Aika tehdä pihan syystarkastus: toimi näin pitääksesi rotat loitolla
Ifin asiakkaille tehdyt rottatorjunnat ovat viimeisten neljän vuoden aikana yli kolminkertaistuneet. Nyt alkaa tyypillisesti marraskuuhun kestävä rottatorjuntojen huippusesonki, kun viilenevä sää ja ravinnon väheneminen luonnossa ajavat rotat asuinalueille. Siivoa piha ja varmista jäteastioiden ja -katoksen kunto, neuvoo If.

Rottien määrä on lisääntynyt viime vuosina varsinkin kaupungeissa voimakkaasti. Kehitys näkyy myös Ifin omakotitaloasiakkaille tehtävien rottatorjuntojen määrän nopeana kasvuna.
– Ilmastonmuutoksen myötä leudommaksi ja lyhyemmäksi muuttuvat talvet mahdollistavat isojen rottapopulaatioiden selviytymisen etenkin kaupungeissa, joista löytyy helposti ravintoa vuoden ympäri, kuvaa omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström Ifistä.
Rottien aiheuttamia vahinkoja voi ennaltaehkäistä omalla toiminnalla.
– Kannattaa huolehtia pihan siisteydestä sekä jäteastioiden ja -katoksen kunnosta. Rottia houkuttelevat esimerkiksi rikkinäiset tai liian täydet jäteastiat, puusta pudonneet omenat ja lintujen ruokintapaikat, kertoo Lindström.
Rotat aiheuttavat rakenteille isoja vaurioita
Löytäessään reitin pihalta sisälle rakennuksiin rotat aiheuttavat usein laajoja vaurioita. Ifin vahinkotilastojen mukaan jyrsijöiden omakotitalon rakenteille aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet viime vuosina.
– Tyypillisessä tapauksessa ongelmaa ei havaita heti, vaan jyrsijät pääsevät nakertamaan rauhassa talon rakenteita ja eristeitä sekä joskus myös höyrysulkuja, aluskatetta ja sähköjohtoja. Jos vaurioiden korjaamiseksi joudutaan purkamaan talon rakenteita, puhutaan usein yli 10 000 euron vahingoista, kuvaa Jussi Lindström.
Toisin kuin useimmat kotivakuutukset, Ifin omakotitalojen laajin, Laajaplus-tasoinen vakuutus kattaa myös jyrsijöiden ja muiden tuhoeläinten talon rakenteille aiheuttamien vaurioiden korjauksia.
Taloyhtiökin voi varautua tuhoeläinvakuutuksella
Rottahavainnon yhteydessä kannattaa turvautua heti ammattilaisen apuun, ennen kuin ongelma pääsee leviämään. Ifissä tuhoeläinten torjuntapalvelu sisältyy omakotitalon laajimpiin vakuutuksiin sekä Laajaplus-tasoiseen mökkivakuutukseen.
Uutena If on nyt vuoden ajan tarjonnut myös taloyhtiöasiakkailleen tuhoeläinvakuutusta, joka kattaa tuhoeläinten torjunnan. Tuhoeläintorjunnan toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex.
Syksyn muistilista: toimi näin pitääksesi rotat loitolla
- Varmista, että jäteastiat ovat ehjiä ja tiiviitä ja niiden kannet sulkeutuvat tiiviisti. Älä avokompostoi puutarha- tai muuta jätettä.
- Pursuavatko jäteastiat ennen tyhjentämistä? Huolehdi riittävistä tyhjennysväleistä.
- Pidä piha siistinä: Haravoi lehdet ja kerää maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät. Myös hoitamattomat pensaikot tarjoavat piilopaikkoja rotille.
- Tarkasta ovien ja ikkunoiden reunukset sekä estä verkottamalla jyrsijöiden pääsy rakenteisiin.
- Älä ruoki omalla pihalla lintuja tai muita eläimiä.
- Muista, että ruoantähteet eivät kuulu viemäriin, jossa ne toimivat rottien ravintona.
Jos asut taloyhtiössä ja havaitset yllä olevia puutteita, ota yhteyttä isännöitsijään.
Jätelaki muuttui: muista tämä biojätteen keräämisestä
Uudessa, heinäkuussa 2021 voimaan astuneessa jätelaissa biojätteen keräys tai kompostointi tulee pakolliseksi myös omakotitaloasujille ja mökkeilijöille yli 10 000 asukkaan taajamissa vuoteen 2024 mennessä. Iso osa kunnista velvoittaa noudattamaan uutta lainsäädäntöä jo tämän vuoden aikana. Biojätteen kerääminen ja kompostointi kannattaa suunnitella huolellisesti.
– Biojäteastian tai kompostin kunto on hyvä tarkastaa säännöllisesti. Biojäte houkuttelee erityisen paljon jyrsijöitä ja esimerkiksi rotat voivat jyrsiä tiensä astioihin ja komposteihin helpon ravinnon äärelle, muistuttaa Jussi Lindström.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Pohjoismainen tutkimus: Suomessa stressataan eniten, mutta lyhytaikaisesti5.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Henkilökohtaiset ongelmat, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä taloushuolet ovat suomalaisten suurimmat stressitekijät. Eläkeläisistä peräti 10 prosenttia ilmoittaa geopolitiikan pääasialliseksi stressinaiheuttajaksi.
Eläinkolareita ennätysmäärä alkuvuonna – villisikatörmäyksiäkin sattuu15.4.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Eläinkolareita on tapahtunut alkuvuonna 2025 enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen, kertovat Ifin vahinkotilastot. If muistuttaa pääsiäisliikenteeseen lähteviä, että eläinkolarit eivät ole vain pimeiden talvikuukausien vaara.
Kyselytutkimus: Luonnonilmiöt huolettavat – puolet suomalaisista huolissaan kotinsa puolesta8.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista joka toinen (51 %) on huolissaan, että oma koti voi kärsiä seuraavan vuosikymmenen aikana jostain luonnonilmiöstä. Moni on jo ryhtynyt toimeen minimoidakseen omalle kodille koituvia vahinkoja.
Varkaudet ja kaatumiset yleisimpiä vahinkoja – näin liikut turvallisesti sähköisellä kulkuneuvolla31.3.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Sähköskootterit, sähköpotkulaudat ja muut sähköiset kulkuneuvot ovat tulleet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä. Niiden aiheuttamista häiriöistä ja onnettomuuksista uutisoidaan säännöllisesti, mutta Ifin tilastojen mukaan yksityishenkilöt ajavat omilla laitteillaan varsin turvallisesti.
Akun kunto huolettaa monia käytetyn sähköauton ostossa – uusi akkutarkastus helpottaa siirtymää sähköautoilijaksi18.3.2025 08:27:05 EET | Tiedote
Huoli akun kunnosta voi jarruttaa käytettyjen sähköautojen kauppaa ja sähköautoon siirtymistä, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Tarve akkutarkastukselle kasvaa Suomen sähköautokannan ikääntyessä. Vastatakseen autoilijoiden huoleen If ja Autoklinikka ovat ideoineet akkutarkastuksen, joka selvittää helposti ajoakun ja auton pohjan kunnon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme