Tammi vahvistaa organisaatiotaan
Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden osasto vahvistuu, kun kustannuspäällikkö Laura Kurki ja kustannustoimittaja Viia Viitanen aloittavat työnsä marraskuussa.
FM Laura Kurki on nimitetty Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi 1.11.2023 alkaen. Kurki siirtyy Tammelle kustannuspäällikön tehtävästä Karistolta, jossa hän on työskennellyt niin tieto- kuin kaunokirjojenkin parissa. Hän on myös vastannut Kariston käännetystä YA:sta ja fantasiasta.
FM Viia Viitanen aloittaa 1.11.2023 Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana. Viitanen on kokenut kustannustoimittaja, joka on tehnyt monipuolisia kustannusalan töitä romaanien suomentamisesta sarjakuvalehtien toimittamiseen.
"Tammella on vastustamaton ja monipuolinen käännöskirjallisuuden lista, jota olen aina ihaillut. On ilo ja kunnia päästä osaksi huipputiimiä etsimään ja tuomaan lukijoille kirjallisuutta, joka innostaa, koskettaa ja viihdyttää. Uskon, että uusi työ Tammella avartaa maailmaani ja tuo minut valovoimaisten kirjojen äärelle", Laura Kurki sanoo.
”Hyvien suomennosten saattaminen lukijoiden saataville on aina ollut minulle sydämen asia, joten mikäpä sen hienompaa kuin päästä työskentelemään monenlaisten kiinnostavien ja innostavien käännöskirjojen parissa perinteikkäässä kustantamossa huippuammattilaisten kanssa”, sanoo Viia Viitanen.
”Laura tuo Tammeen tuoretta näkemystä ja uusia näkökulmia käännöskirjallisuuteen, ja uskon että yhteistyömme tulee olemaan hedelmällistä, palkitsevaa ja hauskaa. Viian laaja ammattitaito kustantamisen eri alueilta on meille erittäin arvokasta, ja odotan yhteistyöltämme paljon. Olen onnellinen mahdollisuudesta päästä tekemään töitä Lauran ja Viian kaltaisten kirjallisuuden ammattilaisten kanssa. Heidän kokemuksensa ja taitonsa tuovat arvokkaan panoksen taitavaan toimitustiimiimme”, toteaa Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden kustantaja Päivi Koivisto-Alanko.
Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden toimituksessa työskentelevät marraskuusta alkaen kustantaja Päivi Koivisto-Alanko, kustannuspäällikkö Laura Kurki ja kustannustoimittajat Helmi Keränen, Elina Virva ja Viia Viitanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Koivisto-Alanko
kustantaja
Tammen suomennettu kaunokirjallisuus
paivi.koivisto-alanko@tammi.fi
+358 50 587 4305
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme