Yrittäjät: Budjetti vasta askel julkisen talouden korjaamisessa, varauduttava uusiin sopeutustoimiin
Hallituksen ensimmäinen budjetti tervehdyttää julkista taloutta odotettua vähemmän ja julkinen velka kasvaa ensi vuonna 11,5 miljardilla eurolla. ”Valtion velkaantuminen jatkuu suurena, vaikka verotulot kasvavat ja sopeutuksia tehdään perustellusti. Varovaisempi budjettilinja voi olla suhdannepoliittisesti perusteltua, mutta hallituksen on samalla varauduttava ohjelmaansa suurempiin säästöihin. Velkaantumisen kääntyminen laskuun hallituskaudella vaatii vielä uusia toimia. Rakennusalan ratkaisut ovat juuri nyt pk-yrittäjille tärkeitä”, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä sanoo.

”Budjetti sisältää maltillisen tuloveronkevennyksen pieni- ja keskituloisiin painottuen. Kevennys turvaa hieman ostovoimaa”, sanoo ekonomisti Petri Malinen.
Heikkenevä taloustilanne asettaa lisähaasteita hallitukselle. Mikäli taloutta ei saada pikaisesti käännettyä kasvu-uralle, saattaa edessä olla lisäsäästöjen tekemistä hallituskauden aikana. Paljon riippuu siitä, miten rakenteellista työllisyyttä saadaan nostettua työllisyysuudistuksilla sekä toisaalta t&k-panostukset saadaan tuottamaan kasvua talouteen.
”Esityksen 280 miljoonan euron panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat odotettuja ja tärkeitä. Erityisen tyytyväinen voi olla siitä, että lisärahoitusta on kohdennettu erityisesti yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemiseen”, Malinen toteaa.
Suomen Yrittäjät kiittää myös, että järjestön esitysten mukaisesti hallitus luopui työnantajille maksettavan perhevapaakorvauksen leikkauksesta ja lisäsi yksityisen hoidon Kela-korvauksia jonojen lyhentämiseksi.
Uudistukset työmarkkinoilla laitettava liikkeelle
Hallitusohjelma sisältää lukuisia vaikuttavia työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Yrittäjät odottaa, että uudistukset laitetaan välittömästi liikkeelle.
“Kunnianhimoinen työllisyystavoite edellyttää budjetin ja investointiohjelmien lisäksi hallitusohjelman työmarkkinatoimien tinkimätöntä toteutusta. Uudistuksissa ei saa lipsua, kun suhdanteista ei tule suurta vetoapua. Tärkeää on myös, että hallitus vähentää pk-yritysten hallinnollista taakkaa norminpurkutyöllä”, Brotherus sanoo.
Yrityksille rakennusalan helpotukset tervetulleita
Hallituksen rakentamista vauhdittavat toimet ovat monipuoliset, kuten myös haasteet, joita ala tällä hetkellä kohtaa.
”Rakennusalan toimia voidaan pitää oikeansuuntaisina ja perusteltuina. Joukossa on monta Yrittäjien esittämää ratkaisua, joilla pk-sektorin rakentajien tilannetta voidaan helpottaa, kuten esimerkiksi sujuvoittamalla rakentamisen lupaprosesseja ja toisaalta kuntien sääntelyn kohtuullistaminen MAL-sopimuksien kautta”, Malinen sanoo.
Maakuntalennot tärkeitä elinkeinoelämälle
Hallitus turvaa budjetissaan maakuntien lentoyhteyksiä 38 miljoonalla eurolla.
”Maakuntalentojen jatkaminen on perusteltu ratkaisu tässä tilanteessa, sillä se turvaa yritysten välittömät yhteydet maailmalla ja mahdollistaa samaan aikaan alkaa ohjata lentoja enemmän markkinaehtoiseksi niin, että valtion tukia tarvitaan jatkossa vähemmän”, sanoo Malinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhana Brotherusjohtaja, pääekonomisti
Puh:050 384 9479juhana.brotherus@yrittajat.fiPetri Malinenekonomisti
Puh:050 434 5952petri.malinen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Paikallinen sopiminen ja irtisanomisen helpottaminen hallituksen tärkeimmät uudistukset yrityksille25.9.2023 08:00:02 EEST | Tiedote
Yrittäjien ja yritysten edustajien mielestä hallituksen tärkeimmät työllistämistä auttavat uudistukset ovat paikallisen sopimisen lisääminen sekä määräaikaisten työsopimusten sekä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen. ”Yrittäjät odottavat, että uudistuksia viedään määrätietoisesti eteenpäin eikä hallitus horju ammattiliittojen painostuksen ja uhkailun alla”, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.
Yrittäjät: Kenenkään ei ole pakko osallistua SAK:n tempauksiin22.9.2023 12:42:44 EEST | Tiedote
Jokaisella työntekijällä on halutessaan oikeus tehdä työtä, eikä SAK:laiset liitot voi tätä estää, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: SAK:n liittojen toimet vastuuttomia ja liioittelua21.9.2023 15:01:45 EEST | Tiedote
SAK:n liittojen puheet ja ”järjestölliset toimet” ovat vastuuttomia ja liioiteltuja. ”Suomessa tehdään työmarkkinauudistuksia, joita on tehty kilpailijamaissamme aikoja sitten. On myös suomalaisen duunarin etu, että yritykset työllistävät ja investoivat. Hallituksen esitykset ovat hyvä alku, mutta esimerkiksi paikallista sopimista pitäisi edistää vielä rohkeammin”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät: Hoitotakuu tiukentui, Kela-korvauksia on korotettava pikaisesti ja kustannuksia on päästävä nopeasti vertailemaan19.9.2023 08:22:34 EEST | Tiedote
Kiireettömän hoidon hoitotakuu kiristyi syyskuun alussa kolmesta viikosta kahteen viikkoon, mutta hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat suuresti. – Tällä hetkellä kiireettömän hoitoon pääsyn ajat vaihtelevat muutamasta tunnista 70 vuorokauteen jopa samalla paikkakunnalla riippuen siitä, kuka on palvelun tuottaja. Vaadimme, että budjettiriihessä hallitus linjaa Kela-korvausten korottamisesta viimeistään ensi vuoden alusta, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari.
Pk-yritysbarometri: Yritysten odotuksissa myönteisiä palautumisen merkkejä14.9.2023 09:03:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten odotukset ovat parantuneet viime keväästä. Energiakriisin ja Ukrainan sodan vaikutusten tasaantuminen ovat palauttaneet odotukset lähelle vuoden takaista poikkeuksellisen negatiivisen kevään jälkeen, osoittaa pk-yritysbarometri. Odotukset pysyvät silti negatiivisina. Talouden tilan odotetaan lievästi heikkenevän seuraavan vuoden aikana. Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme