Turun Ratapihan Kehitys Oy

Ratapihan areenan lippuoperaattori varmistui – sopimuskumppaniksi kansainvälinen Ticketmaster

Jaa

Turun Ratapihalle suunnitellun areenan operaattori Turku Live ja Ticketmaster Suomi ovat solmineet yhteistyösopimuksen lipunmyynnistä. Sopimus merkittävän lippuyhtiön kanssa vahvistaa tavoitteita kehittää Turusta monipuolinen ja kansainvälinen tapahtumakaupunki.

Ratapihan kaupunginosan kaavailtu areena valmistuu arviolta vuonna 2027, mutta Turku Liven liiketoimintajohtaja Heidi Aho näkee ajan olevan juuri oikea lippusopimuksen varmistamiseen.

– Ticketmaster on merkittävä kansainvälinen lippuyhtiö, jonka saaminen mukaan on kiistatta yksi tärkeimpiä askeleita areenan tulevalle menestykselle. Luotettavan lippuyhtiön kanssa varmistamme areenan elinvoiman ja saamme siitä kaiken potentiaalin irti, Aho korostaa.

– Neuvottelut kansainvälisistä urheilutapahtumista ja artistivierailuista aloitetaan usein jo vuosia etukäteen, joten nyt solmittu sopimus vahvistaa jo nyt Turun asemaa tapahtumakaupunkina.

Ratapihan monitoimiareenalle mahtuu jääkiekko-otteluissa 9 000 katsojaa ja konserteissa 10 000 katsojaa. Areenalle halutaan HC TPS:n kotipelien lisäksi erilaisia urheilutapahtumia sekä kotimaisia ja ulkomaisia artisteja. Monitoimiareena soveltuu myös perhetapahtumien, konferenssien ja messujen järjestämiseen.

Uuden areenan sijainti tuo uusia mahdollisuuksia Turun tapahtumakentälle myös Ticketmasterin näkökulmasta.

– Ratapihan uusi monitoimiareena ja yhteistyö Turku Liven kanssa avaa paljon uutta potentiaalia alueen tapahtumatoimintaan. Ratapihan areenan tuleva sijainti aivan Logomon vieressä luo Turkuun koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen kokonaisuuden, jonka avulla Turkuun voidaan houkutella kansainvälisiä artisteja. Lisäksi keskeinen sijainti lähellä Turun keskustaa ja hyvien liikenneyhteyksien luona on myyntivaltti, jolla Turkuun saadaan myös uudentyyppisiä tilaisuuksia ja urheilutapahtumia, kertoo Senior Director Petri Lehtoranta Ticketmasterilta.

– Olemme panostaneet hyvin paljon resursseja kuluttajakokemuksen parantamiseen ja saaneet siitä myös kansainvälistä tunnustusta. Elämysten kokeminen alkaa jo lipun ostamisesta, joten sen tulee olla helppoa ja sujuvaa. Haluamme taata innovatiivisilla tuotteillamme ja ratkaisuillamme huippuluokan kokemuksen myös Ratapihan areenalle saapuville faneille ja tapahtumajärjestäjille.

Turun Ratapihan uusi kaupunginosa ja monitoimiareena rakentuvat aivan keskustan tuntumaan päärautatieaseman ja Logomon väliselle konepajan alueelle. Alueelle suunnitellaan monipuolista elämys- ja tapahtumakeskittymää, palveluita ja asumista. Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa Turun Ratapihan Kehitys Oy Turun kaupungin kanssa.

– Turun Ratapiha on kokonainen kaupunginosa eikä pelkkä areenaprojekti, mutta areenan toteutuminen on hankkeen kannalta todella merkittävä palanen. Yhteistyö nimekkään ja luotetun lippuoperaattorin kanssa luo vahvan pohjan tapahtuma-alan liiketoiminnalle Turussa. Tapahtumakävijät tuovat Turkuun eloa ja euroja, joista hyötyvät Ratapihan toimijoiden lisäksi monet muutkin paikalliset yritykset, Heidi Aho korostaa.

 

Lisätietoja:

Heidi Aho, Turku Liven liiketoimintajohtaja 
puh. 041 538 3169, heidi.aho@tps.fi 

Kuva: Turun Ratapihan Kehitys Oy / PES-Arkkitehdit Oy

Turun Ratapihan sopimukset ja aikataulut

  • Kehitysvaiheen esisopimus monitoimiareenan ja siihen liittyvän hotellin, toimiston ja pysäköintilaitoksen kehittämisestä ja rakentamisesta SRV:n kanssa
  • Lippuoperaattorisopimus Ticketmasterin kanssa
  • Turun kaupungin päätökset
    • 42 miljoonan euron osuus areenarahoituksesta
    • 8 miljoonan euron juniorilaina
    • Turun kaupunki on ostanut VR-Yhtymä Oyj:ltä hankkeen tarvitseman ratapihan maa-alueen, jonka kaupunki myy myöhemmin Turun Ratapihan Kehitys Oy:lle
  • Ratapihan monitoimiareena
    • Areenaoperaattori HC TPS Turku Oy:n tytäryhtiö Turku Live, joka on Gatoraden Centerin nykyinen operaattori ja ravintolayhtiö
    • Rakennustyöt alkavat arviolta vuoden 2025 aikana, areena valmistuu arviolta vuonna 2027
    • Tavoitteena on saada tilat noin 9 000–10 000 katsojalle
    • Monitoimiareenasta suunnitellaan HC TPS:n kotiareenaa

Avainsanat

Kuvat

Turun Ratapihan Kehitys Oy

Turun Ratapiha on uusi kaupunginosa, jota suunnitellaan VR:n konepajan alueelle. Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa Turun Ratapihan Kehitys Oy yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Uuteen kaupunginosaan on tulossa asuinrakennusten ja toimitilojen lisäksi kansainvälinen elämys- ja tapahtumakeskittymä. www.turkuratapiha.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Ratapihan Kehitys Oy

Turun Ratapihan hotellikumppaniksi Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva hotellioperaattori Strawberry4.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Pohjoismaiden suurimpiin hotellioperaattoreihin kuuluva Strawberry toteuttaa Ratapihan areenan yhteyteen hotellipalvelukonseptin, joka tukee kaupunginosan kehittymistä ja alueen palvelutarjontaa. Turun Ratapihan hotelli on Strawberryn ensimmäinen hotelli Turussa. Turun Ratapihan Kehitys Oy ja Strawberry A/S ovat solmineet 20 vuoden vuokrasopimuksen Turun Ratapihan uuteen kaupunginosaan rakentuvan hotellin operoinnista. Areenan yhteyteen sijoittuva hotelli on tarkoitus avata samaan aikaan Ratapihan areenan kanssa. Tämän hetken arvion mukaan alueen rakennustyöt alkavat vuonna 2025, joten hotelli ja areena juhlivat avajaisiaan loppuvuodesta 2028. – Olemme erittäin tyytyväisiä Strawberryn kanssa allekirjoitettuun vuokrasopimukseen ja etenkin heidän innovatiiviseen ajatteluunsa Ratapihalle sijoittuvan hotellin konseptista. Hotelli tuottaa Ratapihalle kansainvälisen palvelukonseptin, joka osaltaan mahdollistaa keskustan laajenemisen ja kaupunginosan syntymisen. Hotelli palvelee toki myös Log

Turun Ratapihan Kehitys ja SRV esisopimukseen monitoimiareenan rakentamisesta3.11.2023 09:21:59 EET | Uutinen

Turun Ratapihan Kehitys Oy ja SRV ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen esisopimuksen, joka kattaa Turun Ratapihan uuteen kaupunginosaan suunnitellun monitoimiareenan ja siihen liittyvien hotellin, toimiston ja pysäköintilaitoksen kehittämisen ja rakentamisen. – Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme esisopimuksen ansiosta käynnistämään Ratapihan areenan ja sen myötä koko alueen toteuttamisen ensimmäisen vaiheen. Esisopimus on koko hankkeen kannalta merkittävä kokonaisuus. Hienoa, että pääsemme hyödyntämään SRV:n tuoretta kokemusta areenarakentamisesta, kertoo Turun Ratapihan Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kilpimaa. Turun Ratapihan uusi kaupunginosa rakentuu aivan keskustan tuntumaan päärautatieaseman ja Logomon väliselle konepajan alueelle. Alueelle suunnitellaan monipuolista elämys- ja tapahtumakeskittymää sekä palveluita ja asumista. Kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa Turun Ratapihan Kehitys Oy yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. – Nyt solmittu esisopimus on mer

”Ratapihan areena tulee kääntämään tapahtumien virran Turkuun päin” – kaupungin päätökset vahvistavat hanketta6.10.2023 11:31:30 EEST | Tiedote

Turun Ratapiha -suunnitelma on edennyt myötätuulessa, kun Turun kaupungin tekemät hanketta tukevat päätökset ja rakentamisen kustannuksien muutokset vahvistavat tapahtuma- ja elämyskeskuksen toteutumista. Kehitysyhtiö on viimeistelemässä merkittäviä sopimuksia muun muassa rakentamisesta ja hotellitoiminnasta. Lisäksi yhteistyö hankkeen ja paikallisten toimijoiden kanssa vahvistuu Rausanne Oy:n Arto Puolimatkan liittyessä hankeyhtiön hallitukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye