Suomalaiset haluavat ulkopolitiikassa lisää yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa
Suomalaisista 64 prosenttia katsoo, että yhteistyön Pohjoismaiden kanssa tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän. 53 prosenttia toivoo puolestaan lisää yhteistyötä Baltian maiden kanssa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Yhteistyöhalu Baltian maiden kanssa on lisääntynyt vuoden 2016 mittauksesta merkittävästi: 14 prosenttiyksikköä.

”Näyttää siltä, että suomalaiset toivoisivat Pohjoismaiden esiintyvän ulkopolitiikassa nykyistä yhtenäisempänä rintamana. Perinteisesti Pohjoismaat ovat tehneet monissa asioissa yhteistyötä, mutta esiintyneet harvoin yhtenäisenä blokkina ulospäin, koska maiden ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut eivät ole olleet linjassa. Suomalaisten toive lisääntyvästä yhteistyöstä Baltian maiden kanssa liittynee Nato-liittolaisuuden lisäksi kasvaneeseen arvostukseen Baltian maiden ulkopolitiikkaa kohtaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti Baltian maiden arvioineen oikein Venäjää”, sanoo tulosanalyysin kirjoittanut EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Ilkka Haavisto: Pohjolan linnake -EVA Analyysi keskiviikkona 4.10. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen – myös yhteisvelka puolustukseen saa enemmistön tuen9.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:lta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten luottamus Naton turvatakuisiin on heikentynyt selvästi29.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö suhtautuu yhä myönteisesti Nato-jäsenyyteen, mutta luottamus puolustusliiton turvatakuisiin on selvästi heikentynyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden aikana, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi – kasvutoimet saavat laajaa kannatusta19.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö keventäisi perintöveroa sukupolvenvaihdoksissa, alentaisi kireimpiä rajaveroasteita ja antaisi verohelpotuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen satsaaville yrityksille.
EVA: Kuntademokratia koetaan etäiseksi – äänestämällä uskotaan silti voivan vaikuttaa12.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö kokee kuntansa päätöksenteon ja hallinnon itselleen etäiseksi. Silti kiinnostus kunnallista päätöksentekoa kohtaan on laajaa, ja moni uskoo voivansa vaikuttaa äänestämällä, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten usko peruskouluun murenee – järjestystä ja kännykkäkieltoa vaaditaan laajalla rintamalla8.4.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten usko peruskoulun maailmanluokan laatuun on heikentynyt selvästi. Vielä kahdeksan vuotta sitten enemmistö piti suomalaista peruskoulua maailman parhaana, nyt näin ajattelee enää 44 prosenttia kansalaisista, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme