Opiskelijat osoittavat mieltä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa – rehtorit ymmärtävät valtaajien vaatimuksia
Hallituksen kaavailemia leikkauksia vastustavat opiskelijat osoittavat parhaillaan mieltä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa. Opiskelijat leikkauksia vastaan! -yliopistovaltaus on ilmoittanut mielenilmauksen jatkuvan useamman päivän.

Yliopiston rehtorit ymmärtävät valtaajien vaatimuksia ja korostavat, että opiskelijoiden viesti on syytä ottaa vakavasti.
- Opiskelijoilla pitää olla mahdollisuus ja varaa keskittyä opintoihinsa. Opintojen läpäisyn parantamiseksi pitää huolehtia siitä, että opiskelijoiden opintososiaalisia tukia ei heikennetä ja YTHS:n toimintaedellytyksiä ja resurssointia parannetaan, rehtori Jari Ojala toteaa.
- Opintorahan indeksikorotuksen jäädyttäminen vaikeuttaa monen opiskelijan toimeentuloa. Indekseistä puhuttaessa korostetaan ostovoimaa, mutta taloudellisesti heikossa asemassa olevien opiskelijoiden osalta pitäisi puhua arjessa selviytymisestä, joka indeksikorotuksella mahdollistetaan. Jyväskylän yliopisto ei pidä suunnitelmaa kansainvälisten opiskelijoiden lukukausimaksujen täyskatteellisuudesta realistisena, Ojala kertoo.
- Yliopistot ovat yhteisrintamana vaatineet lisäresurssia siihen, että voivat antaa laadukasta koulutusta ja ohjausta opiskelijoillemme. Opiskelijoilla on oikeus laadukkaaseen ja turvalliseen opiskeluympäristöön, opetussisältöihin, joita kehitetään tutkimusperustaisesti sekä laadukkaaseen tukeen ja ohjaukseen, koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso sanoo.
Yliopisto tekee työtä opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaamiseksi jatkuvasti tiiviissä ja hyvässä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.
Lisätietoja:
Vararehtori Marja-Leena Laakso, puh. 040 805 4024, marja-leena.laakso@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomalaisten sanomalehtien metsäkeskustelussa nousee esiin poliittinen päätöksenteko - Moniääninen metsäkeskustelu kestävyystavoitteista kaipaa vielä uusia alustoja17.2.2025 10:57:52 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa toteutettu tutkimus paljastaa, miten metsistä kirjoitetaan Suomessa, ketkä keskusteluun osallistuvat, ja mitkä ovat eri toimijoiden keskeiset argumentit heijastaen moninaisia näkemyksiä, tavoitteita ja toimijoiden välisiä suhteita. Tutkimuksessa analysoitiin kirjoituksia Maaseudun Tulevaisuudessa ja Helsingin Sanomissa. Metsiin liittyvä poliittinen päätöksenteko nähtiin kriittisen tärkeänä sekä poliitikkojen valta merkittävänä molemmissa medioissa.
Leikkipuistot tukevat lasten ja perheiden yhteenkuuluvuuden tunnetta17.2.2025 10:04:10 EET | Tiedote
Kaksi tuoretta Jyväskylän yliopistossa tehtyä tutkimusta tarkastelee leikkipuistojen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja sosiaalisen kestävyyden edistäjinä Suomessa. Varhaisvuosien liikuntakasvatuksen dosentin Anne Soinin johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin pikkulapsiperheiden julkisten leikkipuistojen käyttöä eri vuodenaikoina. Historian tutkijatohtori Essi Jouhkin ja Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan Veera Mollin tutkimus puolestaan keskittyi leikkikenttien historiaan ja rooliin lasten hyvinvoinnin rakentajina 1950–1970-luvuilla.
Tutkijat kehittivät salasanoja miellyttävämmän ja turvallisemman tavan kirjautumiseen14.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden monivaiheisen tunnistautumismenetelmän, jolla pyritään ratkaisemaan salasanoihin liittyviä käytettävyys- ja turvallisuusongelmia. Alustasta riippumaton ratkaisu pyrkii korvaamaan perinteiset salasanat, ja sitä voi käyttää useiden digitaalisten tilien kanssa. Hanke kehitettiin Business Finlandin Research to Business -rahoituksella. Menetelmän kehittäneen SAFE-tiimin mukaan kyseessä on yksi ensimmäisistä inklusiivisista tunnistautumisratkaisuista maailmassa.
Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli 200 000 euroa lahjoituksia museologian apulaisprofessuurin tehtävään13.2.2025 09:04:13 EET | Tiedote
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa. Toimijoiden lahjoitus kohdennetaan humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa museologian apulaisprofessorin tehtävään.
Kulttuurinen yhteistyö, ei ylivalta, luo yhteenkuuluvuutta12.2.2025 13:54:30 EET | Tiedote
Horizon Europe -ohjelman 3 miljoonan euron rahoitus tuo yhteen taiteilijat ja tutkijat 12 maasta luomaan uusia suuntaviivoja taidekasvatukselle. Jyväskylän yliopisto on mukana muokkaamassa tulevaisuuden taidekasvatusta kansainvälisessä hankkeessa. Euroopan komissio on myöntänyt lähes 3 miljoonan euron rahoituksen hankkeelle, joka yhdistää 13 yliopistoa ja taideorganisaatiota Euroopasta ja Etelä-Tyynenmeren alueelta. Kolmivuotinen yhteistyöhanke käynnistyy helmikuussa 2025 ja tähtää kulttuurisen demokratian edistämiseen. INTRACOMP-hankkeessa ("Intercultural and Transcultural Competence Through Collaborative Cultural Expression") kehitetään uusia koulutuksen ja kulttuuripolitiikan kehyksiä maailmanlaajuisella, alueellisella ja kansallisella tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme