Korkeasti koulutetut yritysomistajat ovat hyvätuloisia ja heidän yrityksensä luovat korkeamman tuottavuuden työpaikkoja
Suomen korkeasti koulutettujen yritysomistajien tulotaso on korkea, ja he ovat usein myös yksinyrittäjiä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n Akava Worksille tekemä selvitys. Selvityksessä tarkasteltiin, millaisia korkeakoulutetut yritysomistajat ovat taustaominaisuuksiltaan ja tuloiltaan, ja mikä on heidän omistamiensa yritysten merkitys muun muassa liikevaihdolla ja työllistävyydellä mitattuna.
”Suurin osa korkeakoulutetuista yritysomistajista on suomalaistaustaisia, perheellisiä miehiä, ja heidän keski-ikänsä on 51 vuotta. Tämän ryhmän tulotaso on varsin korkea, ja ansio- sekä pääomatulot ovat kasvaneet 2010-luvulla. Kuitenkin vain pienellä osalla vuotuiset pääomatulot tai osinkotulot ovat suuret”, kertoo PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk.
Selvityksessä korkeasti koulutetuilla yritysomistajilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla on korkea-asteen tutkinto ja jotka omistavat osuuden osakeyhtiöstä. Mukana ovat omistajat ja heidän yrityksensä vuosina 2006–2021. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen FLOWN-aineistoa, FOLK-moduuleja ja yritysten tilinpäätöspaneelia.
Vuonna 2021 korkeasti koulutetuilla omistajilla oli keskimäärin noin 59 000 euroa ansiotuloja (mediaani 49 000 euroa) ja lähes 22 000 euroa pääomatuloja (mediaani 3 000 euroa). Osinkotuloja oli keskimäärin 27 000 euroa (mediaani 9 000 euroa).
”Korkeasti koulutetut ovat tyypillisesti osakkaana vain yhdessä yrityksessä ja omistukset painottuvat ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan alalle. Omistetut yritykset ovat useimmiten hyvin pieniä. Vajaalla kolmanneksella korkeakoulutettujen yrityksistä ei ole yhtään työntekijää, eli korkeakoulutetut ovat usein yksinyrittäjiä”, kertoo ekonomisti Antti Norkio.
Nopea kasvu yleisempää korkeakoulutettujen pk-yrityksissä
Korkeakoulutettujen omistajien yritykset ovatkin tyypillisesti pienempiä kuin matalasti koulutettujen omistajien. Yksi merkittävä syy tähän on, että korkeakoulutetuilla yksinyrittäjyys on yleisempää kuin matalasti koulutetuilla.
Kuitenkin pienten ja keskisuurten yritysten joukossa korkeakoulutettujen omistamat yritykset ovat keskimäärin suurempia sekä liikevaihdoltaan että työntekijämäärältään kuin matalasti koulutettujen. Nopea kasvu on myös yleisempää korkeakoulutettujen omistamissa pk-yrityksissä.
Matalasti koulutettujen omistajien pk-yritykset loivat kuitenkin koko viime vuosikymmenen ajan uusia työpaikkoja suhteellisesti enemmän kuin korkeakoulutettujen omistajien pk-yritykset. Toisaalta korkeakoulutettujen omistajien pk-yritysten työn tuottavuus on korkeampi.
”Korkeakoulutettujen omistamat pk-yritykset ovat luoneet suhteellisesti vähemmän, mutta tuottavuudeltaan parempia työpaikkoja Suomeen”, sanoo Antti Norkio.
Koko selvitys on luettavissa Akava Worksin sivuilla: https://akavaworks.fi/julkaisut/raportit/korkeasti-koulutetut-yritysomistajat-suomessa-taustat-tulot-ja-yritykset/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti: Hauraita myönteisiä merkkejä työmarkkinoilla21.10.2025 09:03:32 EEST | Tiedote
Työllisyysluvuissa on vaihteeksi nähtävissä myönteisiä merkkejä, vaikka työttömien määrä on yhä suuri, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk aamun tilastoja. Positiivista on, että työllisyyden lasku on taittunut yksityisen sektorin ansiosta.
KUTSU: Kohti toimivampia ruokamarkkinoita 3.12.202510.10.2025 10:09:10 EEST | Kutsu
Tervetuloa Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston ja Ruokaketjun toimivuus ja arvonmuodostus -hankkeen yhteistyössä järjestämään Kohti toimivampia ruokamarkkinoita -seminaariin keskiviikkona 3.12.2025.
Ennuste: Maailmankaupan arvaamattomat käänteet hämärtävät Suomen metsäteollisuuden näkymiä9.10.2025 09:56:55 EEST | Tiedote
Suomen metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa maltillisesti lähivuosina, mutta kasvun yllä on varjoja, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Yhdysvaltain tempoilevat tuontitullit ja Kiinan viennin ohjautuminen uusille markkina-alueille luovat riskejä. Hidasteena on myös maailmantalouden yleinen heikko suhdanne.
Ennuste: Puun hintahuiput tasoittuvat – kantorahatulot kohoavat uuteen ennätykseen9.10.2025 09:55:48 EEST | Tiedote
Puun hinnassa suurimmat nousut on toistaiseksi nähty, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Ensimmäistä kertaa vuosiin kuitupuun hinnassa on odotettavissa jopa pientä laskua. Yksityismetsien kantorahatulot kuitenkin nousevat tänä vuonna ennätyslukemiin, jopa huippuvuotta 2007 korkeammalle.
Lapin laajat metsävarat ja niiden kasvun kehitys mahdollistavat monipuolisen metsäsektorin toiminnan6.10.2025 14:55:27 EEST | Tiedote
Metsäsektorin merkitys on Lapissa selvästi suurempi maakuntien keskiarvoon verrattuna. Ylivoimaisesti tärkein toimiala euroissa mitaten on massa- ja paperiteollisuus. Tiedot käyvät ilmi uudesta Rahaa ja työtä metsistä -verkkopalvelusta, joka kokoaa yhteen tilastotietoja metsien talouskäytön merkityksestä Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme