Kauppakorkeakoulu Hankenille tukea Erling-Perssonin säätiöltä uudenlaiseen yrittäjyyskoulutukseen – fokuksessa yritysjohdon yrittäjyys
Kauppakorkeakoulu Hanken saa Erling-Perssonin säätiöltä 5 miljoonaa kruunua ekonomien koulutuksen laajentamiseen siten, että heillä voi olla tutkimuksen ja kehityksen kautta vahvempi rooli vakiintuneiden yritysten kasvun edistäjinä.
– Apurahan ansiosta Hankenilla voidaan jatkaa uraauurtavaa työtä koulutus- ja tutkimusohjelman laajentamiseksi niin, että ekonomit pystyvät vahvistamaan yrittäjyyttä olemassa olevissa yrityksissä, kertoo Hankenin yrittäjyyden ja liikkeenjohdon työelämäprofessori Torkel Tallqvist.
Corporate Entrepreneurship, kuten tutkimusalaa englanniksi kutsutaan, on kasvanut kansainvälisesti vuosituhannen vaihteesta lähtien ja myös Hankenin tutkimus on saanut kansainvälistä huomiota.
Hankenin Erling-Persson Centre for Entrepreneurship (EPCE) -keskusta, jolle apuraha on suunnattu, johtaa Joakim Wincent, yksi maailman johtavista yrittäjyyden professoreista. Hän toteaa, että tutkimustiedon ankkurointi koulutukseen on tärkeää.
– Ekonomien odotetaan pystyvän toimimaan yrittäjinä. Tämä tarkoittaa, että teknologiasta, johtamisesta ja uraauurtavasta strategisesta työstä täytyy tietää tarpeeksi, jotta liiketoiminta-alueita pystytään avaamaan ja uudelleenmuotoilemaan niin, että ne edistävät kasvua, toteaa professori Joakim Wincent.
Keväällä lähes joka kymmenes Hankenin opiskelija valitsi pääaineekseen yrittäjyyden ja liikkeenjohdon.
– Palkattu yrittäjä on mielenkiintoinen konsepti myös niille opiskelijoille, jotka yrittäjyysopintojen loppuvaiheessa eivät enää miellä itseään yksityisyrittäjiksi, sanoo Hanken Entrepreneurship Societyn (Hanken ES) puheenjohtaja Emilia Winqvist.
Lahjoitus antaa Hankenille mahdollisuuden vahvistaa EPCE:tä kolmella uudella toimenkuvalla, jotka ovat tutkijatohtori/opettaja, kansainvälinen vieraileva professori ja työelämäprofessori. Tavoitteena on muun muassa kehittää jatkoa vuonna 2022 käynnistyneelle Corporate Entrepreneurship and Innovation -kurssille, jonka myötä Hanken aloitti yhteistyön Nokian tutkimus- ja kehitysyksikön kanssa.
Hankenin Erling-Persson Centre for Entrepreneurship (EPCE) -tutkimuskeskus on nimetty Erling-Perssons Stiftelse -säätiön mukaan, joka teki merkittävän lahjoituksen Hanken 100 -varainhankintakampanjaan.
Yhteyshenkilö lisätietoja varten:
Torkel Tallqvist, yrittäjyyden ja liikkeenjohdon työelämäprofessori, Kauppakorkeakoulu Hanken, puh. 040 752 59 62, sähköposti: torkel.tallqvist@hanken.fi
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Ny forskning avslöjar moraliska motiv bakom skattebetalningar och skattefusk11.4.2024 09:12:51 EEST | Tiedote
Vad motiverar människor till att betala sin skatt? Och vilka faktorer avgör om man fördömer skattefusk eller ej? Ny forskning avslöjar den komplexa moralpsykologin bakom varför människor betalar skatter eller undviker dem och ger insikter i hur digital finansiell teknik kan påverka vårt etiska beslutsfattande.
Uuden tutkimuksen valossa verojen maksaminen ja veronkierto kumpuavat moninaisista moraalisista motiiveista11.4.2024 09:12:51 EEST | Tiedote
Mikä saa ihmiset maksamaan veronsa? Entä mitkä seikat vaikuttavat veronkierron paheksutaan? Uusi väitöskirja valaisee verojen maksamisen ja veronkierron taustalla vaikuttavaa monimuotoista moraalipsykologiaa ja tarjoaa näkökulmia siihen, miten digitaaliset rahoitusteknologiat voivat vaikuttaa eettiseen päätöksentekoomme.
New study reveals moral motivations behind tax payments and evasion11.4.2024 09:12:51 EEST | Press release
What motivates people to pay their taxes? And what shapes moral condemnation of tax evasion? New research uncovers the complex moral psychology underlying why people pay taxes or evade them, providing insights for sustaining ethical cooperation as financial technologies evolve.
Hankens popularitet steg i år igen27.3.2024 17:14:32 EET | Tiedote
Svenska handelshögskolans (Hanken) svenska kandidatprogram fick 2488 ansökningar (2023: 2148), 1680 till Helsingfors (2023: 1410) och 808 till Vasa (2023: 738) i den gemensamma ansökan som stängde 27.3.2024.
Kauppakorkeakoulu Hankenin suosio nousi jälleen tänä vuonna27.3.2024 17:14:32 EET | Tiedote
Kauppakorkeakoulu Hankenin ruotsinkieliseen kandidaattiohjelmaan tuli kevään yhteishaussa 2488 hakemusta (2023: 2148 hakemusta). Näistä 1680 tuli Helsinkiin (2023: 1410) ja 808 Vaasaan (2023: 738).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme