Onnettomuustietoinstituutti

”Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni enemmän robotteja” − Jaakko Nygård on tutkinut kuolonkolareita kymmenen vuoden ajan

Jaa

Liikenneonnettomuudet ovat inhimillisiä tragedioita, ja niiden vähentäminen on liikenneturvallisuustyön iso, yhteinen tavoite. Liikenneonnettomuuksien taustoja tutkinut Jaakko Nygård toivoo, että ajamisen automaatiosta löytyy ratkaisu onnettomuuksien vähentämiseen, sillä hänestä ihminen on suurin riski. Nygård toimii Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien puheenjohtajana.

Jaakko Nygård kuvaa kolhiintunutta autoa.
Jaakko Nygård Lähde: Onnettomuustietoinstituutti (OTI)

Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet onnettomuudet tutkitaan tarkoin, ja kerätyn tiedon avulla pyritään ehkäisemään vastaavanlaisen onnettomuuden toistuminen. Eri puolilla Suomea toimii 20 tutkijalautakuntaa, joissa on kaikkiaan noin 250 jäsentä. Tutkijalautakunnissa on asiantuntijoita poliisista sekä lääketieteen, ajoneuvotekniikan, tienpidon ja käyttäytymistieteen aloilta. Tutkintaa tehdään vapaaehtoistyönä, oman työn ohella. Lue lisää onnettomuuksien tutkinnasta täältä.

Jaakko Nygård on ollut tutkijalautakuntatoiminnassa mukana jo kymmenen vuoden ajan. Hän on tutkijalautakunnan poliisijäsen, ja toimii sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan tutkijalautakuntien puheenjohtajana.

Tutkintatoiminnassa Nygård on havainnut, että onnettomuuksien taustalta paljastuu usein asenneongelmia, joihin on vaikea esimerkiksi valistuksen avulla puuttua.

− Kyllä se niin on, että vika on useimmiten penkin ja ratin välissä. Toisin kuin ihmiset usein ajattelevat, kolarin syyt ovat enää harvoin tiejärjestelyissä, liikenneympäristössä, sääolosuhteissa tai ajoneuvossa. Liikennesuunnittelu on kehittynyt paljon, ja normaali kuljettaja kyllä hiljentää vauhtia vaikeissa sääoloissa. Sen sijaan joidenkin ihmisten asenteisiin on vaikea vaikuttaa. Jos kuljettajalla on riskinottohalua ja piittaamatonta suhtautumista liikenneturvallisuutta kohtaan, edes rangaistukset eivät hirveästi vaikuta. Joskus ajokielto voi olla riittävä pelote hetkeksi, mikäli kuljettaja on työelämässä mukana, Nygård summaa.

Nygård on kuitenkin iloinen siitä, että kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet ovat vähentyneet hänen kymmenen vuoden tutkintakokemuksensa aikana.

− Vielä kymmenen vuotta sitten kuolemat saattoivat nousta kolmeenkin sataan ja nyt on päästy alle kahteen sataan. Toivottavasti suuntaus olisi jatkossakin alaspäin, Nygård kertoo.

"Mitä uudempia ajoneuvoja onnettomuudessa on ollut, sitä suurempi on ollut todennäköisyys, että tilanteesta on voinut selvitä hengissä"

Nygård pitää ajamisen automaatiota ja ajoneuvokannan uudistumista merkittävimpinä keinoina vähentää onnettomuuksia ja niiden seurauksia jatkossa.

− Näen ajoneuvokannan uudistumisen erittäin tärkeänä. Olen huomannut onnettomuustutkinnassa, että mitä uudempia ajoneuvoja onnettomuudessa on ollut, sitä suurempi on ollut todennäköisyys, että tilanteesta on voinut selvitä hengissä. Uudemmassa autossa turvatyynyt toimivat, kunhan turvavyö on kiinni, ja autossa elintilaa jää riittävästi eikä mene niin pahasti ruttuun. Paremmat rakenteet edesauttavat hengissä pysymistä. Uudet ajoneuvot lieventävät onnettomuuksien seurauksia merkittävästi, Nygård painottaa.

Nygård toivoo, että uusia ajoneuvoja kehitettäisiin siihen suuntaan, että ne korjaisivat kuljettajan puutteita mahdollisimman paljon. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi kuljettajan tilaa lukevia sensoreita, jotka tarvittaessa esimerkiksi hidastaisivat ajoneuvon nopeutta, jos kuljettajan tila vaikuttaa heikolta ja toimintakyky näyttää heikentyneen. Myös alkolukko on tärkeä varuste.

− Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni enemmän robotteja eli automaattiautoja. Vaikka ne eivät ole sataprosenttisen varmoja, on niiden kyky toimia kuljettajana silti parempi kuin ihmisen, Nygård toteaa.

Nygård näkee automatiikan tärkeänä myös inhimillisten tunteiden haittapuolten vuoksi. Hän on ajanut aiemmin poliisimoottoripyörää, ja osaa siksi samaistua esimerkiksi motoristien vauhdin hurmaan.

− Ihminen nauttii adrenaliinista ja jännityksestä, robotti taas ei heittäydy tunteiden matkaan. Samalla, kun nautitaan ajosta, niin saatetaan unohtaa, että onko joku tulossa sivutieltä, onko tienpinta sellainen, että pito pysyy… Tällaiset asiat voivat unohtua. Äkkitilanne voi silloin yllättää, Nygård huomauttaa.

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa, mutta ei puutu lautakuntien riippumattomaan työskentelyyn. OTI huolehtii myös lautakuntien koulutuksesta, tutkinnan tulosten käytöstä ja tietopalvelusta.

OTI hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Onnettomuustutkinta valottaa kuolonkolarien taustoja − Ylinopeutta ajaneiden osuus turmakuljettajissa oli poikkeuksellisen korkea vuonna 202221.12.2023 07:51:00 EET | Tiedote

OTI-vuosiraportti 2022 kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on julkaistu. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) vuosiraportteihin kootaan tiedot valmistuneista onnettomuustutkinnoista, jotka sisältävät liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottamaa tarkempaa tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä ja niiden ehkäisemisestä. Vuonna 2022 tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 189 kuolonkolaria, joissa kuoli 205 henkilöä. Ylinopeutta ajaneiden turmakuljettajien osuus kasvoi viime vuonna aiempiin vuosiin nähden poikkeuksellisen korkeaksi.

Liikenneturmia tutkiva oululainen Sari Kukkamaa haluaa Suomeen kliinisiä liikennepsykologeja15.12.2023 12:45:53 EET | Uutinen

Uutinen | Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnissa käyttäytymistiedejäsenenä kymmenisen vuotta toiminut Sari Kukkamaa toivoo Suomeen Keski-Eurooppalaisen mallin mukaista liikennepsykologijärjestelmää. Mallissa ajokieltoon määrätty saa ajokorttinsa takaisin vasta lääketieteellis-psykologisen arvion perusteella, puoltavan lausunnon myötä.

Liikennevahingot vähenivät viime vuonna, vaikeasti vammautuneiden määrä ennätyksellisen alhainen29.11.2023 07:43:00 EET | Tiedote

Liikennevakuutuksesta korvattiin 89 959 vahinkoa vuonna 2022, mikä on noin 1 500 vahinkoa vähemmän kuin vuonna 2021. Liikennevahinkojen määrä laski kaikkiaan kaksi prosenttia. Erityisesti henkilövahingot vähenivät, ja vaikeasti vammautuneiden määrä oli ennätyksellisen alhainen. Tiedot ilmenevät Onnettomuustietoinstituutin julkaisemasta liikennevahinkotilastosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye