Oulun yliopiston 6G-tutkijat arvioivat Starlinkin suorituskykyä pohjoisen syrjäseuduilla
Oulun yliopiston 6G-lippulaivaohjelman tuoreessa tutkimuksessa pyrittiin mittaamaan satelliitin kautta toimivan Starlinkin verkkoyhteyden tehokkuutta maaseudulla ja syrjäisillä alueilla. Oulusta itärajalle Suomussalmelle ulottuvalla alueella tutkijat selvittivät, voiko Starlink tarjota luotettavan internetyhteyden.

Tutkimusta varten ryhmä valitsi yhdistelmän paikkoja avoimista pelloista metsäalueisiin. Valitut metsäalueet eivät olleet tiheästi metsäisiä ja puut olivat suhteellisen pieniä. Liikkumisessa hyödynnettiin toista tutkimuskäytössä olevista 6G-testiautoista.
"Starlink suoriutui hyvin useimmissa testipaikoissa eli satelliitista vastaanottimeen tarjotut datan siirtonopeudet olivat yli 100 megatavua sekunnissa. Nopeudet putosivat kuitenkin noin 65 megaan metsäisemmissä olosuhteissa. Uplink-nopeudet eli puhelimesta satelliittiin menevä tietoliikenne vaihteli 15 ja 40 megabitin välillä sekunnissa. Yhteyden muodostamisajat olivat myös kohtuulliset, vaihdellen alle 10 minuutista maksimissaan 15 minuuttiin. Tämä on tärkeä näkökohta, kun otetaan huomioon Starlinkin suhteellisen harva satelliittipeitto Suomessa”, sanoo yliopistotutkija Harri Saarnisaari.
Rajoitteita alkoi ilmetä lähellä Venäjän rajaa, jossa yhteys lopulta katkesi kokonaan. Tämä johtuu siitä, että Starlink ei palvele Venäjän aluetta ja tälle alueelle tarkoitetut ”keilat” kattavat myös osia Suomesta, jolloin palvelu ei ole käytettävissä raja-alueella ja sen läheisyydessä.
”Kaiken kaikkiaan tutkimuksemme viittaa siihen, että Starlink voisi tietyin varauksin toimia luotettavana vaihtoehtona internetyhteyksille Suomen maaseudulla ja syrjäisillä alueilla sekä metsissä. Palvelu tarjoaa vakaat tiedonsiirtonopeudet, mutta niihin voivat vaikuttaa ympäristötekijät kuten metsien tiheys. Kuitenkin yhteyden muodostamiseen tarvittava aika pysyy hyväksyttävien parametrien rajoissa Suomen alhaisemmalla satelliittipeitollakin”, projektipäällikkö Timo Bräysy täydentää.
Jatkokokeissa tutkijat aikovat testata Starlink-palvelun toimivuutta pitkällä aikavälillä. He selvittävät esimerkiksi talon tai mökin yhteydessä mahdollisten yhteyskatkojen määrää ja kestoa, sillä harvan satelliittipeiton vuoksi näitä voi ilmetä.
Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa useille sidosryhmille päättäjistä sekä tutkijoista teknologiateollisuuteen ja edistävät laajempaa tavoitetta digitaalisten yhteyksien parantamisesta eri puolilla Suomea. Oulun yliopiston 6G-tutkimuksessa huomioidaan myös globaalisti syrjäisten alueiden rooli. Ensi vuosikymmenellä käyttöön tulevan 6G-verkon on oltava energiatehokas ja tarjottava luotettavat yhteydet suurten asumiskeskittymien ulkopuolellakin asuville. Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat perusoikeus ja siksi tutkimuksessa keskeisessä roolissa on huomioida YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mahdollistaminen teknologian avulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopistotutkija Harri Saarnisaari +35829 448 2832
Projektipäällikkö Timo Bräysy +35829 448 2963
sähköpostiosoitteet muodossa etunimi.sukunimi@oulu.fi
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinta on valmistunut1.7.2025 05:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2025 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa yli 2700 uutta opiskelijaa.
Kemiallinen vakoilija, ksenon, paljastaa esimerkiksi syöpäsolujen jälkiä – Oulussa kehitettiin uusia työkaluja NMR-signaalin tulkintaan30.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Ksenonatomi toimii kuin vakoilija, jonka NMR-signaalissa erottuvat ympäristön pienimmätkin muutokset. Oulun yliopiston NMR-tutkimusyksikössä on kehitetty laskennallisteoreettisia työkaluja, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia käyttää ksenonkaasua biosensorina.
Susien pääkallot paljastavat susikannan vaihtuneen Fennoskandiassa25.6.2025 05:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus on paljastanut silmiinpistäviä muutoksia Suomen, Norjan ja Ruotsin susien kallon muodossa, mikä heijastaa merkittävää susipopulaation vaihtumista 1900-luvulla.
Euroopan suurin magneettisen resonanssin konferenssi kokoaa lähes 700 tutkijaa Ouluun24.6.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Magneettista resonanssia eri aloilla kemiasta lääketieteeseen soveltavia kansainvälisiä asiantuntijoita kokoontuu Ouluun 6.–10.7.2025 EUROMAR-konferenssiin. Lähes 700 osallistujallaan se on yksi suurimmista Oulussa järjestetyistä kansainvälisistä tieteellisistä kokouksista.
Tutkijat kehittävät älykkäitä bioteknologisia ratkaisuja pohjoisista luonnonvaroista24.6.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama uusi tutkimushanke WaVes – Smart Innovative Biotechnology from Arctic Plant-Derived Waxes and NanoBiomaterials keskittyy hyödyntämään arktisista kasveista, kuten pohjoisista marjoista ja kuusen neulasista, saatavia vaha- ja nanobiomateriaaleja korkeaa lisäarvoa tuottavien bioteknologisten sovellusten kehittämisessä. Tavoitteena on edistää kestävää biotaloutta ja luonnonvarojen vastuullista hyödyntämistä erityisesti pohjoisilla alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme