Avustushaku valkoposkihanhien ja muiden rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen auki 30.11. asti
ELY-keskuksesta voi hakea avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien viljelys- ja eläinvahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Avustusta voi hakea 30.11. saakka.

Avustushaussa pyritään löytämään ja rahoittamaan hankkeita jotka:
- vähentävät erityisesti valkoposkihanhien, kurkien, joutsenten ja korppien aiheuttamia viljelysvahinkoja
- ovat kustannustehokkaita (hinta €/ha)
- ovat innovatiivisia
Hakijana voivat olla yksityiset henkilöt, yritykset ja yhdistykset (esimerkiksi metsästysseurat). Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ennaltaehkäisevien toimien arvioidaan vähentävän vahinkojen seurauksia sekä lieventävän niihin liittyviä riskejä eikä toimiin ole saatu muuta julkista rahoitusta.
Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Ennalta ehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiivisen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää.
Vuonna 2023 Pohjois-Karjalassa avustettiin viittä hanhien karkotushanketta ja niihin liittyviä kalustohankintoja yhteensä noin 400 000 eurolla.
Hae avustusta 30.11. mennessä sähköisen järjestelmän kautta: https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/fi/palvelut (Korvaukset rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen ennaltaehkäisemisestä).
Rahoituspäätökset tehdään tammikuussa 2024 ja hankkeet voivat käynnistyä keväällä 2024.
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Puh. 0295 026 214
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen vuosikatsaus v. 202425.3.2025 14:41:37 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus saavutti viime vuoden tulostavoitteet hyvin. ELY-keskusten toimintaa ohjaavat neljä yhteistä tavoitetta: lisäämme elinvoimaa, toteutamme kestävää ja puhdasta siirtymää, edistämme varautumista ja kokonaisturvallisuutta, sekä turvaamme hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.
Pohjois-Karjalassa oli helmikuussa 11 107 työtöntä25.3.2025 08:03:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli helmikuun lopussa 11 107 työtöntä työnhakijaa, 1 086 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuna oli 1 104. Lomautettujen määrä vähentyi 66 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Helmikuu oli Pohjois-Karjalassa keskimääräistä lämpimämpi24.3.2025 13:32:50 EET | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli noin 3,7 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vedenkorkeudet olivat maakunnan isoissa vesistöissä vielä matalalla. Lunta satoi keskimääräistä vähemmän. Jäänpaksuudesta suuri osa oli edelleen teräsjäätä.
Järvi-Suomen vesistöihin 1,3 miljoonaa euroa5.3.2025 11:18:58 EET | Tiedote
Järvi-Suomen vesistöjen kunnostamiseen myönnettiin viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta ns. JÄSMY-teemahaun kautta. Rahoituksen sai kuusi hanketta, joista viisi sijaitsee osin Pohjois-Karjalassa.
Pohjois-Karjalassa oli tammikuussa 11 139 työtöntä25.2.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa 11 139 työtöntä työnhakijaa, 865 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuna oli 1 116. Lomautettujen määrä vähentyi 107 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme