HelsinkiMissio

Nyt on riemun raikkahin aika – samalla yhä useampi suomalainen kokee jouluna yksinäisyyttä

Jaa

Joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta, pitkäkestoisesta yksinäisyydestä. Monelle joulu on vuoden yksinäisintä aikaa. HelsinkiMission Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanja nostaa näkyville jouluun liittyvät vaikeat tunteet ja kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi.

Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanja nostaa näkyville jouluun liittyvät vaikeat tunteet ja kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi
Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanja nostaa näkyville jouluun liittyvät vaikeat tunteet ja kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi

Yksinäisyys on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Yksinäisyyden tunne aiheuttaa kipua samoilla aivoalueilla kuin fyysinen kipu. Yksinäisyyttä kokevalle perhejuhlat, kuten joulu, voivat korostaa kuilua toivottujen ja olemassa olevien sosiaalisten suhteiden välillä.

− Toisille joulu on vuoden kohokohta, toisia se alkaa ahdistaa jo syksyllä. Voi tuntua, että jouluna kaikki muut juhlivat läheistensä kanssa, mutta itsellä ei ole ketään. Silloin kokemus ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä voimistuu, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.

Kampanja ja juhlakonsertti yksinäisyyttä vastaan

HelsinkiMission joulukampanja kuvaa joulun sellaisena, kuin se liian monelle on – yksinäisenä. Kampanja havahduttaa pohtimaan, miten etuoikeutettu on hän, jolla on rakkaita lähellä. Samalla kampanja tuo toivoa yksinäisyyttä kokeville: apua on tarjolla, myös jouluaattona.

Kampanja näkyy ja kuuluu radiossa, ulko- ja printtimediassa, sosiaalisessa mediassa ja digitaalisissa kanavissa marras-joulukuun aikana.

HelsinkiMissio haluaa tuoda joulun tunnelmaa ja yhteenkuuluvuutta jokaiseen kotiin. Jo perinteeksi muodostunut Joulun tähdet -konsertti on tänä vuonna aikaisempaa kattavampi  ja juhlistaa HelsinkiMission 140-vuotista taivalta. Konsertissa Suvi TeräsniskaAnna PuuJuha TapioKuumaa sekä Viivi ja musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen yhtyeineen. Konsertin juontaa Jaana Pelkonen.

Konsertti esitetään Nelosella 17., 19., 21., 22. ja 24.12. Konsertti järjestetään ja televisioidaan Helsingissä Aleksanterin teatterissa 21.11. klo 19.

Kutsumme kaikki mukaan joulukonserttiimme television välityksellä nauttimaan tähtiartistien ja HelsinkiMission omien tähtien musiikista ja kokemaan yhteisöllisyyttä kanssamme. 

Lahjoittamalla muistat ihmistä lähelläsi

Joulukampanjalla kerätään varoja järjestön yksinäisyyttä vähentävään työhön. Yksinäisyyttä kokevat Suomessa erityisesti nuoret, ikäihmiset ja lapsiperheet. Lahjoitusten tarve on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan. Sotauutisointi ja epävakaa talous- ja maailmantilanne ovat lisänneet huolta ja yksinäisyyden tunnetta ja ruuhkauttaneet palveluita. Keräys on suunnattu niin yksityishenkilöille kuin yrityksille.

Lahjoitusten avulla HelsinkiMissio tarjoaa eri kohderyhmille maksuttomasti tukea ja apua, kuten esimerkiksi:

  • Aamukorva-puhelinpalvelu senioreille joka aamu, myös jouluna, klo 6–8 numerossa 09 2312 0210.
  • Senioripysäkillä toimii ammattilaisten ohjaamia keskusteluryhmiä. Koulutetut vapaaehtoiset toimivat vanhusten tukena sekä arjen apuna, vapaaehtoiset tarjoavat myös keikka-apua esimerkiksi ulkoiluun ja lääkärissäkäyntiin.
  • Nuorten kriisipiste tarjoaa nuorille ammatillista keskusteluapua sekä koulutettujen vapaaehtoisten tukea. Lisäksi School to Belong -ohjelmassa vähennetään nuorten yksinäisyyttä yli sadassa oppilaitoksessa ympäri Suomen.
  • lapsiperheille keskustelu- ja kriisiapua, vapaaehtoisen perhekaverin tukea ja kohtaamisia myös Uudessa lastensairaalassa sekä Albertin olohuoneella.

HelsinkiMissio haluaa lisäksi muistuttaa kaikkia siitä, että pienillä arjen teoilla voimme yhdessä vähentää yksinäisyyttä.

– Nyt jos koskaan tarvitaan välittämistä ja myötätuntoa toinen toistamme kohtaan. Voisinko ehkä kutsua naapurin tai tuttavan joulukahville tai muistaa jotakuta puhelinsoitolla, Colliander ehdottaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintä- ja varainhankintajohtaja Hanna Koskenkangas, hanna.koskenkangas@helsinkimissio.fi, 040 589 0551
Varainhankintapäällikkö Niina Frösèn, niina.frosen@helsinkimissio.fi, 044 735 5138

Tietoja julkaisijasta

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Vuonna 2023 olemme toimineet 140 vuoden ajan.

Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.

Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.

helsinkimissio.fi

#yhdessäyksinäisyysvoitetaan

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio

500 000 kokemusta yksinäisyydestä – HelsinkiMissio kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi23.4.2024 06:30:00 EEST | Tiedote

Joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta, pitkäkestoisesta yksinäisyydestä. Se tarkoittaa, että Suomessa on yli 500 000 yksinäistä, joille yksinäisyyden kokemus tuo surua ja tuskaa päivittäin. Jatkuva yksinäisyys on vakava terveydellinen riski ja aina vakava inhimillinen kokemus. HelsinkiMissio kerää varoja 22. huhtikuuta käynnistyvällä kampanjalla yksinäisyyden vähentämiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye