Uuden Kela-korvausmallin tulee kannustaa säännölliseen suunterveyden hoitoon
Uuden Kela-korvausmallin tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kannustaa säännölliseen hoitoon, jolla voidaan turvata hoidon oikea-aikaisuus, edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Uuden korvausmallin suunnittelu on päätetty aloittaa osana hallitusohjelmaa. Suun terveydenhuollon palvelujen näkökulmasta uudistus on Hammaslääkäriliiton mielestä erittäin tarpeellinen.
– Ehdotamme suun terveydenhuollon osalta uuden Kela-korvausmallin pohjaksi potilaan kanssa yhteisymmärryksessä laadittua hoitosuunnitelmaa ja siihen sitoutumista. Korvausmallin tulee kannustaa säännölliseen hoitoon ja painopiste siirtää tutkimukseen, ennaltaehkäisyyn ja iensairauksien hoitoon. Suun terveydenhuollon palvelujen tulee mallissa tukea elämänhallintaa ja kannustaa itsensä hoitamiseen kokonaisvaltaisesti, sanoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa.
Suunnitteilla oleva uusi Kela-korvausmalli olisi hallitusohjelman mukaan määräaikainen ratkaisu, jonka tavoitteena on erityisesti purkaa hyvinvointialueiden hoitojonoja.
Lisäksi hallitus päätti syksyn budjettiriihessä korottaa valittujen terveydenhuollon toimenpiteiden Kela-korvauksia vuoden 2024 alussa. Esimerkiksi suun terveydenhuollon perustutkimuksesta potilaalle maksettava Kela-korvaus noin kaksinkertaistuu 15,50 eurosta 30 euroon. Ensi vuonna tehtävien korotusten on tarkoitus olla voimassa siihen asti, kun uusi korvausmalli saadaan käyttöön.
Oikea-aikainen hoito vähentää hoidon tarvetta
Suun terveydenhuollossa tarvitaan Hammaslääkäriliiton mukaan toimivia ratkaisuja, jossa oikein suunnatulla ja ajoitetulla hoidolla voidaan vähentää hoidon tarvetta ja näin helpottaa resurssien riittävyyttä jatkossa.
– Uuden Kela-korvausmallin tulisi kannustaa väestöä säännölliseen hoitoon ja mahdollistaa pitkät hoitosuhteet, joiden on todettu vähentävän hoidon tarvetta. Mallin mahdollinen määräaikaisuus tuo kuitenkin yksityisille palveluntuottajille haasteita, miten järjestää ja kehittää palveluja kysyntää vastaavasti. Määräaikaisuus on haaste myös hoidon jatkuvuudelle, toteaa Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri Anna Chainier.
Potilaan saaman Kela-korvauksen tulee jatkossa olla riittävä, jotta siirtymistä hyvinvointialueen jonoista yksityissektorin palveluihin tapahtuu. Chainier muistuttaa, että uuden korvausmallin tulisi ottaa huomioon myös rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain aiheuttama eriarvoisuus esimerkiksi proteettisessa hoidossa.
– Uuden mallin suunnittelutyössä tulisi olla Kelan ja hyvinvointialueiden lisäksi mukana myös yksityisen suun terveydenhuollon asiantuntemusta. Hammaslääkäriliitto osallistuu mielellään suunnittelutyöhön, koska edustamme koko ammattikuntaa, sanoo Chainier.
Suun terveydenhuollossa julkiset ja yksityiset palvelut muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
– Aikuisten suun terveydenhuollon palveluista noin puolet tuotetaan yksityisellä sektorilla. Julkisen puolen resursseja ei ole missään vaiheessa mitoitettu vastaamaan koko väestön lääketieteelisin perustein määriteltyyn hoidon tarpeeseen. Suun terveydenhuollossa yksityinen sektori ei vain täydennä julkisia palveluita, vaan on olennainen osa kokonaisuutta, Chainier korostaa.
Hyvä suunterveys perustuu säännöllisiin tutkimuksiin, suun sairauksien ennaltaehkäisyyn sekä riittävään omahoitoon. Suun terveydenhuollon palvelujen saatavuus ja hoitoonpääsy ovat tärkeitä sekä kansanterveyden ja -talouden että yksilön kokonaisterveyden ja elämänlaadun kannalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna ChainierAsiantuntijahammaslääkäriSuomen Hammaslääkäriliitto
Puh:050 374 3392anna.chainier@hammaslaakariliitto.fiHenna VirtomaaToiminnanjohtajaSuomen Hammaslääkäriliitto
Puh:09 6220 2535henna.virtomaa@hammaslaakariliitto.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suomalaisten suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua. https://www.hammaslaakariliitto.fi/fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Suun terveydenhuollossa uuden Kela-korvausmallin tulee kannustaa hoidon jatkuvuuteen17.9.2024 10:07:12 EEST | Tiedote
Uuden Kela-korvausmallin pohjaksi Hammaslääkäriliito ehdottaa mallia, joka kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä hoidon jatkuvuuteen. Tavoitteena on myös lisätä hoidon saatavuutta ja turvata entistä suuremmalle osalle väestöä mahdollisuus hakeutua yksityiseen suun terveydenhuoltoon.
Uuden Kela-korvausmallin tulee turvata potilaille vaikuttavat suun terveydenhuollon palvelut19.6.2024 12:40:36 EEST | Tiedote
Uutta Kela-korvausmallia tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kehittää niin, että se kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Mallin tulee parantaa hoidon saatavuutta ja helpottaa julkisen puolen hoitojonoja. Potilasturvallisuuden varmistamiseksi hammaslääkärin tulee jatkossakin päättää potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
Hammaslääkäriliitto muistuttaa suunterveydestä eurovaalitavoitteissa6.5.2024 14:13:27 EEST | Tiedote
Hampaiden reikiintyminen on saatava kuriin, epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia on rajoitettava ja on vähennettävä runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden kulutusta, painottaa Suomen Hammaslääkäriliitto eurovaalitavoitteissaan.
Avaa suu -kampanja kannustaa nuoria aikuisia huolehtimaan suunterveydestä18.3.2024 12:38:48 EET | Tiedote
Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.
Hammaslääkärin vastaanotto on kaikkien tarvitsema sote-palvelu24.1.2024 13:14:46 EET | Tiedote
Suomalainen suun terveydenhuolto on jokaisen tarvitsema peruspalvelu, jota noin kaksi miljoonaa suomalaista aikuista käyttää joka vuosi. Tulevien vuosien avainkysymys on, miten tarvittavat palvelut saadaan turvattua ihmisille läpi elämän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme