Suomalaisveneet starttaavat Kapkaupungista etelämeren myrskyihin – käynti Asterian haudalla
Valtameripurjehduksen kuninkuusluokassa kilpailevat suomalaiset, Jussi Paavosepän Swan 651 Spirit of Helsinki ja Tapio Lehtisen Swan 55 Galiana WithSecure, starttaavat sunnuntaina Ocean Globe Race -kilpailun kylmälle ja tuuliselle kakkososuudelle Kapkaupungista. Molemmat venekunnat lähtevät maailmanympäripurjehduskilpailun toiseen etappiin 11 hengen miehistöllä.

Purjehtija Tapio Lehtisen täysin suomalaisessa ja kisan nuorimmassa kokoonpanossa on tapahtunut yksi muutos, kun vahtipäällikkö Juho Sattanen halusi henkilökohtaisista syistä siirtyä tiimin maavoimiin. Sattanen on siirtänyt vastuullaan olevat tehtävät muille tiimin jäsenille ja hänen paikkansa Galiana WithSecuren vahtipäällikkönä on ottanut Lassi Liimatainen. Jussi Paavosepän Spirit of Helsinki -miehistöön tulee kolme uutta jäsentä kahden astuessa maihin. Mika von Svetlick, Topi Simola ja Ata Kaukonen paikkaavat kokeneiden Pasi Palmun ja Ari Kokon jättämää aukkoa. Spirit of Helsingin englantilaisvahvistuksena jatkaa vuoden 2022 Golden Globe Race -kilpailussa veneensä menettänyt, mutta Clipper-kilpailussa jo kerran maapallon kiertänyt konkaripurjehtija Ian Herbert-Jones.
Spirit of Helsingin hieno avausosuus
Suomalaisveneet lähtevät Ocean Globe Race -purjehduskilpailun kakkososuudelle hyvistä asemista. Spirit of Helsinki selviytyi Kapkaupunkiin koko joukon ensimmäisenä ja majailee 14 veneen tasoituskilpailussa kakkostilalla. Galiana WithSecure oli hieman epäonnekkaampi reitinvalinnoissaan halki Atlantin ja pahamaineisen Doldrums-vyöhykkeen tyvenien, mutta nousi hyvän loppukirinsä ansiosta tasoituskilpailun kuudenneksi.
Erinomainen uutinen molemmille venekunnille oli kohtuullisen lyhyt korjattavien asioiden lista: ”Kun isoja ongelmia ei ole, pienten asioiden lista venyy loputtomaksi”, naurahtaa Jussi Paavoseppä Kapkaupungissa kaksi päivää ennen starttia. Lehtisen veneen taustajoukkoihin kuuluva Tiina Pakkanen kertoi ompelevansa kapteenin hyttiin verhoja, joten kovin dramaattisia ongelmia ei Galiana WithSecurestakaan löydy. Veneen varustetäydennyksiin kuuluu esimerkiksi Tapio Lehtisen Kapkaupunkiin tilaama Partiolaisten adventtikalenteri.
Olosuhteet kovenevat, lupaa toinen Lehtinen
Kilpailun ensimmäisen osuuden olosuhteet olivat enimmäkseen erittäin lempeät koko laivueelle. Kisaan starttasi kaikkiaan 14 purjevenettä, joista kaksi on vielä ensimmäisellä etapillaan muiden startatessa toiselle osuudelle. Kapkaupungin jälkeen sukelletaan syvälle etelään, missä lämpötila putoaa nopeasti lähemmäs nollaa ja syvien matalapaineiden jono vyöryy tyypillisesti purjehtijoiden menosuuntaan tasaisena nauhana. Toisin kuin 1970-80 -lukujen Whitbread Round the World Race -kilpailuissa, Ocean Globe Racen osallistujia ei päästetä liian lähelle Antarktiksen kiintojäätä. Reitille määritellään reittipisteitä, joiden etelän puolelle menemisestä jaetaan tuntuvia aikasakkoja.
”Ensimmäinen osuus jätti nuorelle miehistöllemme suolaisen maun, kun viimeisen tunnin ajan ”Cape Doctorina” tunnettu ja jopa 25m/s puhaltanut itä-kaakkoistuuli teki kaikkensa loppusuoran vaikeuttamiseksi. Kakkososuudella näitä myrskytuulia on luvassa lisää, mutta ne pitäisi vaan kaikki saada tulemaan perän puolelta. Näin matka Aucklandiin taittuisi vauhdikkaimmin”, kertoo Galiana WithSecuren maissa oleva tiimipäällikkö, itsekin Suomen kokeneimpiin valtameripurjehtijoihin kuuluva Eero Lehtinen. Kolme kertaa maapallon purjehtien kiertänyt Tapio Lehtisen veli Eero osallistui Ocean Globe Race:n esikuvaan, Whitbread -purjehduskilpailuun 1989-90.
Asterian haudalle
Purjehduslegenda Tapio Lehtinen oli Kapkaupungin vesillä viimeksi vuosi sitten marraskuussa. Hän purjehti tuolloin yksin Asteria-veneellään Golden Globe Racen pakolliseen mediapysähdykseen tasatahtia Etelä-Afrikan Kirsten Neuschäferin kanssa, joka sittemmin voitti koko kilpailun. Maissa ei käyty, vaan matkan oli suunniteltu jatkuvan Southern Oceanille ja pysähtymättä maailman ympäri.
18. marraskuuta 2022 Tapio Lehtisen tukijoukot ja omaiset saivat pysäyttäviä uutisia. Veneestä oli vastaanotettu mayday-viesti ja yhteys Lehtiseen oli poikki. Piinallisen odotuksen jälkeen selvisi, että yksinpurjehtija oli pelastuslautassa, ja Asteria-vene uponnut. Tragediaa ennakoinut tilanne kääntyi suotuisien olosuhteiden ja valtavan tuurin voimalla lähes elokuvamaiseksi onnelliseksi lopuksi. Neuschäfer löysi vuorokauden merellä ajelehtineen Lehtisen ja auttoi tämän veneeseensä odottamaan apuun tulleen rahtilaivan saapumista. Veneensä menettänyt Lehtinen selvisi kotimatkalle Indonesian kautta ja sai viettää joulua kertaalleen pahasti säikähtäneen perheensä kanssa.
Nyt Galiana WithSecure tulee purjehtimaan uppoamispaikan ohi hyvin lähellä tragedian vuosipäivää. Perinteitä kunnioittavana old school -purjehtijana tunnettu Lehtinen ei varmasti ohita rakkaan veneensä hautapaikkaa ilman tunteikasta huomionosoitusta.
”Ohitamme Asterian haudan. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon ihminen voi ikävöidä yhtä venettä. Onkin kohtalon ivaa, että osumme uppoamispaikalle onnettomuuden vuosipäivän aikoihin. Olen ylpeä, että mukanani on nyt upea tiimi mahtavia nuoria purjehtijoita, joiden kanssa paitsi jakaa nuo tunteet, myös ymmärtää valtameren usein pirullistakin luonnetta”, kertoo Tapio Lehtinen Kapkaupungista ja lisää:
”Eteläistä valtamerta kuvaillaankin perinteisesti sanonnalla same planet, another world.”
Jouluksi Uuteen-Seelantiin
Ensimmäisiä kisaveneitä odotetaan Uuden-Seelannin Aucklandiin aikaisintaan joulukuun puolivälissä. Mikäli veneet pääsevät nopeasti kiinni koviin läntisiin tuuliin, pitäisi matkanteon olla selvästi nopeampaa kuin avausosuudella. Valtaosan venekunnista pitäisi olla perillä jouluksi, joten pysähdyksestä tulisi näin kaikille Kapkaupungin stoppia pidempi. Kilpailun kolmas osuus starttaa Uudesta-Seelannista kohti Uruguayn Punta del Esteä tammikuun 14:ntenä. Kilpailun maaliin Southamptoniin ensimmäisiä veneitä odotellaan huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla.
Ocean Globe Race on noin kahdeksan kuukauden mittainen purjehdus maailman ympäri klassisilla purjeveneillä ilman tietokoneita, satelliittinavigointia, GPS:ää tai muitakaan modernia teknologiaa edustavia apuvälineitä tai materiaaleja. Southamptonista syyskuun 10. päivänä alkaneen kilpailun 27 000 merimailin pituinen reitti kulkee kolmen eteläisen mantereen suuren niemimaan ympäri ja jakautuu neljään etappiin. Välipysähdykset ovat Kapkaupunki, Auckland ja Punta del Este.
Tapio Lehtinen ja Jussi Paavoseppä ovat median haastateltavissa perjantaina 3. ja lauantaina 4. marraskuuta. Haastattelupyynnöt Kapkaupunkiin sähköpostitse pia.gronblom@gmail.com tai tekstiviestitse +358 40 505 4660.
Galiana WithSecuren viikottaisia radioyhteysraportteja on mahdollista seurata Tapio Lehtinen Sailing -FB-sivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Galiana WithSecure
Kippari Tapio Lehtinen, tapio.a.lehtinen@gmail.com
Tiimipäällikkö Pia Grönblom, pia.gronblom@gmail.com, +358 40 5054660 (vain SMS)
Spirit of Helsinki
Kippari Jussi Paavoseppä, jussi.paavoseppa@gmail.com
Taustajoukot
Eero Lehtinen, Team Manager, Galiana WithSecure, +358 40 168 2212, eero.j.lehtinen@gmail.com
Netta Paavoseppä, Team Manager, Spirit of Helsinki, +358 44 554 0350, netta.paavoseppa@gmail.com
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat




Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Parhaat ostokset ja tunnelmallisimmat joulutorit Virossa1.12.2023 10:28:42 EET | Tiedote
Mikä nostattaisi joulumieltä paremmin kuin kuljeskelu joulumarkkinoilla kauniiden koristeiden ja käsitöiden, glögin ja paahdettujen manteleiden tuoksun keskellä? Ei juuri mikään, jos on uskomista uutismedia CNN:n listausta, jolle tänään aukeava Tallinnan joulutori on jälleen nostettu yhdeksi maailman parhaimmista joulutoreista¹. Joulunalus on myös hyvä hetki ottaa varaslähtö vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartton tarjontaan: joulun alla sadat kansantanssijat valtaavat joulukaupungin ja kansallismuseo ERMissä järjestetään myös joulumessut.
KUTSU medialle: Freestyle rapin parhaat battlaavat Red Bull Sana Sanasta -mestaruudesta 2.12.30.11.2023 11:56:40 EET | Kutsu
15 luovinta ja teknisesti taitavinta MC:tä on valittu Suomen ensimmäiseen Red Bull Sana Sanasta freestyle rap -kilpailuun. Lauantaina 2. joulukuuta Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä live-tapahtumassa kisaavat räppärit valittiin yli sadan Gettomasan esittämään haasteeseen vastanneen joukosta. Mukana finaalissa on sekä rapin Suomen mestareita ja jo levyttäneitä artisteja että freestylingiä vain kaveriporukassa kokeilleita sanaseppiä.
Kutsu medialle: Savusaunasisaruus ja löylyt Helsingissä 4.12.28.11.2023 11:06:37 EET | Tiedote
Suomalaisia ja virolaisia yhdistää kielen ja lähinaapuruuden lisäksi kuuma rakkaus saunomiseen. Viron suurlähetystö Helsingissä, Visit Estonia ja Elävän kuvan keskus ELKE kutsuvat median edustajia maanantaina 4. joulukuuta kello 14.00 alkavaan elämykselliseen lehdistötilaisuuteen, jonka aikana nähdään ja koetaan virolaista saunakulttuuria niin elokuvan, kuin konkreettisen saunomisen muodossa. Median ennakkonäytöksenä ensin kansainvälisesti kuumaa suosiota nauttiva Viron Oscar-ehdokas, dokumenttielokuva Savusaunasisaruus, jonka jälkeen virolainen saunalegenda esittelee löylyn taikaa lauteilla.
Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungin teemana eloonjäämisen taiteet - tartu Tarttoon myös Helsingissä3.11.2023 09:08:42 EET | Tiedote
Baltian vanhin ja Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto aloittaa vuodenvaihteessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Kulttuurivuosi tuo Etelä-Viroon yli tuhat tapahtumaa ja se on Viron matkailuvuoden kohokohta. Tarton kulttuuripääkaupunkivuoden kantavana teemana ovat eloonjäämisen taiteet, eli tiedot, taidot ja arvot, jotka auttavat ihmiskuntaa elämään tulevaisuudessa hyvää elämää. Helsingissä Tartto2024 esittäytyy 16.11., jolloin Oodi-kirjastossa järjestetään kaikille avoin Tartto-tapahtuma.
Viro vetää suomalaisia – yöpymiset Tallinnassa ylittivät pandemiaa edeltävän tason12.10.2023 11:30:02 EEST | Tiedote
Laadukkaita ravintolaelämyksiä, helppo ja mukava liikkua sekä paljon nähtävyyksiä ja museoita. Näin suomalaiset vastasivat matkustajatutkimuksessa¹ kysymykseen, mikä Tallinnassa vetää puoleensa. Vaikka suomalaisten ulkomaanmatkailu ei ole vielä yleisesti kasvanut vanhoihin lukemiinsa, nousivat suomalaisten yöpymiset Tallinnassa tammi-elokuussa 2023 seitsemän prosenttia pandemiaa edeltävästä vuoden 2019 tasosta².
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme