STTK ry.

STTK: Satosen seminaari ei antanut uusia eväitä Suomen työmarkkinamalliin

Jaa

Työmarkkinaosapuolet osallistuivat tänään työministeri Arto Satosen järjestämään seminaariin Suomen työmarkkinamallista. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa esityksiä Ruotsin työmarkkinamallista ja palkanmuodostuksesta sekä keskusteltiin siitä, onko Suomella opittavaa Ruotsin mallista.

Antti Palola
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola Kuvaaja: Jukka Erätuli, Nousussa

STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mielestä eri maiden työmarkkinamalleja on haasteellista vertailla, mutta pohjoismaisille malleille yhteistä on ollut työmarkkinaosapuolten yhteistyö sekä rooli työpaikkojen ja toimeentulon turvaajina.
- Pohjoismaisissa malleissa yhteistyön edellytysten turvaamiseksi työmarkkinaosapuolet ja valtiovalta pyrkivät rakentamaan välilleen kestävää luottamusta. Sillä pyritään vakaaseen ja pitkäjänteiseen kehitykseen työmarkkinoilla. Nykyisessä hallitusohjelmassa tästä linjasta on irtauduttu, sillä hallitus on ohjelmassaan määritellyt sekä tavoitteet että keinot työ- ja sosiaaliturvaan liittyvän lainsäädännön tiukentamiseksi eikä anna neuvotteluille aitoa mahdollisuutta, Palola toteaa.

- Suunta on kohti poliittisten suhdanteiden mukaan muuttuvia työehtoja ja hyvin riitaisia neuvottelukierroksia.

Suomalainen työmarkkinamalli on ollut murroksessa jo pitkään, eikä mitään yhteisesti sovittua mallia useammankaan neuvottelukierroksen jäljiltä ole olemassa. Myöskään seminaari ei tuonut tilanteeseen mitään uutta.
- STTK:n kanta on, että työmarkkinamallista ei pidä säätää lailla, vaan pohjoismaiseen tapaan työmarkkinaosapuolten on ensi vaiheessa pyrittävä löytämään yhteinen näkemys järjestelmän perusrakenteesta. Yhteistä mallia voidaan tarvittaessa tukea lainsäädännöllä ja instituutioilla. Työmarkkinamallissa on jatkossakin säilyttävä edellytykset toimialakohtaisten ratkaisujen ja palkkatasa-arvon edistämiseen, Palola esittää.

Työehtosopimusneuvottelujen tukemiseksi tarvittaisiin yhteistyöelin, jonka tehtävä olisi muodostaa yhteinen näkemys talouden tilannekuvasta neuvottelujen pohjaksi.
- On esitetty, että tällainen yhteistyöelin voisi olla valtakunnansovittelijan toimistossa. Tätä STTK ei kannata. Yhteistyö talouden tilannekuvaan liittyen on syytä käynnistää viipymättä ilman kytkentää olemassa oleviin instituutioihin. Kun työmarkkinamalli jäsentyy, eri tahojen roolia sen tukemisessa voidaan arvioida kattavammin.

Työmarkkinamallin ytimessä on työtaisteluoikeutta koskeva sääntely.
- Hallitusohjelman työtaisteluoikeutta koskevia rajoituksia ei pidä tässä vaiheessa työmarkkinamallin murrosta säätää, vaan osapuolia on kannustettava parempaan yhteistyöhön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye