Kansainvälinen mikroelektroniikan ja fotoniikan yhteistutkinto-ohjelma tarjoaa opiskelijoille varman työpaikan
Ensimmäiset Erasmus Mundus RADMEP (Radiation and its Effects on MicroElectronisc and Photonics Technologies) -ohjelman opiskelijat valmistuivat filosofian maistereiksi Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselta. RADMEP-ohjelma mahdollistaa työllistymisen mikroelektroniikan ja fotoniikan aloilla, jotka ovat mukana Euroopan unionin määrittelemällä kasvun mahdollistavien teknologisten alojen listalla. Melkein kaikki ohjelmasta valmistuneet ovat työllistyneet heti valmistumisen jälkeen.

Kansainvälinen RADMEP-ohjelma on Euroopan unionin rahoittama Erasmus Mundus yhteistutkinto-ohjelma, joka toteutetaan neljän yliopiston yhteistyönä. Ohjelma tarjoaa mikroelektroniikan ja fotoniikan opintoja, minkä EU on myös määritellyt tulevaisuuden mahdollistavaksi teknologiaksi.
- Pääpaino opinnoissa on säteilyn vaikutusten huomioiminen sovellettaessa näitä teknologioita erilaisissa säteily-ympäristöissä, kuten avaruudessa, ydinvoimaloissa ja hiukkaskiihdyttimillä, kertoo yliopistotutkija Arto Javanainen, joka on ohjelman akateeminen koordinaattori Jyväskylän yliopistossa.
Mahdollisuus valita parhaat opinnot partnerikorkeakouluista
Opiskelijat valitaan yliopistojen yhteisellä päätöksellä ja he aloittavat opintonsa Jyväskylän yliopistossa. Jyväskylässä opiskelijat opiskelevat elektroniikkaa, puolijohdemateriaalien fysiikkaa, ohjelmointia sekä ydinfysiikkaa oman valintansa mukaan. Kevätlukukauden opiskelijat jatkavat opintojaan Belgiassa Katholieke Universiteit Leuvenissa. Seuraavan syyslukukauden opiskelut jatkuvat Ranskassa joko Jean Monnet yliopistossa Saint Etiennessä tai Montpellierin yliopistossa riippuen opiskelijan valitsemasta erikoistumisalasta. Fotoniikkaan erikoistuvat opiskelijat jatkavat Saint Etiennen kaupungissa, kun taas mikroelektroniikasta kiinnostuneet muuttavat Ranskan Montpellieriin.
- Opinnot mahdollistavat opiskelijalle kokonaisuuden, jossa hän voi opiskella omalle alalle soveltuvimmat kurssit jokaisesta yliopistosta. Opiskelijoille kertyy myös opintojen aikana kokemusta erilaisista kulttuureista, korkeakouluista, koulutuskulttuureista sekä erilaisista ilmastoista, selventää Javanainen.
Viimeinen kevätlukukausi on pyhitetty pro gradu -projekteille, minkä jälkeen opiskelijat valmistuvat.
- Ensimmäiset ohjelmasta valmistuneet opiskelijat esittelivät pro gradu -tutkielmiaan Saint Etiennessä syyskuun puolivälissä ja valmistuivat tämän jälkeen. Pro gradu -tutkielmia oli tehty niin yrityksissä kuin korkeakoulujen laboratorioissa, kertoo Javanainen.
Jyväskylän yliopisto on ihanteellinen oppimisympäristö
Ensimmäisen sisäänoton 11 opiskelijaa aloittivat opintonsa vuonna 2021 koronakaranteenissa ja koronarajoitusten aikana. Tämän ansiosta he lyöttäytyivät yhteen tiiviiksi ryhmäksi. Opintojen alkuorientaatio oli tarkoitus järjestää Ranskassa, mutta voimassa olevien koronarajoitusten ja karanteenimääräysten vuoksi sekä matkustamisen minimoiseksi alkuorientaatio siirrettiin Jyväskylän yliopistoon.
- Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen alkuorientaatio todettiin niin korkealaatuiseksi, että alkuorientaatio päätettiin järjestää jatkossakin Jyväskylässä. Opiskelijat kiittelevät Jyväskylän yliopiston opiskelijamyönteisyyttä ja joustavuutta. Suomalainen koulutusjärjestelmä tarjoaa paljon tukea ja opettajia on helppo lähestyä. Tämä helpottaa sopeutumista niin uuteen opiskelu- ja opetustapaan kuin myös kulttuuriin ja opiskelijoille vieraaseen ilmastoon, toteaa Javanainen.
Varma työpaikka houkuttelee opiskelijoita
Opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen ja suurin osa heistä on jo löytänyt työpaikan heti valmistuttuaan. Melkein kaikki heistä ovat jääneet työskentelemään Eurooppaan niin teollisuuteen kuin korkeakouluihinkin, vaikka valitut opiskelijat ovatkin kotoisin pääsääntöisesti Euroopan ulkopuolelta.
- Moni valmistunut opiskelija on myös osoittanut kiinnostusta palata Suomeen uransa aikana. Kokemus Jyväskylästä ja Suomesta on ollut positiivinen ja kylmään ilmastoonkin opiskelijat kertoivat tottuneensa ja jopa nauttineensa lumesta, iloitsee Javanainen.
RADMEP-ohjelma perustuu pitkäaikaiseen tutkimusyhteistyöhön järjestävien korkeakoulujen ja Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNin kanssa. Ohjelman suunnittelu alkoi vuonna 2019, ja myönteinen rahoituspäätös ohjelmalle saatiin vuonna 2020. RADMEP-ohjelman rahoitus jatkuu vuoteen 2026 asti.
Lisätietoja:
-
RADMEP-ohjelman www-sivut: https://master-radmep.org/
Yhteyshenkilöt
Yliopistontutkija Arto Javanainen arto.javanainen@jyu.fi +358406146881
KV-koordinaattori Leena Mattila leena.m.mattila@jyu.fi +358400247976
Elina LeskinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 461 7880elina.leskinen@jyu.fiKuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme