
Bocap sijoittaa monetisoinnin teknologiajohtaja Qvikin kansainvälistämiseen
Bocap on tehnyt merkittävän kasvusijoituksen Qvik Oy:öön, joka on paitsi digitaalisten kuluttajapalveluiden kärkitoimija myös erityisesti maksamiseen ja kaupallistamiseen liittyvien ratkaisujen toteuttaja. Sijoituksen myötä yhtiö aikoo laajentua laajemmalle Pohjois-Eurooppaan ja kehittyä johtavaksi kaupallistamisen ja maksamisen teknologiayhtiöksi.
Qvik toimii tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa työllistäen yli 120 digitaalisten palveluiden ammattilaista. Yhtiön asiakaskuntaan lukeutuu mm. Electroluxin, Suunnon, Sanoman ja Terveystalon kaltaisia johtavia kuluttajabrändejä. Kuluvan tilikauden liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa, ja rahoituskierroksen myötä yhtiön kasvua on tarkoitus vauhdittaa merkittävästi.
Kuluttajakysynnän ja maksutapahtumien keskittyminen digitaalisiin kanaviin on nostanut digitaalisten palveluiden vaatimustasoa entisestään. Alalla on tarve kehittyä, ja tätä kehitystä Qvik ajaa tekemällä aktiivisesti yhteistyötä maailman johtavien teknologiatoimittajien ja maksupalveluntarjoajien kanssa.
”Qvik on löytänyt ajan hermolla olevan fokuksen kuluttajapalveluiden kaupallistamisesta ja maksamisesta, joiden kysynnän kasvua ajaa yhtiöiden halu tarjota kuluttajille entistä laadukkaampia digitaalisia palveluita. Tunnistimme Qvikin tiimistä kokemusta ja syväosaamista, jota alati kehittyvien teknologioiden aallonharjalla pysyminen vaatii. Vahvaan teknologiaosaamiseen yhdistetty kaupallinen näkemys kuluttajapalveluiden tulevaisuudesta on menestyksen edellytys. Yrittäjävetoinen ja henkilöstön vahvasti omistama Qvik on Bocapin sijoituksen myötä valmis ottamaan johtavan aseman maksamisen palveluiden kärkitoimijana Pohjois-Euroopassa!”, toteaa Bocapin partneri ja sijoitusjohtaja Vilma Torstila.
Qvikillä oli toimitusjohtaja Lari Tuomisen mukaan monta syytä lyöttäytyä yhteen juuri Bocapin kanssa: ”Olemme keskustelleet Bocapin kanssa pitkään ja huomanneet, että heidän tiiminsä on aikaansaava ja kokenut. Bocapilla on hyvä ymmärrys teknologiasektorista sekä kansainvälisen kasvun rakentamisesta, ja ajatuksemme Qvikin kehityssuunnista ovat yhtenäiset.”
Kansainvälistymisen kiihdyttäminen on Tuomisen mukaan Qvikille mielenkiintoinen kasvuvaihe. ”Liiketoimintamallin ja yrityskulttuurin monistaminen uusille markkinoille vaatii paljon panostusta ja resursseja, joita yhteistyö Bocapin kanssa tuo mukanaan.”
Osapuolet ovat sopineet, ettei järjestelyn muita yksityiskohtia julkisteta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vilma Torstila, sijoitusjohtaja & partneri, Bocap Private Equity Oy,
puh. 040 547 4010, vilma@bocap.fi
Lari Tuominen, toimitusjohtaja ja perustajaosakas, Qvik Oy,
puh. 050 322 2669, lari.tuominen@qvik.fi
Linkit
Taustaa Bocapin pääomasijoitustoiminnasta
Bocap on Suomen johtava ja vanhin kasvuyhtiöihin keskittyvä pääomasijoitusrahasto, joka lanseerasi ensimmäisenä myös vähemmistösijoituskonseptin vuonna 2012. Bocapin kasvurahasto sijoittaa oman pääoman ehtoisesti yrittäjävetoisiin, 4–100 M€ vaihtaviin, kannattaviin ja kunnianhimoisiin suomalaisiin pk-yrityksiin. Suurin osa Bocapin salkkuyhtiöistä on teknologialähtöisiä ja salkkuyhtiöiden kumulatiivinen yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 500 M€. Yhtiöt ovat tähän mennessä työllistäneet suoraan noin 5000 henkeä. Bocapin sijoittajina on Bocapin tiimin lisäksi pääosin suomalaisia institutionaalisia sijoittajia, säätiöitä, sukusijoitusyhtiöitä sekä menestyneitä yrittäjiä näiden sijoitusyhtiöiden kautta. Bocapista lisää osoitteessa www.bocap.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bocap Private Equity Oy
Bocap myy salkkuyhtiö Eficoden ennätystuotoin20.12.2022 10:55:00 EET | Tiedote
Bocapin kasvurahaston (”Bocap SME Achievers Fund II”) salkkuyhtiö Eficode Oy on myyty pääomasijoitusyhtiö Investcorpille. Bocap, joka sijoitti Eficodeen keväällä 2018, irtaantuu yhtiöstä kokonaan järjestelyn yhteydessä. Toteutettava järjestely on yritysarvolla mitattuna Bocapin historian suurin. Eficoden perustaja Risto Virkkala ja johto jatkavat yhtiön merkittävinä osakkeenomistajina.
Bocap sijoittaa strategisen tulevaisuusasiantuntijuuden edelläkävijään Gemiciin25.11.2021 08:00:00 EET | Tiedote
Bocapin kasvurahasto (Bocap SME Achievers Fund III) on sijoittajana Gemic Oy:n historian ensimmäisellä, yli 13 miljoonan euron rahoituskierroksella. Bocapin pääomasijoituksen lisäksi rahoituskierros sisältää pankkilainaa. Suomalaislähtöinen Gemic on kolmella mantereella toimiva, globaaleja suuryrityksiä palveleva kasvu- ja innovaatiostrategioihin keskittyvä asiantuntijayritys. Perinteisistä strategisen konsultoinnin toimijoista poiketen Gemic yhdistää yhteiskunta- ja ihmistieteitä sekä systeemiajattelua tulevaisuuden kasvuajurien tunnistamiseen ja kasvupolkujen luomiseen. Gemicin asiakkaisiin lukeutuu kymmenen Fortune 100 -listalla olevaa yritystä. Yhtiön liikevaihto nousee kuluvana vuonna yli 12 miljoonaan euroon.
Pääomasijoitusyhtiö Bocapin kolmas rahasto sai jälleen uusia sijoittajia mukaan yltäen 100 miljoonaan euroon8.6.2021 08:00:00 EEST | Tiedote
Pääomasijoitusyhtiö Bocap Private Equity Oy:n uusi rahasto, Bocap SME Achievers Fund III Ky, sai keväällä merkittävän määrän uusia suomalaisia sijoittajia kasvattaen rahaston sijoituskapasiteetiltaan 100 miljoonaan euroon. Bocap on näin ollen vakiintunein suomalainen kasvurahasto oltuaan toiminnassa vuodesta 2012 lähtien. Rahasto on saanut ykköskaartin suomalaissijoittajia mukaan, sillä mukana on niin institutionaalisia sijoittajia kuin menestyneiden yrittäjien sijoitusyhtiöitä. Bocapin rahastoista on tehty sijoituksia 13:een vastuullisesti toimivaan suomalaiseen yrittäjävetoiseen huippukasvuyhtiöön. Bocap on vauhdittanut yhtiöitä merkittävän seuraavan kasvuloikan tekemisessä, minkä myötä yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on yltänyt 300 milj. euroon. Uudesta rahastosta tullaan tekemään sijoituksia noin 8 suomalaisyhtiöön. Kolmannen rahastonsa myötä Bocap ilmoittaa selvittävänsä mahdollisuutta perustaa edustustotyyppisiä toimistoja mm. New Yorkiin, Berliiniin ja Singaporeen tukeaksee
Konica Minolta on allekirjoittanut sopimuksen Bocapin salkkuyhtiö Specimin osakekannan ostamiseksi27.11.2020 09:00:00 EET | Tiedote
Bocap Private Equity Oy (“Bocap”) ja Konica Minolta, Inc. (“Konica Minolta”) ilmoittivat tänään Konica Minoltan hollantilaisen tytäryhtiön Konica Minolta Sensing Europe B.V.:n allekirjoittaneen sopimuksen Bocapin ”PK Arvonkasvattajat II” -rahaston salkkuyhtiöihin lukeutuvan Specim Spectral Imaging Oy:n (”Specim”) koko osakekannan hankkimiseksi. Oulusta lähtöisin oleva Specim on yksi globaalin fotoniikka-alan edelläkävijöistä.
Bocap käynnistää koronan runtelemaan talouteen 70 miljoonan euron rahaston suomalaisten pk-yritysten kasvun moottoriksi12.5.2020 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2012 perustettu riippumaton ja yrittäjävetoinen pääomasijoitusyhtiö Bocap käynnistää kesäkuussa 2020 aiempien pääomasijoitusrahastojensa jatkeeksi samalla konseptilla toimivan kolmannen ja täysin markkinaehtoisen "Bocap PK Arvonkasvattajat III" -pääomasijoitusrahaston. Rahasto sijoittaa suomalaisiin, yrittäjävetoisiin ja etabloituneisiin noin 4 - 50 miljoonaa euroa vaihtaviin listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden toimintaa leimaa voimakas ja kannattava kasvu.