Työttömyyden uhkaa koetaan nyt etenkin rakennusalalla sekä markkinoinnin ja kulttuurin parissa
1.11.2023 06:55:00 EET | YTK | Tiedote
Vähiten työttömyys pelottaa finanssisektorin töissä sekä sosiaali- ja terveysalalla. YTK Työttömyyskassan kyselyyn vastasi yli 16 000 palkansaajaa.

YTK Työttömyyskassa kysyi jäseniltään, huolestuttaako heitä työttömyyden kasvu omalla toimialalla. Kyselyyn vastasi yli 16 000 YTK:n jäsentä eri aloilta ympäri Suomea. Kysely toteutettiin lokakuussa.*
Kaikista vastaajista yli kolmasosa kertoi olevansa huolissaan työttömyyden kasvusta omalla alallaan. Yli puolet (53 %) ei ollut huolissaan asiasta. Vastaukset jakautuivat voimakkaasti toimialan mukaan.
Eniten huolissaan työttömyyden kasvusta ollaan rakennusalalla, jossa huolta kokee selvästi eniten, eli peräti 73 % vastaajista. Työttömyyden kasvusta ollaan huolissaan myös markkinointi-, mainos- ja viestintäalalla sekä kulttuuri-, taide- ja viihdealalla, joissa yli puolet vastasi myöntävästi.
“Rakennusalan ammattilaisten huoli on ymmärrettävää. Alan työtilanne on huonontunut ja työttömyys lisääntynyt, eikä käännettä parempaan ole vielä näköpiirissä. Markkinointiala puolestaan elää vahvasti yleisen taloussuhdanteen mukaan, mikä näkyy tuloksissa”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
| toimiala |
huolissaan työttömyyden kasvusta omalla toimialalla |
| Rakennusala | 73 % |
| Mainos-, markkinointi- ja viestintäala | 58 % |
| Kulttuuri, taide ja viihde | 56 % |
| ... | |
| Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto | 20 % |
| Yksityinen sosiaali- ja terveydenhuolto | 18 % |
| Pankki-, vakuutus- tai rahoitusala | 15 % |
Sotesektorilla ja pankkialalla vähiten huolestuneita
Vähiten huolissaan työttömyyden kasvusta omalla toimialalla ollaan pankki-, vakuutus- ja rahoitusalalla (15 %), yksityisellä sosiaali- ja terveysalalla (18 %) sekä julkisella sosiaali- ja terveysalalla (20 %).
“Sosiaali- ja terveydenhuollossa työvoimapula on edelleen voimakasta ja työttömyys pientä. Pankki- ja vakuutusalan palvelut taas ovat monille välttämättömyyksiä, joiden kysyntä ei vaihtele voimakkaasti suhdanteiden mukaan”, Auli Hänninen sanoo.
Myös lakialalla vain viidesosa vastaajista on huolissaan työttömyyden kasvusta omalla alla.
*Jäsenpulssi-kyselytutkimus lähetettiin sähköpostitse kaikille YTK Työttömyyskassan jäsenille. Kyselyyn vastasi 16 570 YTK Työttömyyskassan jäsentä. Kyselyn vastausaika oli 5.10.–12.10.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista.
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyysturvan uudistus yhdistelmävakuutuksen suuntaan on hyvä askel31.8.2026 11:15:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta on tärkeä askel kohti työelämää, jossa ihmisiä ei enää pakoteta valitsemaan palkansaajan ja yrittäjän roolien välillä. YTK:n mukaan uudistus parantaa monimuotoista työtä tekevien turvaa ja luo kassoille mahdollisuuden rakentaa palveluita, jotka tukevat sekä palkansaajia että yrittäjiä työuran eri vaiheissa.
Ennuste: YTK:n jäsenistön työttömyys historiallisen matalalla loppuvuoden20.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Elokuussa päivitetty työttömyysasteen ennuste on alkuvuoden ennusteiden keskiarvoa matalampi. Loppuvuoden näkymä onkin muuttunut kevään ja alkukesän arvioista selvästi myönteisemmäksi.
Työttömyysjaksot pitenevät edelleen – yhä useammalla tuki päättyy enimmäisaikaan3.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
YTK:n tuore data osoittaa, että enimmäisaikapäätösten osuus hakemuksista on kasvanut viime vuosina. Kuluvana vuonna osuus on ollut selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Samalla kokonaan työttömien työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Muutokset kertovat työmarkkinoiden hidastumisesta.
Työttömien oikeus opiskella mullistuu huomenna30.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Lakimuutos, joka helpottaa yli 25-vuotiaiden opiskelua työttömyysturvalla, tulee voimaan 1.7.2026. Uutta sääntelyä sovelletaan opintoihin, jotka alkavat 1.7.2026 tai sen jälkeen. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää ja lisätä opiskelumahdollisuuksia työttömänä sekä helpottaa hallinnollista taakkaa.
Verkostojen hyödyntäminen työnhaussa yleisintä kulttuuri- ja liikunta-aloilla22.6.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Vähiten luontevalta verkostojen käyttö tuntuu valtion ja kuntien palveluksessa sekä lakialalla. Tekoälyn käyttö työnhaussa on puolestaan yleisintä mainos- ja markkinointialalla. YTK:n kyselytutkimukseen vastasi yli 5000 aktiivisesti töitä hakevaa palkansaajaa eri toimialoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme