Suomen suurimpiin kuuluva valu-urakka ohi – Kreate urakoi 10 kuukautta ja 50 000 kuutiota betonia Keskon logistiikkakeskuksen työmaalla
Keskon logistiikkakeskus Onnela on monella tapaa ainutlaatuinen jättihanke – eikä vähiten vahvan pohjansa ansiosta. Kreaten poikkeuksellinen valu-urakka käynnistyi tämän vuoden tammikuussa, urakan suurin yksittäinen paalulaatta valettiin yli kahden vuorokauden kertavalussa toukokuussa ja viimeiset paalulaatat saivat betoninsa lokakuun lopulla. Betonia valettiin Hyvinkäällä kaikkiaan huimat 50 000 kuutiota, josta merkittävä osa on vihreää vähähiilistä betonia.

Kreate vastaa Keskon kaikkien aikojen suurimman rakennushankkeen pohjarakentamisesta ja betonitöistä paalulaattaan asti. Onnisen ja K-Auton käyttöön tuleva 85 000 neliön logistiikkakeskus kohoaa vaiheittain erikokoisten paalulaattojen päälle ja järjestyksessään 84:s ja 85:s paalulaatta valettiin lokakuun viimeisenä perjantaina. Peräti 10 kuukautta kestänyt valu-urakka hakee vertaistaan Kreaten ja todennäköisesti koko Suomen mittakaavassa.
– Olemme valaneet betonia tällä työmaalla yhteensä noin 50 000 kuutiota. Kuudessa kuukaudessa kuutioita kertyi yli 40 000. Viikoittainen valumäärä on ollut keskimäärin 1 640 kuutiota eli yli 40 betonikuormaa jokaisena työpäivänä toukokuusta tänne lokakuun lopulle, laskee työmaapäällikkö Pasi Kinnunen Kreatelta.
– Vaikka toimimme vahvasti osaamisemme ytimessä, on valujen mittakaava täällä kuitenkin erityinen, sillä se on skaalautunut joka suhteessa todella suureen luokkaan. Jokainen mukana ollut voi varmaan sanoa tehneensä oman uransa ainutlaatuisinta urakkaa, hän jatkaa.
Suurin paalulaatta 50 tunnin kertavaluna
Jättimäinen valu-urakka käynnistyi 34 hehtaarin alueella tammikuussa 2023 logistiikkakeskuksen teknisen rakennuksen anturoiden valamisella. Betonipumput siirtyivät helmikuussa automaatiovaraston anturoiden ääreen.
Kreaten pohja- ja betonirakentajat saavuttivat merkittävän välietapin toukokuun alussa. Silloin valettiin kertavaluna hankkeen ensimmäinen ja samalla suurin, 4 400 m² kokoinen paalulaatta.
– Automaattivaraston paalulaatta syntyi 76 kuution tuntivauhdilla. Vähähiilistä betonimassaa valettiin siis yli kuutio joka minuutti yhtäjaksoisesti 50 tunnin ajan. Betonia valettiin 3 650 kuutiota, joten paalulaatan valaminen kertaurakkana tässä mittakaavassa oli ainutlaatuinen ja voisi sanoa, että koko Suomessa harvinainen jo pelkästään massan määrässä mitattuna, Pasi Kinnunen kuvailee.
Mittavaa betonilaattaa tukevoittaa 560 000 kiloa terästä. Käsityönä tehty raudoittaminen oli oma kuuden viikon rutistuksensa ennen kahden vuorokauden ympärivuorokautista valurutistusta. Koko hankkeen paalulaattoihin käytettiin terästä 4,4 miljoonaa kiloa.
Vähähiilinen betoni vähentää hiilidioksidipäästöjä
Logistiikkakeskushankkeessa erityistä on myös luontoarvojen kompensoiminen aina suunnittelusta lähtien. Paalulaattavaluissa betonin aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä pienennettiin käyttämällä vihreää vähähiilistä betonia.
– Miltei puolet käyttämästämme betonista on vähähiilistä betonia, josta kaksi kolmasosaa on luokitukseltaan GWP.55. Siinä hiilidioksidipäästöt ovat 45 % pienemmät kuin normaalilla vastaavalla betonilla, kertoo hankkeen työpäällikkö Mika Ojala Kreatelta.
– Kun käytimme lähes 24 tuhatta kuutiota vähähiilistä betonia, vähensimme hiilidioksidipäästöjä yli 2,5 miljoonaa kiloa normaaliin betoniin verrattuna. Vastaava päästö syntyy, jos ajaa Suomessa 2021 ensirekisteröidyllä autolla 31 miljoonaa kilometriä, Ojala avaa.
Pohja- ja betonirakentamisen ympäristöystävällisyyttä vahvistettiin myös betoniaseman sijainnilla: kaikki betoni toimitettiin alle 7 kilometrin päästä työmaalta. Tämä lyhentää ja tehostaa merkittävästi kuljetuksia ja näin vähentää kuljetuksista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.
Onnistunut toteutus lähtee huolellisesta suunnittelusta
Logistiikkakeskuksen päärakennuksen kaikki betonityöt saatiin valmiiksi lokakuun lopulla. Piharakennuksen sokkelit ja runko asennetaan talven 2023–2024 aikana, joten betonityöt jatkuvat keväällä siirtymälaattojen valamisella.
Nyt päättyneet valutyöt etenivät alkuperäistä aikatauluaan muutaman kuukauden etuajassa. Pasi Kinnunen peräänkuuluttaa onnistuneen toteutuksen lisäksi erittäin huolellista suunnittelua.
Yksi merkittävä asia suunnittelun onnistumisessa oli logistiikkakeskuksen tahtituotantona rakennettu aikataulutus, josta päätoteuttajana toimivalla Haahtelalla oli hyviä kokemuksia aikaisemmissa projekteissaan.
– Tahtiaikataulussa kapillaarikatkokerros, salaojat, paaluhatut, anturat, eristykset, raudoitukset, liikuntasaumojen asennukset ja laattojen valut suunniteltiin jatkumoksi, joka etenee samaa tahtia viimeiseen valuun asti. Tämän onnistuminen edellytti kaiken toteutuksen tarkkaa suunnittelua niin hankinnoista ja resursseista aina nosturin sijainteihin ja tarvittaviin aputöihin asti. Kymmenen kuukauden tiukka onnistuminen vaati jokaiselta työmaajohdosta yksittäiseen työntekijään erityistä omistautumista sekä yhteishenkeä hanketta kohtaan. Hyvän tekemisen meiningin takasi hedelmällinen yhteistyö niin Keskon kuin Haahtelan kanssa, Kinnunen summaa.
Keskon logistiikkakeskuksen paalulaattavalut lukuina:
- 85 paalulaattaa, yhteensä 73 500 m²
- betonia 50 000 m³, joista paalulaattoihin 35 000 m³
- paalulaattojen paksuus 400–900 mm
- terästä raudoituksissa 4,4 miljoonaa kg
- suurin paalulaatta automaattivaraston paalulaatta 4 400 m², johon vähähiilistä betonia 3 650 m³
- betonin toimittaja Rudus Oy
- Kreaten betonitöissä parhaimmillaan 86 työntekijää
- Kreate toimii logistiikkakeskuksen maarakennus- ja perustusurakoitsijana, Kesko toteuttaa logistiikkakeskuksen rakennushankkeen projektinjohtopalveluna yhdessä Haahtelan kanssa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika OjalaTyöpäällikköKreate Oy
Puh:+358 40 486 6833mika.ojala@kreate.fiPasi KinnunenTyömaapäällikköKreate Oy
Puh:+358 400 262 229pasi.kinnunen@kreate.fiKuvat



Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 274 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Suomen tiettävästi pisimmät paalut lyötiin Koiviston sillalla ennätykselliseen 92 metrin syvyyteen17.6.2025 12:32:17 EEST | Tiedote
Valtatiellä 11 Kokemäenjoen ylittävällä Koiviston sillalla on tehty paalutushistoriaa: Kreaten urakoima silta perustetaan poikkeuksellisen pitkillä teräsputkipaaluilla, joista syvimmät on lyöty 92 metrin syvyyteen – kyseessä on mahdollisesti pisin koskaan Suomessa lyöty paalupituus. Pituutta riittää myös sillan pääpalkeilla, joista pisimmät ovat jopa 47-metrisiä. Kaikki pääpalkit nostettiin viikonlopun kestäneessä operaatiossa onnistuneesti paikoilleen.
Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Koskelan varikon purkutöissä kiertotalous keskiössä: materiaaleille uusi elämä6.6.2025 08:51:49 EEST | Tiedote
Miltä näyttää purkutyömaa, jossa vanhaa ei heitetä hukkaan, vaan lähes kaikki purettu materiaali käytetään uudelleen – jopa tiiliä putsataan käsin ja käytetään uudelleen. Helsingissä Koskelan varikon työmaalla vanhan varikkorakennuksen purkutyöt eivät ole vain vaihe isossa hankkeessa, vaan esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja tehokkuus voivat kulkea käsi kädessä. Tällä hankkeella tekemistä ohjaa kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, tarkka aikataulutus ja kekseliäs purkumateriaalin uudelleenkäyttö.
Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin27.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana haastavaa asennusta sillan liikkeitä mitattiin herkeämättä. Vastaavia vinoköysisiltoja ei ole Suomessa rakennettu lähes 30 vuoteen.
Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote
Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme