SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman verkkokaupan ja Hope ry:n yhteinen joululahjakeräys tekee paluun

Jaa

Prisma.fi:ssä lahjoitetut tuotteet toimitetaan Hope ry:n kautta vähävaraisille lapsiperheille asiakkaan valitsemalla paikkakunnalla. Suosittu kampanja on käynnissä 10.12. saakka.

Hope ry

Verkkokaupan joululahjakeräys on helppo tapa tehdä hyvää – vaikka omalta kotisohvalta käsin. Lahjoittaa voi lähes minkä tahansa Prisman verkkokaupan laajasta valikoimasta löytyvän tuotteen tai vaikka useampia, oman budjetin mukaan. Muita kuluja lahjoituksesta ei tule, sillä Prisma tarjoaa lahjojen toimituksen Hope ry:lle.

”Jos sopivan lahjan keksiminen tuntemattomalle lapselle tai nuorelle tuntuu haastavalta, kannattaa tutustua Prisma.fi:stä löytyvään, Hope ry:n koostamaan toivelistaan. Toiveiden joukosta löytyy esimerkiksi pehmoleluja, kirjoja, vaatteita, talvivarusteita, pussilakanasettejä sekä nuorten toivomia kosmetiikkatuotteita ja elektroniikkaa”, vinkkaa S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja Virpi Viinikainen.

Mukana kampanjassa on 17 paikkakuntaa eli Hopen toimipistettä, joiden joukosta asiakas voi valita, minne hänen lahjoituksensa kohdistuu. Paikkakunta valitaan verkkokaupassa toimitustapavalinnan yhteydessä. Hopen vapaaehtoiset toimittavat lahjat paikallisille apua tarvitseville lapsille ja nuorille.

Yhä useampi lapsiperhe tarvitsee apua

Prisman verkkokauppa ja Hope ry tekevät yhteistyötä jo kuudetta kertaa.

”Viime vuonna jouduimme pitämään taukoa verkkokaupan uudistuksen vuoksi, ja saimme monilta asiakkailtamme viestejä siitä, kuinka tätä keräystä viime jouluna kaivattiin. Olemmekin erittäin innoissamme, että voimme taas tarjota mahdollisuuden lahjoittaa jouluiloa helposti”, Viinikainen iloitsee.

Perheiden avun tarve on jälleen tänä vuonna kasvanut, ja yhä useampi perhe on pyytänyt apua Hope ry:ltä.

”Toiveenamme on muistaa mahdollisimman montaa vuoden aikana apuamme saanutta lasta sekä nuorta joululahjalla. Kannustamme ihmisiä liittymään auttamisen ketjuun ja mahdollistamaan tätä jouluiloa kanssamme. Tämä Prisman verkkokaupan kanssa toteutettava keräys on siihen hyvä tapa”, sanoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Kampanja-aika on tänä vuonna aiempaa pidempi, marraskuun alusta joulukuun 10. päivään saakka. Näin kaikki lahjat ehditään jakaa saajilleen hyvissä ajoin ennen jouluaattoa.

Tutustu keräykseen ja lahjoita Prisman verkkokaupassa 10.12. mennessä: https://www.prisma.fi/artikkelit/hope-ry-joululahjakerays

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Virpi Viinikainen
S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja
virpi.viinikainen@sok.fi, puh. 010 768 1080

SOK viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

Hope ry
Lataa

Linkit

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​

Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. ​

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote

29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.

Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote

Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye