Syksyn suosituimmat kaupunki- ja rantakohteet
Syyslomia on varattu ennätystahtiin. Suosituimmat lähdöt rantakohteisiin ovat jo täynnä. Kaupunkilomien suosiossa myös selvää kasvua.

Koulujen syyslomaviikkoja alettiin varata jo alkukesästä, ja suosituimpiin kohteisiin paikat onkin jo myyty loppuun. Apollomatkojen valikoiman selkeä syyssuosikki on Kreikka, mutta myös Kanariansaaret kiinnostavat syyslomalaisia.
- Gran Canaria on talvikuukausina monen lapsiperheen suosikki hyvän hotellivalikoiman, monipuolisten aktiviteettien sekä ennen kaikkea aurinkoisen sään ansiosta. Ei siis ole lainkaan sattumaa, että avasimme juuri Gran Canarialle uusimman Mondo Family -hotellimme, Maspalomas Resort by Dunasin, kertoo Apollomatkojen PR-vastaava Satu Kontulainen.
Syksy- ja talvi ovat myös treenilomien kuuminta sesonkiaikaa, mikä näkyy selvästi myös myyntiluvuissa. Apollomatkojen valikoimasta löytyy treenilomaa suunnitteleville useita Apollo Sports -hotelleja sekä erilaisia ohjattuja treeniviikkoja.
Uusia suosikkeja
Syksyyn kuuluvat myös kaupunkilomat - tämän syksyn suosikkeja ovat Nizza, Krakova, Praha sekä Barcelonassa. Apollomatkoilla nähdään myös pientä muutosta kaupunkilomien trendeissä. Viime vuonna New York palasi kahden vuoden jälkeen kaupunkilomien ykköseksi, mutta tänä vuonna se saa tyytyä 16. sijaan. Vuoden 2023 nousija on ollut Ateena.
- Harva yhdistää Kreikan kaupunkilomiin, joten on hauska nähdä Ateenan kysynnän kasvavan. Kaupungista löytyvät kaikki täydellisen kaupunkiloman ainekset, silti monelle se on vielä melko tuntematon ja tutkimisen arvoinen kohde. Jos Ateena ei vielä ole bucket-listallasi, nyt on aika lisätä se sinne, Kontulainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu KontulainenPR Vastaava Apollomatkat
satu.kontulainen@apollomatkat.fiApollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Apollomatkat vie nyt myös lumilomille4.12.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Apollomatkat tarjoaa yhteistyössä sisaryhtiönsä Xtravelin kanssa laskettelumatkoja muun muassa Japaniin ja Kanadaan.
Black Friday oli matkamyynnin ennätyspäivä29.11.2023 10:51:13 EET | Tiedote
Apollolla rikottiin myyyntiennätyksiä Black Fridayna. Perjantai oli pohjoismaisesti paras myyntipäivä lähes kymmeneen vuoteen, kasvua viime vuoteen on yli 40 prosenttia.
Joulun suosituimmat lomakohteet16.11.2023 12:52:55 EET | Tiedote
Joulu ulkomailla on muodostunut monelle jo perinteeksi. Talven klassikkokohteet pitävät kärkipaikkaa joulun top-listalla, mutta kilpailu trendikkäiden tulokkaiden kanssa kasvaa. Kokosimme listan kohteista, joissa suomalaiset viettävät joululomaa!
Apollo Silver - nyt myös talvella!26.9.2023 09:00:00 EEST | Uutinen
Apollomatkat panostaa aikuiseen kohderyhmään. Apollo Silver –lomia on nyt saatavilla myös talven kohteisiin: Gran Canaria, Teneriffa ja Madeira.
Ras al Khaimah – uusi talvisuosikki28.8.2023 11:41:15 EEST | Uutinen
Kilometrien pituisia hiekkarantoja, majesteettisia vuorenhuippuja ja arkeologisia aarteita. Ras al Khaimah on uusi talvisuosikki, joka hurmaa luonnollisuudellaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme