TKI-panostuksissa tulee huomioida teollisuuden tarpeet
Insinööriliiton Samu Salo on tyytyväinen hallitusohjelmaan sisältyvistä panostuksista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Sen sijaan budjettiriihen TKI-rahoituksen kohdennukset herättävät huolta.

– Hallitusohjelman merkittävät TKI-panostukset auttavat Suomea kuromaan kiinni vertailumaita, mutta rahoituksen ohella niiden kohdentaminen on oleellista maan kilpailukyvyn kehittymisen kannalta. Rahoitus tulee kohdistaa niin, että se varmistaa riittävän määrän oikeanlaisia osaajia ja käytännönläheisen TKI-toiminnan nyt laadukkaan akateemisen tutkimuksen lisäksi, Salo sanoo.
Salon mukaan TKI-rahoitus tulee kohdistaa niin, että erilaiset yritykset ja teollisuuden toimijat saadaan vahvasti mukaan investointeihin ja talouden kasvattamiseen.
Korkeakoulujen TKI-rahoituksessa tulee ottaa huomioon, miten ne kohdennetaan eri aloille. Sillä on merkitystä, sillä esimerkiksi tekniikkaan tehdyt panostukset kertaantuvat erityisen hyvin, kun teollisuus lähtee mukaan omilla panostuksillaan.
Salon mielestä erityisesti ammattikorkeakoulut tarvitsevat lisää TKI-rahoitusta. Aiemmasta rahoituksesta vain pieni osa on tullut ammattikorkeakouluille, joilla kuitenkin on paras alueellinen kattavuus ja läheinen yhteys yrityksiin.
– Ammattikorkeakoulut voivat tarjota suomalaiselle elinkeinoelämälle sen pitkään kaipaamaa käytännönläheistä TKI-toimintaa. Suomessa tehdään laadukasta tutkimusta, mutta sen saattamista käytäntöön saattamista on syytä vahvistaa.
Salo huomauttaa, että ammattikorkeakoulut ja niiden laaja kampusverkosto voivat tukea kattavasti ympäri Suomen, mikä mahdollistaa kaikkien alueiden kehittämisen. Käytännönläheiseen TKI-toimintaan tarvitaan myös perinteisestä poikkeavia osaajia, joita niin yritykset kuin ammattikorkeakoulutkin kaipaavat.
– Käytännönläheisillä huippuosaajilla on työelämässä kokoaan suurempi merkitys. Myös elinkeinoelämä on kaivannut heitä pitkään, Salo sanoo.
Ammattikorkeakoulut ovat olemassaolonsa aikana todistaneet olevansa laadukkaita ja tehokkaita TKI-toimijoita verrattain pienillä resursseilla. Ilman lisärahoitusta toiminta ei kuitenkaan pääse täyteen potentiaaliinsa.
– Ammattikorkeakouluille suunnatulla rahoituksella saisimme erityisesti pk-yritykset mukaan TKI-toimintaan. Samalla tuemme työelämän kaipaamien käytännönläheisten huippuosaajien kehittymistä ja kasvatamme ammattikorkeakoulujen omaa ja niiden ympärillä olevien yritysten TKI-toimintaa, Salo summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan10.4.2025 08:53:49 EEST | Tiedote
Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.
Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden27.3.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu
Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)
Tullit uhkaavat teollisuuden lupaavaa kasvua10.3.2025 09:03:50 EET | Tiedote
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote
Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme