Kiertotaloudella on mahdollisuus taittaa luonnonvarojen käytön kasvu ja edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista taloutta heikentämättä
Suomen ympäristökeskuksen johtama tutkimuskonsortio on tänään julkaissut Suomen luonnonvarojen käytön skenaariotyön ennakkotulokset. Tulosten mukaan kiertotaloudella on hyvät mahdollisuudet taittaa luonnonvarojen kulutuksen kasvu ja samalla edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa talouden vahvistamisen kanssa, päinvastoin. Samalla voidaan kuitenkin peräänkuuluttaa, että Suomen kiertotaloustoimintaan tarvitaan lisää kunnianhimoa ja toteutuksen tueksi ohjauskeinoja, jotta Suomi voisi lunastaa paikkansa kiertotalouden kärkiryhmässä.

Näin laajaa kiertotalousarviointia ei ole aikaisemmin toteutettu Suomessa, eikä maailmallakaan. Skenaariotyöllä kuvataan ja arvioidaan ensimmäistä kertaa eri toimijoiden mahdollisuutta toteuttaa laaja-alaista kiertotaloussiirtymää ja sen vaikutuksia kansantalouteen ja ympäristöön vuonna 2035. Skenaariotyö tukee kiertotalouden green deal -prosessia, jossa tavoitellaan eri toimijoiden vapaaehtoisia sitoumuksia kiertotalousohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä.
"Tutkimus tuo ensi kertaa näkyviin tarvittavien kiertotaloustoimenpiteiden suuruusluokan, jotta Suomen luonnonvarojen kulutuksen kasvu saadaan taitettua. Samalla se konkretisoi puhtaan energiasiirtymän välttämättömyyden kiertotaloussiirtymässä ja toisaalta tuo näkyviin kiertotalouden tärkeän lisäarvon vähähiilisyyden tavoittelussa. Tutkimus osoittaa, että siirtymä vähähiiliseen kiertotalousyhteiskuntaan on tehtävissä taloutta vahvistaen", sanoo professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.
Suomen raaka-aineiden kulutus taittuu
Luonnonvarojen kulutus aiheuttaa haitallisia ympäristövaikutuksia. Kiertotalousohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, ettei luonnonvarojen kulutuksen määrä ylitä vuoden 2015 tasoa vuonna 2035. Skenaariotyön ennakkotulosten mukaan tämä tavoite on saavutettavissa. Suomen raaka-aineiden kulutus on globaalisti kuitenkin edelleen erittäin korkealla tasolla henkilöä kohden laskettuna.

Kiertotaloustoimet edistävät Suomen päästöjen laskua ja nielujen vahvistumista
Ennakkotulosten mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät huomattavasti jo vuoden 2035 perusskenaariossa puhtaan energiasiirtymän seurauksena ja alenevat edelleen kiertotaloustavoite- ja hiilineutraalisuuskenaarioissa kiertotaloustoimien myötä. Päästöt jäävät kuitenkin suuremmiksi kuin nielut. Maankäyttösektorilla tarvitaan lisää toimia, jotta Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2035. Arviointia tarkennetaan vielä tutkimuksen lopputuloksiin erityisesti maankäyttösektorin nielujen vahvistamisen ja päästövähennysten osalta. Ennakkotulos ei myöskään vielä sisällä arviota teknisten nielujen mahdollisesta käyttöönotosta.

Bruttokansantuote vahvistuu, kun luonnonvaroja käytetään kestävämmin
Skenaarioissa oletettu ilmasto- ja kiertotaloustoimenpiteiden käyttöönotto ei heikennä bruttokansantuotteen (BKT) kehitystä, vaan päinvastoin BKT kasvaa yritysten materiaalitehokkuuden ja kilpailukyvyn parantuessa. Arvion mukaan BKT:n kasvu näyttää olevan aavistuksen isompaa kiertotaloustoimien vaikutuksesta, etenkin kun kaikkia potentiaalisia kiertotalousliiketoimintamallien vaikutuksia ei ole pystytty mallintamaan.

Kiertotaloustoimet kasvattavat myös Suomen resurssituottavuutta (BKT/RMC), mutta kiertotalousohjelman tavoite kaksinkertaistaa tuottavuus vuoden 2015 tasosta jää saavuttamatta. Myös EU:n keskiarvosta jäädään vielä kauas.
"Tulokset osoittavat BKT:n ja raaka-aineiden kulutuksen hienoista irtikytkentää vuoteen 2015 verrattuna, eli BKT:n kasvusta ei suoraan seuraa yhtä nopeaa raaka-aineiden kulutuksen kasvua. Kiertotaloustoimista huolimatta Suomen kansantalous säilyy hyvin materiaali-intensiivisenä. Rakentaminen edellyttää suuria raaka-ainemääriä myös tulevaisuudessa eikä teollisuuden jalostusarvo mallinnuksessa arvioiduilla toimilla nouse tarpeeksi rivakasti", kommentoi erikoistutkija Hannu Savolainen Suomen ympäristökeskuksesta.
Suomen kiertotalousaste paranee
Materiaalien kiertotalousaste (CMU) on mallinnustuloksiin pohjautuvan, karkean laskelman mukaan ylittämässä kiertotalousohjelman tavoitetason. Suomen haasteina kiertotalousasteen nostamisessa on materiaali-intensiivinen talouden rakenne ja jätevirtojen vähäinen materiaalihyödyntäminen. Suurimmat maa- ja kiviainesmassoihin sekä rakennusten purkumateriaaleihin keskittyvät kiertotaloustoimet kuitenkin nostavat kiertotalousastetta.
Taustalla laajaa yhteistyötä tutkimuslaitosten, ministeriöiden, kuntien, kaupunkien, maakuntien ja elinkeinoelämän järjestöjen sekä yritysten kanssa
Kansantalouden eri toimialoilla, julkishallinnossa ja kotitalouksissa käyttöönotettavat kiertotaloustoimenpiteet vaikuttavat luonnonvarojen ottoon ja käyttöön Suomessa ja ulkomailla. Näitä muutoksia ja niistä aiheutuvia ilmasto-, ympäristö- ja talousvaikutuksia arvioidaan osana Suomen luonnonvarojen käytön skenaariotyötä, jossa on laadittu kolme erilaista tulevaisuuspolkua vuoteen 2035. Luonnonvarojen käytön ja vaikutusten mallinnus on toteutettu Suomen kansantalouden ympäristölaajennetun simulointimalli ENVIMATscenin avulla.
Skenaarioiden laadinnan perustaksi on määritelty viisi muutosaluetta, joissa halutaan nähdä eri toimijoiden mahdollistama merkittävä kiertotaloussiirtymä vuoteen 2035 mennessä. Muutosalueet kattavat rakentamisen ja rakennetun ympäristön, tuotantotoiminnan, ruokajärjestelmän, energiajärjestelmän ja kotitalouksien kulutuksen. Kunkin muutosalueen osalta on hahmoteltu keskeisiä kiertotalouden toimenpiteitä. Muutosalueet, toimenpiteet ja niiden toteutumisen tasot on määritelty sidosryhmäyhteistyön, tutkimuskirjallisuuden ja tutkijoiden asiantuntija-arvioiden perusteella.
Peruskenaario rakentuu tehtyjen päätösten ja talouden ennakoitujen kehitysurien varaan. Keskeisessä roolissa on puhdas energiasiirtymä, mutta skenaario sisältää joitakin kiertotaloustoimia maltillisessa mittakaavassa. Kiertotaloustavoiteskenaariossa perusskenaarion kiertotaloustoimenpiteiden kunniahimoa on nostettu ja lisäksi on otettu käyttöön uusia toimenpiteitä. Hiilineutraalisuusskenaariossa on lisätty kiertotalous- ja muita toimenpiteitä vähähiilisyyden kehityksen vahvistamiseksi.
Skenaariotyön ennakkotuloksia tarkennetaan vielä erityisesti hiilineutraalisuusskenaarion, maankäyttösektorin päästöarvion ja skenaarioiden analysoinnin osalta. Tuloksia täydennetään lisäksi kiertotaloustoimenpiteiden ympäristövaikutusten arvioinnilla sekä tilannekuvalla luonnonvarojen kotimaan otosta ja käytöstä ympäristövaikutuksineen vuonna 2019 sekä luonnonvarojen otosta ja kulutuksesta maakunnittain vuonna 2015. Hankkeen lopulliset tulokset esitellään vuoden 2024 alussa julkaistavassa raportissa.
Lisätietoja
Tiedot perustuvat Suomen materiaalivirta-analyysi ja luonnonvarojen käytön skenaariotyö kiertotaloussopimuksen tueksi (MaViSkene) -hankkeen tutkimukseen. Hanketta johtaa Suomen ympäristökeskus (Syke). Toteuttajina Syken lisäksi ovat Geologian tutkimuskeskus (GTK), Luonnonvarakeskus (Luke), Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Tilastokeskus ja Aalto-yliopisto. Hanketta ovat rahoittaneet ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Syke, GTK ja Luonnonvarakeskus.
Tiedotteen graafien käyttö on sallittu, kun lähde mainitaan. © Valtioneuvosto. Lähde: Suomen ympäristökeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankkeen mallinnuksesta vastaava erikoistutkija Hannu Savolainen, Suomen ympäristökeskus (ENVIMATscen-mallinnukset), p. 0295 251 839, etunimi.sukunimi@syke.fi
Hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 629, etunimi.sukunimi@syke.fi
Viestintäasiantuntija Katja Lepistö, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 252 082, etunimi.sukunimi@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat





Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Mid-summer blue-green algae situation remains moderate in most parts of the country10.7.2025 13:15:00 EEST | Press release
Observations of blue-green algae in inland waters have slightly decreased since last week. In coastal areas, the situation has remained stable, and less blue-green algae have been observed than is typical for midsummer. However, in open sea areas, blue-green algae have been observed slightly more than last week, based on satellite images.
Cyanobakteriesituationen under högsommaren har fortsatt varit måttlig i större delen av landet10.7.2025 13:15:00 EEST | Pressmeddelande
Observationer av cyanobakterier i insjöar har minskat något sedan förra veckan. I kustområdena har situationen varit stabil, och färre cyanobakterier har observerats än vad som är typiskt för högsommaren. Till havs har dock cyanobakterier observerats något mer än förra veckan, baserat på satellitbilder.
Keskikesän sinilevätilanne pysynyt maltillisena suurimmassa osassa maata10.7.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot sisävesillä ovat hieman vähentyneet viime viikosta. Rannikkoalueilla tilanne on pysynyt vakaana, ja sinilevää on havaittu vähemmän kuin tyypillisesti keskikesällä. Avomerellä sinilevää on kuitenkin havaittu satelliittikuvien perusteella paikoittain hieman viime viikkoa enemmän.
Utredning: Havsvindkraft ska styras utanför de känsligaste fågelområdena7.7.2025 16:16:22 EEST | Pressmeddelande
För att skydda fåglarna bör havsvindkraftverk byggas helt utanför de mest riskfyllda områdena, rekommenderar en utredning publicerad av Finlands miljöcentral. I analysen som beretts av en omfattande expertgrupp sammanställs känsliga fågelområden i Finlands havsområde och presenteras rekommendationer som stöd för planeringen av havsvindkraft.
Stadsmiljöerna bör planeras bättre än i nuläget för äldre personer7.7.2025 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands miljöcentral och MBT-nätverket informerar: I de finländska stadsregionerna och kommunerna ökar andelen äldre invånare snabbt. Man kan i betydande omfattning påverka äldre personers välbefinnande och smidigheten i vardagen med hjälp av långsiktig planering och gott underhåll av den byggda miljön. Finlands miljöcentral (Syke) och MBT, det rikstäckande sparring- och utvecklingsnätverket för kommunerna, har undersökt stadsmiljön ur de äldre invånarnas perspektiv och tagit fram ny information, rekommendationer och verktyg för att förbättra den. Dessa har sammanställts i publikationen ”Hållbart åldersvänlig stad”, som nyligen blivit klar, och i separata verksamhetsrekommendationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme