Työttömyyden alue-erot ovat kasvaneet Helsingissä koronaa edeltäneeltä ajalta
Helsingissä on suuria eroja työttömyysasteessa. Erot kaupungin eri asuinalueiden välillä ovat jopa kasvaneet viimeisten kolmen tarkasteluvuoden aikana koronaviruspandemiaa edeltäneeltä ajalta. Pääpiirteissään työttömyysasteet kohosivat eniten niissä Helsingin peruspiireissä, joissa työttömyyttä oli jo ennen pandemiaa enemmän. Korkeiden työttömyysasteiden alueilla työttömyys on henkilön koulutustaustasta riippumatta yleisempää kuin matalien työttömyysasteiden alueilla.

Työttömyysaste vaihtelee alueiden välillä Helsingin sisällä varsin voimakkaasti, kuten se on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana poikkeuksetta tehnyt. Uusimman aluetasolla vertailukelpoisen tilastotiedon* perusteella Helsingin työttömyysaste oli vuoden 2022 lopussa 10,3 prosenttia. Työttömyysaste on jäänyt vuotta 2019 korkeammaksi lähes koko kaupungissa.
Matalin työttömyysaste suurpiiritasolla vuonna 2022 oli Eteläisen suurpiirin 6,4 prosenttia ja korkein Itäisen suurpiirin 15,3 prosenttia. Peruspiirien tasolla erot vaihtelivat sen sijaan Tuomarinkylän 4,8 prosentin ja Jakomäen 18,0 prosentin välillä. Tiedot selviävät kaupunginkanslian uudesta tilastokatsauksesta.
Helsinki jakautuu tilastoalueiksi niin, että suurpiirejä on kahdeksan ja niitä pienempiä peruspiirejä on yhteensä 34.
Kasvua on ollut erityisesti ennestään korkean työttömyyden alueilla
Helsingin työllisyystilanne paheni koronaviruspandemian alkuvaiheessa varsin dramaattisesti, mutta korkeaksi kohonnut työttömyysaste kääntyi jo pandemian aikana laskuun. Työllisyystilanne koheni nopeasti vuosina 2021 ja 2022. Työttömien määrä vuoden 2022 lopussa oli tästä huolimatta edelleen korkea verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Työttömiä työnhakijoita oli tällöin 4 700 enemmän kuin ennen pandemiaa vuonna 2019.
Koronaviruspandemian negatiiviset vaikutukset työmarkkinoihin kohdentuivat peruspiireissä pääosin siten, että työttömien määrät kasvoivat eniten siellä, missä työttömyyttä oli jo ennen pandemiaa enemmän. Vaikka työttömyysasteet laskivat vuonna 2022 vuoden takaisesta, jäätiin lähes kaikilla alueilla vuotta 2019 korkeammalle tasolle. Se, että työttömyyden lisääntyminen kohdistuu erityisesti niille alueille, joilla työttömiä on ennestäänkin ollut eniten, on kaupungin asuinalueiden eriytymisen näkökulmasta huolestuttavaa.
Työttömyysasteet vaihtelevat suuresti koulutustaustan mukaan myös alueiden välillä
Helsingin työttömät ovat koulutus- ja osaamistaustaltaan hyvin monenlaisia. Korkean työttömyyden alueilla työttömyys on yleisempää kaikilla koulutusasteilla. Työttömyys on kaiken kaikkiaan vähäisintä korkeakoulutetuilla. Vähintään ylemmän korkea-asteen koulutuksen omaavien työttömyysaste oli vuoden 2022 lopussa 4,3 prosenttia.
Korkeakoulutettujen työttömyysaste vaihteli Helsingin suurpiireissä Eteläisen suurpiirin 3,5 prosentin ja Itäisen suurpiirin 6,6 prosentin välillä. Vastaavan suuntaiset alueelliset erot löytyivät kaikkien koulutustaustojen kohdalla. Alemman korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden työttömyysaste oli koko kaupungin tasolla 6,3 prosenttia. Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden työttömyysaste oli keskimäärin 11,4 prosenttia.
Korkeintaan perusasteen suorittaneiden työttömyysaste oli Helsingissä vuoden 2022 lopussa 26,7 prosenttia. Vaihteluväli oli Eteläisen suurpiirin 17,2 prosentista ja Itäisen suurpiirin 30,8 prosenttiin. Tähän ryhmään kuuluvat myös ne ulkomaalaistaustaiset helsinkiläiset, joiden koulutustausta on tuntematon.
* Uusimmat työttömyystiedot koko kaupungin tasolla saadaan kuukausittain. Ne julkaistaan kaupunkitiedon verkkosivuilla. Koko Helsingin työttömyysaste lokakuussa 2023 oli työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan 10,7 prosenttia. Vuoden 2022 lopun tilastotiedot perustuvat Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tietoihin.
Helsingin kaupunginkanslian julkaisema tutkimus- ja tilastotieto kuvaa kaupunkilaisten elämää ja monenlaisia siihen vaikuttavia ilmiöitä. Tietoa hyödyntämällä luodaan parempaa Helsinkiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Salorinne, Helsingin kaupunginkanslia,
kaupunkitietopalvelut, erikoistutkija, p. 09 310 36412, s-posti: minna.salorinne(at)hel.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin konsernijaosto käsitteli uimahalli- ja liikuntahalliyhtiöiden ajankohtaiskatsauksia29.9.2025 18:42:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli 29. syyskuuta uimahalli- ja liikuntahalliyhtiöiden ajankohtaiskatsauksia. Jaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Helsingin kaupunginhallitus esittää Hernesaaren kaavaratkaisun hyväksymistä29.9.2025 18:11:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 29. syyskuuta ja päätti myös uuden kaupunkistrategian täytäntöönpanosta. Kokouksessa päätettiin lisäksi, että Helsinki liittyy julkisen alan energiatehokkuussopimukseen.
Helsinki ratkaisee huumetilannetta nopeilla toimenpiteillä26.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tekee nopeita toimenpiteitä huumetilanteeseen vaikuttamiseksi. Toimenpiteitä tehdään sekä huumeidenkäytön ehkäisemiseksi, käytön haittojen vähentämiseksi että käytöstä irtautumisen tukemiseksi.
MUISTUTUS: Runsas viikko aikaa ideoida OmaStadissa – Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa25.9.2025 12:35:45 EEST | Tiedote
OmaStadin ehdotusten ideoiminen tapahtuu 22.9.–5.10.2025 välisenä aikana OmaStadin verkkosivustolla. Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan ehdotuksia 10 miljoonan euron käytöstä asukkaiden toiveiden mukaisesti.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen aloitteita24.9.2025 19:42:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 24. syyskuuta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme