriin liittyi yli 4000 ihmistä, ja jäsenmäärä on nyt 65 000. Kantasolurekisteri välitti potilaille 110 siirrettä, joista 79 Suomeen ja 31 ulkomaille. Lapsipotilaista jopa 90 prosenttia paranee kantasolusiirteen avulla, aikuisista jopa 70 prosenttia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovuttajia juhlitaan Superterassin tapahtumasunnuntaissa kesäkuussa12.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivää vietetään tänä vuonna uudella tavalla, kun Veripalvelu ja Superterassi kohtaavat Helsingin Kasarmitorilla. Sunnuntaina 14.6.2026 klo 12–15 järjestettävä koko perheelle suunnattu tapahtuma on osa Superterassin sunnuntaiohjelmistoa ja avoin sekä maksuton kaikille.
Ennätysmäärä potilaita sai avun Kantasolurekisterin kautta9.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Kantasolurekisteristä välitettiin vuoden 2025 aikana 179 kantasolusiirrettä – määrä on enemmän kuin koskaan sen toimintahistorian aikana. Viime vuonna rekisterin jäsenmäärä kasvoi yli 80 000 jäseneen.
Verenluovutusta Åbo Svenska Teaterin Päänäyttämöllä 5. helmikuuta2.2.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuden yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin (ÅST) kanssa torstaina 5.2.2026 klo 12–18. Verenluovutus toteutetaan yhdessä Turun seudun opiskelijajärjestöjen kanssa.
Blodgivning på Åbo Svenska Teaters Stora scen den 5 februari2.2.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Blodtjänst ordnar en unik blodgivning i samarbete med Åbo Svenska Teater torsdagen den 5 februari 2026 kl. 12–18. Evenemanget ordnas också tillsammans med studerandeorganisationer i Åboregionen.
Verenluovuttajat saivat ensimmäistä kertaa tietoa perinnöllisestä sairausriskistä Veripalvelun biopankista22.1.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun biopankista palautettiin verenluovuttajille tietoa riskistä sairastua hemokromatoosiin eli tautiin, jossa elimistöön kerääntyy liikaa rautaa. Verenluovuttajat suhtautuivat myönteisesti tiedon saamiseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun perinnöllistä riskitietoa on palautettu biopankkiin kuuluville verenluovuttajille
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
