Yritysten suhdannekatsaus: Lapin matkailuala loistaa valopilkkuna vaisussa suhdanteessa
Suomalaisten yritysten talousnäkymät ovat monella toimialalla vaimeat. Matkailuala on poikkeus, sillä erityisesti talvimatkailu Lappiin on kasvanut voimakkaasti.
Danske Bankin ennusteen mukaan Suomen talouskasvu hyytyy loppuvuonna, koska elinkustannusten nousu ja korkeammat korot heikentävät kotimaista kysyntää. Asuntorakentamisen ahdinko näkyy myös monilla rakentamiseen kytkeytyneillä toimialoilla.
Työttömyys nousee hieman, mutta monet alat kärsivät yhä työvoimapulasta. Palkat nousevat edelleen melko ripeästi. Inflaatio hidastuu vähitellen ja ensi vuonna korkojen odotetaan kääntyvän laskuun, joten kotitalouksien ostovoima kohentuu ja yritysten investoinnitkin elpyvät.
”Euroalueen pysyminen loivassa kasvussa ja Kiinan koronarajoitusten purku auttoivat pitämään ulkomaankauppaa vakaana, mutta vientitilausten virran asteittainen heikkeneminen viittaa viennin loivaan supistumiseen jatkossa. Vientinäkymätkin kohentuvat vähitellen hieman, koska talous piristyy euroalueella ja menossa oleva asiakkaiden varastojen purkaminen kääntyy uusiksi tilauksiksi”, sanoo Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Matkailijoita houkuttaa Lapin kylmä talvi
Vaikka Suomen matkailuvienti on vielä jäljessä koronaa edeltävästä tasosta, tänä vuonna matkailu on piristynyt ja odotamme Suomen suosion matkailukohteena kasvavan lähivuosina.
Ulkomaisten turistien yöpymisten määrä lähti kasvuun vuoden 2021 jälkipuoliskolla koronapandemiasta aiheutuneen notkahduksen jälkeen. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä kasvoi heinäkuussa viisi prosenttia. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisten määrä on välillä noussut jopa pandemiaa edeltävää tasoa korkeammalle.
Lapin talvimatkailu on kasvanut voimakkaasti ja helmikuussa majoitustilojen käyttöaste nousi 73,7 prosenttiin, mikä on vuoteen 1995 ulottuvan tilastohistorian korkein lukema. Sekä Suomen leuto kesä että kylmä talvi Lapissa saattavat jatkossa osoittautua vetovoimatekijöiksi matkailussa.
Kiinnostus Lappia kohtaan on erityisen suurta Keski-Euroopassa. Lapin lumivarmat talvet kiehtovat matkailijoita Iso-Britanniasta, Ranskasta, Saksasta ja Alankomaista.
”Korona-aikana moni Lapin matkailuyrittäjä meni lähes selälleen. Nyt matkailukysyntä kuitenkin kasvaa, ja latu on valoisa. Matkailutoimijat tekevät investointeja majoituskapasiteetin kasvattamiseen ja useita uusia hotellihankkeita on käynnissä. Uusia suoria lentoyhteyksiä on avattu ja esimerkiksi Inariin lennetään tänä talvena useita viikoittaisia reittilentoja Saksasta, Ranskasta ja Sveitsistä”, sanoo Danske Bankin yrityspankin johtaja Elina Fogelholm.
”Ulkomaiset matkailijat ovat valmiita maksamaan laadusta ja kokemuksista, joten investoinnit kohdistuvat myös korkeatasoisiin kohteisiin, jotka tarjoavat matkailijalle yksilöllisiä elämyksiä ja palveluita”, Fogelholm jatkaa.
Matkailun ja palveluiden lisäksi positiivisia näkymiä on energia-alan vihreissä investoinneissa.
”Vihreän siirtymän investoinneille on edelleen runsaasti rahoituskysyntää. Panostukset uusiutuvaan energiaan tuovat töitä muun muassa konepajateollisuudelle. Myös muut yritykset investoivat energiaremontteihin ja tuotannon energiatehokkuuteen”, Fogelholm sanoo.
5.9. julkaistu Danske Bankin talousennuste
SUOMI |
Toteuma |
Nykyinen ennuste |
Aiempi ennuste |
||
2022 |
e2023 |
e2024 |
e2023 |
e2024 |
|
BKT, volyymi % |
2,1 % |
-0,2 % |
0,8 % |
-0,2 % |
0,8 % |
Työttömyysaste, % |
6,8 % |
7,2 % |
7,0 % |
7,0 % |
6,8 % |
Kuluttajahintojen muutos, % |
7,1 % |
6,5 % |
2,3 % |
5,9 % |
2,1 % |
Ansiotason muutos, % |
2,4 % |
4,0 % |
3,4 % |
4,1 % |
3,7 % |
Asuntojen hinnat, % |
0,6 % |
-6,0 % |
2,5 % |
-5,5 % |
4,0 % |
Vaihtotase / BKT, % |
-3,7 % |
-1,4 % |
-1,0 % |
-1,4 % |
-1,0 % |
Julkinen velka / BKT, % |
73,0 % |
72,3 % |
73,4 % |
72,1 % |
72,6 % |
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Liitteet
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi - http://www.danskebank.fi/ Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Taloudellinen mielenrauha 2024: tulojen ja menojen yhteensovittaminen on suomalaisille yhä vaikeampaa11.7.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Tulojen ja menojen yhteensovittaminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Danske Bankin pääekonomistilla Pasi Kuoppamäellä on kuitenkin suomalaisille toivoa, sillä tänä vuonna palkkojen ennustetaan kasvavan inflaatiota nopeammin.
Rakennusalalla viriämisen merkkejä: “Ala kiipeää hiljalleen pois kuopasta”5.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
RS-rahoituksen kysynnän pohjakosketus nähtiin viime vuoden lokakuussa. Nyt alkuvuoden aikana rahoitusta uudisrakentamiseen on haettu jo neljä kertaa enemmän kuin koko viime vuoden aikana, ilmenee Danske Bankin asiakasdatasta.
Taloudellinen mielenrauha 2024: suomalaisten taloudellinen mielenrauha ennätysmatalalla – ero Pohjoismaihin kasvaa24.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on laskenut vuonna 2024 ennätysalhaiseksi: Suomessa luottamus omaan talouteen laskee, samaan aikaan kun se muissa Pohjoismaissa nousee.
Sijoituskatsaus: suomalaiset tankkaavat nyt Nestettä19.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Kansanosakkeissa on sähköä ilmassa, kun Fortum vaihtui kevään aikana ostetuimmasta myydyimmäksi, ja piensijoittajat säntäsivät tankkaamaan Nestettä. Rahastopuolella Danske Bankin sijoittaja-asiakkaita kiehtoo nyt Intia.
Kutsu media-aamiaisella: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimuksen14.6.2024 09:25:00 EEST | Kutsu
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha heikkenee, kun muissa Pohjoismaissa raha-asiat huolettavat aiempaa vähemmän. Esittelemme tuoreimman Taloudellisen mielenrauha -tutkimuksen media-aamiaisella ja pohdimme, miten suomalaisten taloudellista mielenrauhaa voisi parantaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme