Noona Kiuru kehityspsykologian professoriksi
Jyväskylän yliopiston rehtori on kutsumenettelyllä ottanut Noona Kiurun kehityspsykologian professorin tehtävään 1.8.2023 alkaen. Professuuri sijoittuu kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan psykologian laitokseen.

Kiurulla on korkeatasoinen menetelmäosaaminen pitkittäis- ja hierarkkisten aineistojen analysoinnissa, ja hän on ollut mukana kehittämässä menetelmiä intensiivisten pitkittäisaineistojen analysointiin. Kiuru on julkaissut tutkimusryhmänsä kanssa tuloksia muun muassa lasten ja nuorten vertaissuhteista, ympäristön vaikutuksista lasten kehitykseen, sekä koulusiirtymien vaikutuksista oppimismotivaatioon ja hyvinvointiin. Viime vuosina hän on tutkinut myös hyvinvointiin liittyvien ennaltaehkäisevien interventioiden vaikuttavuutta.
Suurin osa Kiurun tutkimuksista on koskenut lasten ja nuorten kehitystä koulu- ja kotikonteksteissa. Hän on myös osallistunut useisiin tutkimuksiin, joissa osallistujien seuranta jatkuu aikuisikään asti. Lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä työ- ja organisaatiopsykologian tutkijoiden kanssa ja ollut aktiivisesti mukana useissa monitieteisissä hankkeissa, joissa yhdistetään uudenlaisella tavalla lukuisten eri alojen osaamista.
Kiuru on toiminut Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman Right to Belong – Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa -konsortion varajohtajana. Hän toimii myös työpaketin varajohtajana STN-hankkeessa EduRESCUE- Resilientti koulu ja koulutus. Lisäksi hän on johtanut TIKAPUU/STAIRWAY-pitkittäistutkimusta sekä Suomen Akatemian rahoittamaan monitieteistä projektia Nuorten hyvinvoinnin tukeminen teknologiapohjaisten psykologisten interventioiden avulla. Kiuru on myös mukana Suomen Akatemian rahoittamassa InterLearn – Oppimisen dynamiikan ja intervention huippututkimusyksikössä.
Kiurun mukaan on erittäin tärkeää ylläpitää ja viedä eteenpäin tiedekunnan metodologista osaamista oppimisen, hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen tutkimusryhmien keskuudessa. Lisäksi hän haluaa vahvistaa alueita, joilla tarvitaan uusia menetelmiä.
Lasten ja nuorten omat kokemukset esille
Professorina Kiuru aikoo viedä eteenpäin kehityspsykologiaan liittyvää pitkittäis- ja interventiotutkimusta oppimisesta, hyvinvoinnista ja sosiaalisista suhteista yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa etenkin seuraavilla alueilla, joilla hän tunnistaa kehittämistarpeita.
”Tarvitsemme lisää integratiivista tutkimusta ja monitieteisiä tutkimusryhmiä, joka yhdistävät pitkittäis- ja interventiotutkimusta uusilla ja innovatiivisilla tavoilla. Lisäksi tarvitsemme lisää monitasoisia monijärjestelmä- ja monimenetelmätutkimuksia sekä monitieteistä tutkimusta yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kanssa tieteellisten ongelmien ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Myös lasten ja nuorten omien kokemusten kuulemista on painotettava voimakkaammin koulutustuen rakentamisessa, onnistuneiden koulutussiirtymien tukemisessa ja yhteiskunnallisissa palveluissa”, Kiuru summaa.
Kiuru on väitellyt psykologian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2008 ja sitä ennen valmistunut psykologian (2003) ja tilastotieteen (2007) maistereiksi. Hän on työskennellyt apulaisprofessorina Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella vuodesta 2019. Lisäksi hänellä on psykologian dosentin arvo Jyväskylän yliopistossa. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa yliopistotutkijana ja Suomen Akatemian tutkijatohtorina.
Lisätietoja
Noona Kiuru
Professori
Psykologian laitos
+358 408054740
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös 6.10.2023: Johtamismotivaatio on tärkeä voimavara kestävän johtajauran rakentumiselle (Auvinen)29.9.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
PsM Elina Auvisen psykologian laitoksen väitöskirjassa tutkitaan suomalaisten johtajien kestävien työurien rakentumista. Keskeinen kysymys oli, auttaako johtajan johtamismotivaatio rakentamaan kestävää työuraa nykyisessä työelämäkontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan johtotehtävissä toimimisen taustalla vaikuttaneita syitä ja johtamismotivaation kykyä toimia voimavarana johtajan työuupumusta vastaan.
Kuluttajan älypuhelintaidoilla vaikutusta palvelukokemukseen verkko- ja kivijalkakaupan välillä29.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen oppiaineen ja yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkimuksessa osoitettiin, että älypuhelinta ostoksien teossa hyödyntävät kuluttajat hyötyvät eniten verkko- ja kivijalkaliikkeen eli fyysisen myymälätilan yhdistelmästä. Nämä kuluttajat ovat myös muita uskollisempia kaupoille, jotka ovat yhdistäneet palvelussaan verkon ja kivijalan onnistuneesti.
Jyväskylän yliopisto mukana maailman parhaiden tutkimusyliopistojen listalla28.9.2023 08:25:01 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 401-500 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.
Uusi lääke enterovirustautien torjuntaan28.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Uudessa kansainvälisessä artikkelissa selvitetään miten enteroviruksiin erityisen hyvin tehoava, aiemmin syöpälääkkeenä käytetty molekyyli vemurafenib (WO2020070390A1) toimii eri tavoin virusinfektiossa, ja mihin sen teho perustuu. Tutkimusta johti professori ja virustutkija Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yöhön – käy ainakin näissä!27.9.2023 08:05:00 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.9. pamahtaa, loiskahtaa ja kuohuu kun Tutkijoiden yö pääsee vauhtiin Jyväskylän yliopistossa! Luvassa on paljon mielenkiintoista tiedetekemistä kaikenikäisille. Laajasta ohjelmatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin, mutta alkuun pääsee helposti ainakin näiden vinkkien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme