Commu

1000 hyvää tekoa yhdessä päivässä - Helsingissä rikotaan auttamisen ennätyksiä

Jaa

Suomen suurin auttamisen tapahtuma, 1000tekoa, järjestetään toistamiseen Helsingissä lauantaina 25.11.2023 Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtumassa jaetaan 1000 kassillista ruokaa ja tarjoillaan 500 maksutonta lounasta apua tarvitseville.

1000tekoa on Suomen suurin auttamisen tapahtuma. Kuvassa vasemmalta Jenni Kaskimeri (Commu), Mari Nilivaara (Kaapelitehdas), Tessa Robertsson (Vastuullinen lahjoittaminen ry) ja Karoliina Kauhanen (Commu).
1000tekoa on Suomen suurin auttamisen tapahtuma. Kuvassa vasemmalta Jenni Kaskimeri (Commu), Mari Nilivaara (Kaapelitehdas), Tessa Robertsson (Vastuullinen lahjoittaminen ry) ja Karoliina Kauhanen (Commu).

Idea tapahtuman järjestämiseen lähti kolmelta nuorelta naiselta, jotka olivat töidensä puolesta nähneet avun tarpeen kasvavan. Yksi heistä on Karoliina Kauhanen, joka on Suomen suurimman auttamisen sovellus Commun perustaja. Avun tarve nousi Kauhasen mukaan Commun käyttäjiltä.

“Ruoka-avun tarve on kasvanut Commussa jo vuoden verran. Samaan aikaan käyttäjiemme halu tehdä hyviä tekoja ihmiseltä-ihmiselle on kasvanut merkittävästi”, Kauhanen kertoo. “Mietimme, miten voisimme tehdä mahdollisimman konkreettisen hyvän teon ja osallistaa myös verkostojamme. Siitä syntyi #1000tekoa.”

1000tekoa -tapahtumassa jaetaan 1000 ihmiselle maksuton ruokakassi ja tarjoillaan 500 hengelle maksuton lounas. 1000 ruokakassin sisältö on saatu lahjoituksina. Esimerkiksi Arla lahjoittaa mukaan juustoa ja pirtelöitä, Benecol kasvisrasvalevitettä, Jalotofu tofu -tuotteita, Munax proteiinivälipalaa, Oatly kaurajuomia ja -kermoja ja Leipomo Rosten leipää. Tapahtuman kumppanit mahdollistavat kasseihin jokapäiväisiä tuotteita kuten vihanneksia, hedelmiä sekä kuivaruokaa ja säilykkeitä. Huippukokki Teemu Laurell tulee kokkaamaan maksuttomat lounaat. 

Tapahtuman verkkosivuilla oli mahdollista varata ennakkoon ruokakassi. Kauhasen mukaan ennakkoon varattavat ruokakassit varattiin loppuun ennätyksellisen nopeasti.

"Yli 800 kassia varattiin loppuun alle viikossa. Se kertoo avun tarpeesta ja kuinka tärkeää on laittaa hyvä kiertämään", Kauhanen kertoo. "Jaamme varauksen tehneille ruokaa kello 10-12 ja loput ruoat saapumisjärjestyksessä kävijöille kello 12 alkaen."

1000tekoa -tapahtuman tuottavat tänä vuonna Commu, Kaapelitehdas ja Vastuullinen lahjoittaminen ry yhdessä yli 30 yritys- ja yhdistyskumppanin kanssa. Mukana ovat pääyhteistyökumppaneina Hannes Snellman ja Atea, sekä tukijoukkouna Eduix Oy, Betesda -säätiö, Suomen Klubitalot, Brave Teddy, Haloo Helsinki!, Raisio Elovena ja Härkis -tuotteilla, Roudaamo, Rosten, DS Smith, Splayone, Oatly, Munax Oy, Jalofoods, CafeBreak, Kåska Drink, Arla, Vaasan, Korttiriihi, Content Corner, Jubilee, Perho Liiketalousopisto, Lejos, Urtekram, Sininauhasäätiö, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Road to Remedy, Katri Johansson, Paja-Apina Oy, Helsingin seurakuntayhtymä sekä Lähitapiola.

Yritykset vastaavat kasvavaan avun tarpeeseen tekemällä hyviä tekoja

1000tekoa -tapahtuman pääyhteistyökumppanit tuovat tiimit paikan päälle tapahtumaan auttamaan järjestelyissä ja ruoan jaossa. Pääyhteistyökumppaneina ovat tänä vuonna IT -palveluyritys Atea ja asianajotoimisto Hannes Snellman.

“Yhteistyö Commun kanssa lähti käyntiin jo vuonna 2022, kun saimme olla palkitsemassa Commua Vuoden vastuullisimmasta digiteosta. Heidän tiiminsä vilpitön halu tehdä hyvää vakuutti. #1000tekoa -tapahtuma on oivallinen ja konkreettinen tapa auttaa. Olemme iloisia siitä, että voimme olla mukana”, kertoo Heini Pekkala, joka toimii sisältöpäällikkönä Atealla. 

“Atea on valittu maailman vastuullisimmaksi IT-palveluyritykseksi. Olemme ylpeitä siitä, että meillä on mahdollisuus, mutta myös velvollisuus toimia esimerkkinä ja edistää kestävää kehitystä ja vastuullista toimintaa niin sosiaalisissa, eettisissä kuin ympäristövastuun kysymyksissä.”

Konkretian tärkeyttä vastuullisuustoiminnassa korostaa myös toinen pääyhteistyökumppaneista, asianajotoimisto Hannes Snellman. 

“Yhteiskuntavastuulla on Hannes Snellmanilla pitkät perinteet. Osallistumalla kumppanina #1000tekoa -tapahtumaan voimme olla yhdessä Commun kanssa konkreettisesti vastaamassa yhteiskunnallisiin haasteisiin kuten eriarvoisuuteen, ja toisaalta myös auttaa edistämään ihmisoikeuksia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä yhteiskunnassamme”, kertoo Johan Aalto, joka toimii Hannes Snellmanin osakkaana ja vastaa yhteiskuntavastuutyöstä.

“Yhteistyö Commun kanssa tarjoaa myös henkilökunnallemme arvokkaan mahdollisuuden tehdä konkreettista auttamistyötä vapaaehtoisina tapahtuman toteuttamisen parissa,” Aalto kiteyttää.

#1000tekoa -tapahtuma pähkinänkuoressa

  • 1000tekoa -tapahtuma järjestetään lauantaina 25.11.2023 Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtuma on avoin ja maksuton.

  • Tapahtumassa jaetaan 1000 kassillista ruokaa sekä tarjoillaan 500 maksutonta lounasta. Paikalla on myös yhdistyksiä, kuten Suomen Klubitalot, Helsingin Seurakuntayhtymä, Betesda -säätiö sekä Sininauhaliitto esittelemässä toimintaansa.

  • 800 ruokakassia on varattu ennakkoon verkkosivuilla https://1000tekoa.commuapp.fi/Ennakkoon varatun kassin voi noutaa lauantaina 25.11. klo 10-12 välillä Helsingin Kaapelitehtaan Valssaamo -tilasta.

  • Noutamatta jätetyt kassit sekä 200 ylimääräistä kassia jaetaan tulojärjestyksessä kello 12 alkaen. Mahdollinen ylijäämä jaetaan asunnottomille Sininauhasäätiön kautta.

  • Maksuton lounas järjestetään Kaapelitehtaan Konttori -tapahtumatilassa klo 11-14.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

1000tekoa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Vuonna 2023 ruoat pakataan ympäristöystävällisiin DS Smithin pahvikasseihin.
1000tekoa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Vuonna 2023 ruoat pakataan ympäristöystävällisiin DS Smithin pahvikasseihin.
Lataa

Linkit

Commu on auttamisen tori

Commu on Suomen suurin auttamisen alusta, joka yhdistää auttajan ja avun tarvitsijan. Commussa yksityishenkilöt voivat auttaa ja pyytää apua naapurustoissaan ja luoda sosiaalisia turvaverkostoja helposti ja turvallisesti. Yhdistyksille Commu on työkalu vapaaehtoisten löytämiseen ja toiminnan organisointiin. Yrityksille Commu tarjoaahelpon tavan saavuttaa sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteet ja vahvistaa tiimejä, vapaaehtoistoiminnan kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Commu

Iisalmi edistää yhteisöllisyyttä Commu-sovelluksella - Naapuriapu nyt vain napin painalluksen päässä10.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Iisalmen kaupunki on aloittanut yhteistyön kotimaisen Commu-sovelluksen kanssa edistääkseen yhteisöllisyyttä ja tehdäkseen avun pyytämisestä ja tarjoamisesta helpompaa kaikille kaupunkilaisille. Sovellus mahdollistaa naapuriavun digitaalisesti, muutamalla napin painalluksella. Sen kautta voi esimerkiksi kysyä kimppakyytiä, tarjota apua arjen askareisiin tai ilmoittaa paikallisista talkoista.

Eurooppalaista Naapuripäivää vietetään 28.5. – Yhteisöllisyys on nyt tärkeämpää kuin koskaan27.5.2025 10:30:00 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 28.5. vietetään Eurooppalaista Naapuripäivää. Päivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tutustumaan naapureihinsa, tarjoamaan apua ja vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta omassa lähiympäristössä. Suomessa yhteisöllisyyttä jo yli 30 kaupungin ja kunnan kanssa vahvistaa kotimainen Commu -sovellus. Sovelluksessa on mukana jo yli 100,000 käyttäjää pyytämässä ja antamassa naapuriapua ja tekemässä pieniä arjen hyviä tekoja.

Yhteisöllisyys loi toivoa - Commu ja kumppanit jakoivat ruokaa kymmenien tuhansien eurojen arvosta13.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote

Tampere-talolla järjestetty #1000tekoa-tapahtuma kokosi toukokuun toisena lauantaina yhteen tuhansia avuntarvitsijoita ja vapaaehtoisia. Tapahtuman järjestänyt auttamisen sovellus Commu kumppaneineen jakoi päivän aikana 1000 ruokakassia ja tarjosi 500 maksutonta lounasta. Lisäksi osallistujat saivat käytännön neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin sekä osallistuivat yhteisölliseen tekemiseen. Tapahtuma oli äärimmäisen kysytty ja varattiin loppuun alle 24 tunnissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye