Apuväline 2023 -tapahtuma onnistuneesti päätökseen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 9.–11.11. järjestetty Apuväline 2023 -tapahtuma viritti keskustelua apuvälinepalveluiden järjestämisestä hyvinvointialueilla. Tapahtuman yhteydessä järjestetyssä Päättäjäfoorumissa puhuttiin erityisesti apuvälineiden luovutusperusteista ja vastuunjaosta alueilla.
Kolmen päivän aikana tapahtumassa vieraili alustavan arvion mukaan noin 8000 kävijää. Expomark Oy:n toimitusjohtaja Tomi Niemi on tyytyväinen, että ihmiset edelleen innostuvat kasvokkain kohtaamisista.
– Apuvälinetapahtuma keräsi yhteen koko toimialan päättäjistä tuotantoon ja käyttäjistä asiantuntijoihin. Aidoissa kohtaamisissa on voimaa, sillä niissä verkostoidutaan ja kehitetään toimintaa, hän toteaa.
Myös ensimmäistä kertaa järjestetyn Päättäjäfoorumin fasilitaattorina toiminut apuvälinealan asiantuntija, myyntipäällikkö Pia Yli-Kankahila Berner Medicalista on iloinen.
– Päättäjäfoorumi kokosi yhteen niin julkisen sektorin, ministeriön, kolmannen sektorin kuin loppukäyttäjienkin edustajat. Foorumille myös toivottiin jatkoa, sillä rakentavaa keskustelua tarvitaan, ja hyvä kehitys on mahdollista vain kaikkien osapuolten yhteistyöllä, totesi Yli-Kankahila.
Uudet teknologiat kiinnostavat
Apuvälinetapahtuman tämän vuoden teemat vaikuttavuus, arjen ratkaisut ja uudet teknologiat kiinnostivat kävijöitä ja houkuttelivat tutustumaan tarjontaan. Kuntoutusteknologian laitteet tarjoavat uusia mahdollisuuksia sekä kuntoutujille että terapeuteille, ja varsinkin tapahtumassa vierailleet ammattilaiset hakivat uusia ideoita teknologian hyödyntämiseen.
– Kuntoutusteknologisia ratkaisuja on jo monissa sairaaloissa, senioritaloissa ja kuntoutuslaitoksissa, ja niitä toivotaan lisää. Esimerkiksi kävelyrobotti auttaa kävelyn harjoittelussa, ja jaksaa toistaa harjoitusta väsymättä, sanoo Fysioline Oy:n markkinointipäällikkö Katri Välimäki.
Palkintoja ja tunnustuksia
85-vuotisjuhlavuottaan viettävä Invalidiliitto jakoi tapahtumassa ensimmäisen Esteettömyyden edistäjä -palkinnon. Palkinnon sai Arctic Lakeland Kainuu -verkkosivuston esteettömyysosio, jonka ovat toteuttaneet Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Suomen Paralympiakomitea. 3000 euron suuruisen palkintosumman lahjoitti Suomen Messusäätiö, ja se ohjataan Kainuun esteettömän matkailun edistämiseen.
Vuoden 2023 kuntoutusyrittäjäksi valittiin toiminta- ja ratsastusterapeutti Johanna Pohjola. Hänen yrityksensä, Toiminta- ja ratsastusterapia J. Pohjola Oy, tuottaa Varsinais-Suomen alueella toiminta- ja ratsastusterapiaa kaiken ikäisille. Vuoden Kuntoutusyrittäjä -kunniamaininta jaetaan vuosittain Kuntoutusyrittäjien jäsenyrittäjälle.
Apuvälinetapahtuman järjestävät Expomark Oy ja Invalidiliitto yhteistyössä Näkövammaisten liiton, Sailab – MedTech Finland ry:n ja Suomen Paralympiakomitean kanssa.
Seuraavan kerran tapahtuma pidetään 6.–8.11.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Silloin mukana on myös Paralympiakomitean toteuttama Liikuntamaa-tapahtumaa, jonka tavoitteena on tarjota toimintakyvyiltään erilaisille ihmisille mahdollisuuksia löytää liikunnan ilo ja sopiva tapa harrastaa.
apuvaline.expomark.fi | #apuvälinemessut #apuväline2023
Kuvia tapahtumasta vapaasti median käyttöön >>>
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi NiemitoimitusjohtajaExpomark Oy
Puh:+358 40 765 6248tomi.niemi@expomark.fiTaina Hiekkataipalemarkkinointipäällikkö, tuottajaExpomark Oy
Puh:+358 40 550 5950taina.hiekkataipale@expomark.fiKuvat
Linkit
Expomark Oy - messutapahtumien näkemyksellinen toteuttaja
Expomark järjestää eri alojen ammattitapahtumia tuoden yhteen alan osaajat, tiedon ja ratkaisut. Aidoissa kohtaamisissa osaajat verkostoituvat, inspiroituvat, tekevät bisnestä ja kehittävät alaa. Tulevaisuutta voi rakentaa vain yhdessä. Expomark kuuluu Suomen Messut -konserniin. 7 hengen tiimin kotipaikka on Jyväskylässä. expomark.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Liikunnallinen kuntoutus tuo voimaa arkeen6.5.2024 11:04:45 EEST | Tiedote
Terveyden ja toimintakyvyn ylläpito on tärkeää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Lisäksi kuntoutukselle on luotava järkevät taloudelliset resurssit. Fysioterapia & Kuntoutus -tapahtuma 2.–3.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa käsittelee kuntoutuksen merkitystä monelta kannalta ja tuo yhteen alan osaajat, tiedon ja ratkaisut.
Vanhustyön huipputapahtumassa yhdistyvät tieto ja käytännön ratkaisut6.5.2024 09:53:28 EEST | Tiedote
Hyvä Ikä -tapahtuma on innostava foorumi päättäjille, vanhustyössä toimiville ammattilaisille ja ikääntyville. Tapahtuman teemoja ovat mm. asumisen, hyvinvoinnin ja teknologian ajankohtaiset kysymykset. Alan ammattilaisille suunnatussa Kuntouttava hoiva -seminaarissa vanhustyötä käsitellään geriatrisesta, oikeudellisesta ja sosiaalipoliittisesta näkökulmasta. Helsingin Messukeskuksessa 2.–3.10. pidettävä tapahtumakokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden tehokkaaseen koulutuspäivään, jossa ajankohtaiset aiheet ovat esillä sekä seminaarissa että näyttelyalueen ohjelmalavalla.
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla25.3.2024 10:35:00 EET | Tiedote
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen Oulun Ouluhallissa 22.–23.5.2024. Näytteilleasettajapaikat on loppuunmyyty, ja tapahtuman ohjelmalava täyttyy mielenkiintoisista ja taatusti ajankohtaisista puheenvuoroista.
Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle16.11.2023 13:01:00 EET | Tiedote
Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.
KUTSU: Apuväline 2023 -tapahtuma 9.– 11.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa26.10.2023 09:39:50 EEST | Tiedote
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 9.–11.11.2023 pidettävä Apuvälinetapahtuma muistuttaa, että esteettömät ja saavutettavat ratkaisut kuuluvat kaikille. Tapahtuman teemoina ovat mm. vaikuttavuus, arjen ratkaisut sekä uudet teknologiat. Tietoa ja uutuuksia on tarjolla ammattilaisille ja päättäjille sekä kaikenikäisille apuvälineiden käyttäjille. Tervetuloa!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme