Tulevaisuuden opettajat- paneelikeskustelu Ruusupuistossa 5.10.2023
4.10.2023 13:43:13 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edu ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry järjestävät Ruusupuiston portailla Maailman Opettajien Päivänä 5.10.2023 opettajaopiskelijoiden ja opettajien keskustelutilaisuuden Tulevaisuuden opettajat.

JYU.Edu ja SOOL ry järjestävät Maailman Opettajien Päivänä 5.10. klo 12–14 Ruusupuiston portailla keskustelutilaisuuden Tulevaisuuden Opettajat, jossa ääneen pääsevät opettajaksi opiskelevat ja opettajana työskentelevät.
MOP eli Maailman opettajien päivä (World Teachers’ Day) on kansainvälinen juhlapäivä 5. lokakuuta, jolloin nimensä mukaisesti juhlistetaan opettajia. Maailman opettajien päivän tarkoituksena on muistuttaa opetus- ja kasvatustyön tärkeydestä. Tänä vuonna SOOL kokoaa kampuksilla ympäri Suomen opettajaksi opiskelevien näkökulmia, mielipiteitä ja ajatuksia opettajuudesta vuonna 2040 yhteistyössä Opinkirjon kanssa. Jyväskylän yliopistolla tilaisuus järjestetään yhteistyössä JYU.Edun kanssa.
Keskustelussa paneudutaan muun muassa opettajan työn haasteisiin, valmistuvien opettajien työelämävalmiuksiin sekä opettajien tulevaisuuden uranäkymiin. Miten opettajan työn arki sujuu, kun työuran alussa on paljon määräaikaisuuksia? Entä mikä pitää panelistit opettajan työssä vuoteen 2040 saakka?
Tilaisuuden avaavat opettajankoulutuslaitoksen koulutuksesta vastaava varajohtaja Eija Aalto sekä kasvatustieteiden laitoksen koulutuksesta vastaava varajohtaja Tarja Liinamaa. Paneelikeskustelussa alustajina toimivat Jyväskylän kaupungin kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksesta vastaava palvelupäällikkö Pia Bärlund, varhaiskasvatuksen opettaja Johanna Tuomisalo, aineen- ja luokanopettaja Stig Rönnkvist sekä yliopiston lehtori Erja Kosonen. Keskustelijoina paneelissa ovat Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijat. Paneelin juontavat SOOLin aluetoimijat Anni Hakala ja Veera Kolehmainen sekä JYU.Edun projektipäällikkö Anna Roikonen.
Opinkirjo järjestää syksyllä 2023 dialogien sarjan, jonka aiheena on tulevaisuuden koulu ja opettajuus. Dialogit ovat osa suomenkielisen opettajakoulutuksen 160-vuotisjuhlavuotta. Keskustelujen sarja toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, SOOL ry:n, muiden yliopistojen opettajankoulutuslaitosten ja Opinkirjon nuorten ohjausryhmän kanssa.
Yhteyshenkilöt
Anna Roikonen
projektipäällikkö
JYU.Edu
anna.l.roikonen@jyu.fi
0503274131
Ronja Virtanen
Puh:0503071521ronja.e.virtanen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2924 uutta opiskelijaa2.7.2026 12:04:36 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2924 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopulla uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Avoimen väylät uudistuvat Jyväskylän yliopistossa: Selkeyttä ja lisää mahdollisuuksia tutkintokoulutukseen hakeutuville29.6.2026 12:44:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto nostaa avoimen väylän kautta valittavien opiskelijoiden osuutta. Tavoitetaso on 15 prosenttia niiden tutkinto-ohjelmien sisäänotosta, joihin voi hakea avoimen väylältä. Samalla avoimen väylien edellytykset selkeytyvät: jatkossa Jyväskylän yliopistossa on kolme väylätyyppiä. Kehittämistyö tukee erityisesti valtion rahoittamalla opintosetelillä opiskelevien nuorten aikuisten korkeakoulupaikan saavuttamista.
Uusiutuvan energian nopea kasvu kuormittaa luontoa – tutkijat ehdottavat tarkempaa sijainninohjausta29.6.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Suomessa nopeasti kasvanut tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaikuttaa merkittävästi sekä ympäristöön että ihmisiin, osoittaa tuore Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin Wisdom Letters -julkaisusarjassa ilmestynyt vertaisarvioitu artikkeli. Vaikka yksittäisiä hankkeita tarkastellaan yksityiskohtaisesti, eivät nykyiset suunnittelu- ja arviointikäytännöt riitä niiden yhteisvaikutusten hallintaan. Politiikkasuosituksia sisältävän julkaisun ovat laatineet neljä tutkijaa Suomen ympäristökeskuksesta, Itä-Suomen yliopistosta ja Turun yliopistosta.
Ketä enää kiinnostaa? Jyväskylän Kesässä kysytään, mihin journalismia ja viisautta tarvitaan muuttuvassa maailmassa25.6.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma kokoaa 1.–5.7.2026 Jyväskylän yliopiston kampukselle tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia ja muita asiantuntijoita pohtimaan viisauden merkitystä ajassamme. Ohjelmassa tarkastellaan muun muassa journalismin tulevaisuutta, viisauden ja typeryyden rajapintoja, vastuullisuutta, ihmisen kasvua sekä luontosuhdetta.
Monimuotoinen metsä on tulevaisuuden arvonluonnin alusta – tutkijat esittävät uutta suuntaa Suomen metsäsektorille25.6.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Luontokato, ilmastotavoitteet ja globaalit markkinamuutokset muuttavat metsäsektorin toimintaympäristöä. Uusimman Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin tuottaman Wisdom Letters -julkaisusarjan vertaisarvioidun julkaisun mukaan Suomen kannattaa vastata muutokseen rakentamalla metsistä monipuolinen arvonluonnin alusta, jossa taloudellinen menestys perustuu aiempaa vahvemmin luonnon monimuotoisuuteen, uusiin palveluihin ja korkean lisäarvon liiketoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme