MEDIAKUTSU: Pormestarin itsenäisyysjuhlissa mukana tänä vuonna noin 13 000 neljäs- ja viidesluokkalaista
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan pormestari Juhana Vartiaisen itsenäisyysjuhlaa Helsingin peruskoulujen neljäs- ja viidesluokkalaisille Messukeskukseen torstaina 7. ja perjantaina 8. joulukuuta. Juhlimaan odotetaan yhteensä noin 13 000 neljäs- ja viidesluokkalaista.

Juhlien näyttämönä normaalisti toimivan Finlandia-talon perusparannustöiden vuoksi juhlatilaisuudet vietetään vielä tänä ja ensi vuonna Messukeskuksessa. Molempina juhlapäivinä 7.–8. joulukuuta järjestetään kaksi samansisältöistä tilaisuutta, joista ensimmäinen on kello 10–11.45 ja jälkimmäinen kello 14–15.45. Torstaina 7. joulukuuta juhlimassa ovat viidesluokkalaiset ja seuraavana päivänä neljäsluokkalaiset.
Juhlaväkeä ilahdutetaan tarjoiluilla ja ohjelmalla, joka sisältää molempina päivinä eri yllätysesiintyjän konsertin. Artisti julkaistaan juhlapäivinä toisen juhlan alkaessa kaupungin sosiaalisen median pääkanavissa.
Vuosina 2020 ja 2021 pormestarin itsenäisyysjuhlat neljäsluokkalaisille järjestettiin vain koulujen omien tilaisuuksien merkeissä koronatilanteen vuoksi. Viime vuonna ensimmäistä kertaa koronatauon jälkeen järjestettyihin yhteisjuhliin kutsuttiin viides- ja kuudesluokkalaiset ja tänä vuonna juhlimassa ovat neljäs- ja viidesluokkalaiset. Näin kaikki ikäluokat pääsevät nauttimaan ikimuistoisista juhlista. Vuonna 2024 palataan perinteiseen neljäsluokkalaisten vuotuiseen juhlaan.
Juhlatilaisuuksia voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla.
Taustatietoa
Helsingin kaupunki on järjestänyt Finlandia-talossa itsenäisyysjuhlat helsinkiläisille neljäsluokkalaisille vuodesta 1997 lähtien. Koko 10-vuotiaiden ikäryhmän yhteen kokoavaa juhlaa isännöi Helsingin pormestari, aiemmin kaupunginjohtaja. Vuosina 2022–2024 juhlat järjestetään poikkeuksellisesti Messukeskuksessa. Koronatilanteen aiheuttamien välivuosien vuoksi juhlimassa vuonna 2022 olivat viides- ja kuudesluokkalaiset ja vuonna 2023 neljäs- ja viidesluokkalaiset.
Juhlien kokonaissuunnittelusta ja tuotannosta vastaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Lisätiedot medialle
Ilmoittautuminen
Median ilmoittautuminen tiistaihin 5.12. kello 15 mennessä: viestintäasiantuntija Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 547 5706 tai s-posti: laura.itavaara@hel.fi. Huom! Ilmoitattehan samalla, mihin juhlatilaisuuteen osallistutte.
Saapuminen
Median edustajia pyydetään saapumaan 15 minuuttia ennen juhlatilaisuuden alkua eli aamupäivän juhlaan viimeistään kello 9.45 mennessä ja iltapäivän juhlaan kello 13.45 mennessä. Saapuminen tapahtuu Messukeskuksen eteläisestä sisäänkäynnistä eli pääovista (Messuaukio 1). Ks. tulo-ohje.
Mediaa palvelee Messukeskuksen Siipiparkki (Kongressiparkki) osoitteessa Ratamestarinkatu 13. Ks. Messuparkki.
Akkreditoituminen
Messukeskuksen pääovien tuntumassa aulassa on molempina juhlapäivinä toimittajille mediapiste, josta ilmoittautuneet voivat noutaa osallistumiseen oikeuttavan kulkukortin. Kortti tulee pitää esillä koko vierailun ajan. Kortin saaminen edellyttää pressikortin tai vastaavan näyttämistä.
Striimin jakaminen
Media voi jakaa Helsinki-kanavan suoran lähetyksen striimin omiin kanaviinsa lukuun ottamatta artistien konserttiosuuksia kello 11–11.15 ja 15–15.15.
Tilaisuuksien ohjelma
Kaikissa neljässä tilaisuudessa on sama ohjelmarakenne. Kellonajat viittaavat aamupäivän ja iltapäivän tilaisuuksiin. Oppilasryhmät saapuvat Messukeskukseen noin puolta tuntia ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuuden juontavat Anna Norros ja Paul Uotila.
Kello 10 / 14
Vieraita tervehtimässä pormestari Juhana Vartiainen, apulaispormestari Johanna Laisaari ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Circus Helsingin ryhmä viihdyttää tervehtimisjonossa odottavia ja Kaartin soittokunta soittaa sisääntulomusiikkia. Tervehtimisen jälkeen seuraa alkumalja ja ruokailu. Lavalla esiintymässä Lucid Crew -katutanssiryhmä, joka on saanut alkunsa Malmin nuorisotalolla.
Kello 10.45 / 14.45
Ohjelma konserttisalin lämpiössä alkaa. Pormestari Juhana Vartiaisen puhe ja lasten kiitospuheet suomeksi ja ruotsiksi. Lasten kiitospuhe pohjoissaameksi 8.12. iltapäivän juhlassa. Yhteislauluna Maamme-laulu Kaartin soittokunnan säestämänä.
Kello 11 / 15
Yllätysesiintyjän konsertti, jonka jälkeen tanssiaiset. Ohjelmassa muun muassa kikapoo, kulkuset, jiffy mixer, rokki, letkis ja happy.
Kello 11.45 / 15.45
Juhla päättyy.
Kuvaaminen ja haastattelut
Juhlan aikana saa kuvata yleiskuvaa, jossa lapset eivät ole tunnistettavissa.
Haastatteluihin, lehtikuviin tai videokuvaan, josta lapsen tunnistaa, tulee erikseen varmistaa ryhmän mukana olevalta opettajalta, että oppilaan huoltajalta on kuvauslupa.
Yhteyshenkilöt
Pormestari Juhana Vartiaisen haastattelut, erityisavustaja Teresa Salminen, puh. 040 865 6961 tai s-posti: teresa.salminen@hel.fi
Viestintäasiantuntija Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 050 547 5706 tai s-posti: laura.itavaara@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja päätettiin useista asemakaavan muutoksista7.5.2025 21:41:45 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 7. toukokuuta. Kokouksen aloitti kyselytunti. Kyselytunnilla käsiteltiin kahta aihetta. Lisäksi valtuusto käsitteli useita asemakaavan muutoksia.
Helsinki houkuttaa matkailijoita - Matkailun kasvupotentiaalista keskusteltiin Helsingin matkailuseminaarissa7.5.2025 16:04:23 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Tuoreimmat näkymät lupaavat Helsingille hyvää matkailukesää. Matkailutoimijat kokoontuivat 7. toukokuuta Helsingin matkailuseminaariin keskustelemaan alan kasvupotentiaalista ja Helsingin matkailun tärkeydestä koko maan elinvoimalle.
Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.
Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.
Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release
The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme